Maija Vilkkumaa kutsuu mukaan vallankumoukseen

Perjantaina 13. lokakuuta Helsingin Tavastialla lavalle astelee diskokypärään ja paljettihaalariin pukeutunut Maija Vilkkumaa. Juuri julkaistu Unisex-kappale räjähtää soimaan ja ihmiset tanssivat.

Kappale kertoo vessoista, mutta sen läpi voi kuulla muutakin. Se on lähtölaukaus maailmaan, jossa tehdään vallankumousta ja astutaan ulos rooleista ja lokeroista. Vilkkumaa haluaa taiteellaan ja musiikillaan ottaa osaa keskusteluun.

“Kun Emmi Nuorgam kirjoittaa blogissaan, että tyttöjen ja poikien lelujen erottelu on tyhmää, niin hän saa siitä myrskyn niskaansa. Siinä ei ole mitään järkeä. Mä olin kuvitellut, että sukupuoliroolit olisivat niin totaalisesti vanhaa aikaa. Ilmeisesti kaikille ja kaikkialla ei olekaan ja siksi on tuntunut tarpeelliselta osallistua keskusteluun”, Vilkkumaa sanoo.

Vilkkumaa kertoo aina olleensa feministi, mutta se on näkynyt aikaisemmin hänen taiteessaan eri tavalla. Hän on kirjoittanut ennen enemmän naisnäkökulmasta ja kuvannut nuoren tytön elämää. Vuosikymmeniä musiikkia tehnyt Vilkkumaa reagoi eri aikakausien eri ongelmiin. Se on luonnollista myös feministisessä liikkeessä. Ennen keskusteltiin naisen oikeudesta omaan sukunimeen, nyt puhutaan vessoista ja sukupuolirooleista.

“Mä kirjotin jo kauan sitten johonkin ylös, että ‘joku muu, mikä’. Siinä on ‘Kuka muu muka’ -viittaus, mutta se liittyy enemmän luokittelujen olemattomuuteen ja niistä irtautumiseen. Se koko slogan velloo tässä ajassa. Se on vallankumouskutsu. Siitä pitää tulla sellanen olo, että joku tyyppi on torilla huutamassa megafoniin ja agitoimassa joukkojaan”, Vilkkumaa sanoo.

Vilkkumaa on tehnyt ennenkin yhteiskunnallisia kappaleita. Poliittiset laulut toimivat hänen mukaansa tietyissä tilanteissa, mutta taide-elämyksinä ne menevät häneltä ohi.

“Minulla on vastaus -tyyppinen taide ei toimi, sillä mä en usko, että kenelläkään on vastausta. Siitä epämukavasta olosta, joka valtarakenteista syntyy, voi puhua. On tärkeää antaa ihmisille voimalauluja, joista tulee se taistelufiilis. Ne on myös voimalauluja mulle itselleni”, Vilkkumaa kertoo.

Joku muu, mikä -levyn kappaleet sisältävät vahvoja spoken word -osuuksia. Pyörii-kappaleessa ollaan jumissa paskaelämässä alkoholistipuolison kanssa ja käsketään pitämään pää kiinni.

“Streamissa on se ihana puoli, että se vapauttaa kaikista muodoista. Levyllä voi olla vaan kuusi biisiä ja jotain muuta. En mä päättänyt, että nyt teen spoken wordia, se luova prosessi vaan johti siihen. Siitä tuli kokonaisuus”, Vilkkumaa kertoo.

Hän yrittää olla aktiivisesti ajattelematta sitä, mitä suuret massat ajattelevat. Kukaan ei tiedä, mitä massa ajattelee. On olemassa yksilöitä, jotka kuuntelevat Maija Vilkkumaan musiikkia.