Ällä pyrkii eroon demoneistaan

“Lähdin maailmalle lapsen mielellä rakentamaan aikuisen elämää”, kuvailee räppäri Ällänä hiphopkansan tietoisuuteen noussut Mico Martesuo tilannetta, jossa hän 13-vuotiaana lähti kotoaan tapeltuaan isänsä kanssa.

“Se löi mua, mä löin sitä ja se sano, että painu vittuun täältä. Annoin pienelle systerille iltapalan, laitoin sen nukkumaan ja pakkasin repun. Oli marraskuu, lunta ja helvetin kylmä. Lähdin himasta enkä mennyt ikinä takas.”

Martesuo marssi SPR:n turvakodille, joka tarjosi hänelle katon pään päälle. Miehenalun sahattua kuukausia Herttoniemen ensihuoltolaitoksen ja SPR:n välillä hänelle löytyi paikka Muhoksen perhekodista Pohjois-Pohjanmaalta.

Ällän äiti jätti kaksi lastaan, silloin viisivuotiaan Micon ja hänen yksivuotiaan siskonsa, alkoholi- ja huumekoukun takia. Lapset päätyivät isälleen ja sieltä Micon tie jatkui eteenpäin perhekotiin.

Räppi tuli kuvioihin varhain. Se oli Fintelligenssin ensimmäisen levyn ja Tupacilta ja muilta jenkkistaroilta opitun toistamista omassa ympäristössä.

“Perhekodilla räpättiin aina karaokevehkeiden kanssa Taakibörstän päälle ja dissattiin lestadiolaisia omistajia.”

Viisi vuotta sitten Martesuo alkoi tehdä omaa musaa aktiivisesti. Omille frendeille, ilmaiseksi nettiin ja periaatteella, ‘käykää kuuntelemassa, mutta älkää kertoko kenellekään’. Viime vuonna yhä useampi kuitenkin pääsi kuulemaan. Ällä oli osa D.S.G-nimistä “vankilaräppi”-ryhmää, joka pääsi vierailemaan niin Ylen aamu-tv:ssä, A2 Tuomio-illassa kuin Bassoradiollakin. “Rötösräppäreiden” yhteenliittymän taival jäi lyhyeksi ja Ällä jatkoi musahommia aisaparinsa Taiston kanssa. Musiikin saralla vuosi huipentui joulukuussa julkaistuun ensimmäiseen soololevyyn, Selfmade I:een.

“Eilen kirjoitin biisin, missä sanoin, että mentiin niin helvetin kovaa, ettei ehtinyt pysähtyä ympärilleen kattoon. Oon lukenut ja katsonut dokumentteja esimerkiksi Rauli Baddingistä ja Bob Dylanista ja niistä huomaa, miten nopeasti päihteet tulevat keikkaelämään. Me kierrettiin viime vuosi Suomea ja ajettiin ihan jäätäviä kilometrejä. Päihteet teki sen, että jaksoi painaa. Tai kuvitteli jaksavansa, mutta kyllä sen tietää, että jossain vaiheessa tulee stoppi.”

Siinä, missä monelle artistille päihteet tulevat mukaan tähteyden sivutuotteena, olivat ne Ällän ratkaisupaletissa jo valmiiksi.

“Ne oli aiemminkin mukana, mutta olin silloin joutunut tekemään pakon edessä rahaa, ajautunut rikoskierteisiin ja ylipäätänsä huonoihin piireihin ja siellä sitä on totta kai tarjolla. Urheilin koko ikäni 19-vuotiaaksi asti. Pelasin futista alle 16-vuotiaiden maajoukkueessa ja painin SM-tasolla. Oon aina tykännyt selvästä päästä. Viime vuonna se hävis ekaa kertaa.”

Ällä kuvailee viime vuotta maratonin viimeiseksi sataseksi, joka piti vetää täysillä. Se tarkoitti sekoilua amfetamiinin ja kokaiinin voimalla niin pahasti, että suhteet lähimmäisiin joutuivat koetukselle. Julkiset biiffit räppäreiden kanssa olivat vain kohua pinnalla ja taustalla vaivasi syvemmät sotkut sekä oman perheen että läheisten kavereiden kanssa. Näissä tunnelmissa syntyi Selfmade I.

“Joulukuussa julkaistusta levystä on tullut palautetta, että olipa gangsta levy. Oon aina halunnut tehdä levyn siitä, mitä täällä oikein tapahtuu ja nyt sain tuottaa sen, mutta jengi on lokeroinut sen joksikin ‘siwanryöstöräpiksi’. Mä vaan halusin saada kadun kylmimmän puolen esitettyä vähän nätimmin.”

Kadun kylmin puoli ei ole vieras Martesuolle, joka on nähnyt ja kokenut väkivaltaa lähietäisyydeltä. Häntä on puukotettu naamaan, kaulaan, päähän, käteen ja jalkaan. Yhden suurimmista tragedioistaan hän kohtasi viime keväänä, kun hänen “veljekseen” nimittämä läheinen serkku tapettiin Vuosaaressa raa’asti viiltämällä puukolla kaula auki. Nyt 25-vuotias Martesuo oli jo parikymppisenä puolitoista vuotta kokaiinikoukussa ja diilasi tuolloin kamaa Helsingin yöelämässä.

“Levy kertoi kuluvasta viidestä vuodesta, mikä oli aika synkkää aikaa. Olin juuri kiinniotettuna kaikista rikoksistani. Menin itse poliisiasemalle, kävin kuulustelut ja ne kaikki lyötiin samaan oikeusjuttuun. Sain kuustoista kuukautta ehdollista ja kaks vuotta koeaikaa, jonka aikana en saa tehdä mitään. Jos palan pienestäkin jutusta, se on heti kovaa.”

Martesuon tiliin kirjattiin pari huumausainerikosta ja hallussapitoa, ryöstö ja pahoinpitely, joka oli tapahtunut, kun Ällä oli omien sanojensa mukaan hakenut rahat velalliselta kustantaakseen läheisen serkkunsa hautajaiset.

“Olin silloin sellaisissa tunnetiloissa, että oli pakko saada rahaa, että saa uurnan ostettua. Oli ihan oikein, että jäin siitä kiinni.”

Poliisiasemalle marssiminen oli oma tietoinen valinta, jolla oli seurauksensa.

“Huoltajuuden menettäminen kahteen lapseen oli kova paikka. Tiesin, että jos tulee lähtö putkaan, niin eksälle ei tarjota enää vaihtoehtoa. Sen pitää hakea yksinhuoltajuutta, jos mulla on tällainen rikostausta. Ei ole tervettä, että lapset saa olla tekemisissä tällaisen ihmisen kanssa, joka on epäterve. Hän teki ihan oikein.”

Ajatus elämänmuutoksesta oli vienyt Ällän tasaamaan tilinsä oikeuslaitoksen kanssa. Viisi päivää putkassa vahvistivat ajatusta.

“Luin putkassa kirjan Isät katsovat poikiaan, jossa sanottiin, että ‘jos lapsille ei rakenna tulevaisuutta, niillä ei ole tulevaisuutta’. Mä mietin, että miksi mä olen päätynyt itse sellaiselle yksinäiselle tielle. Jos mulla olis ollut vanhemmat luomassa elämän perustaa, niin ehkä mulla olis ollutkin erilainen perusta. Nyt haluan antaa mun lapsille terveen ympäristön perustaksi. Toivon, että he kävis koulut ja lähtis elämään yhteiskunnan sääntöjen mukaan. Tälle puolelle ei oo mitään asiaa. Ei mitään asiaa.”

Ällän Selfmade I:stä on helppo syyttää rikollisen elämäntavan ihannoinnista. Samoista syistä kritisoitiin 1990-luvun alussa jenkkiläistä gangstaräppiä. Biisit kertovat, joskin ihannoiden, todellisesta rikollisesta alakulttuurista, joka määrittää omat sääntönsä ja arvonsa. Valitettavasti tuo alakulttuuri ei katoa mihinkään sillä, että siitä ei puhuta.

Haastatteluhetkellä 12 viikkoa ilman kovempia huumeita olleella ja pilven poltosta eroon pyristelevällä Ällällä on toinen ääni kellossa. On aika hankkiutua katujen säännöistä ja arvojärjestyksestä eroon ja löytää “normaalin” yhteiskunnan ja perhe-elämän arvot. Helppoa se ei ole, sillä tavallisuudessa on paljon opeteltavaa.

“Se on se iso muutos, mikä on ollut mun viime vuoden päätös ja tulos. Ensin se iskostui ajatustapoihin ja nyt yritän saada sen ihan tapoihin. Nyt kehitetään vaihtoehtoiset rutiinit negatiivisille jutuille. Säilytetään kaikki hyvä, se musa ja ihmiset, mutta yritetään purkaa negatiivinen ulos tulevalle levylle.”

“Haluan kertoa, että olen itse mogannut. Huumeiden käytön lopettaminen on oman päätöksen takana. Pitää tajuta, että jos lähdet ite kävelemään ja kaverit jää, niin totta kai ne huutelee sulle, koska ne on vieläkin paikallaan ja sä oot liikkunut eteenpäin. Oon parille kaverille sanonut, että lopeta huuteleminen ja lähdetään kävelemään yhdessä pois. Mut ei sieltä oo kukaan valmis lähtemään. Ihan ite sieltä joutuu tulemaan veke.”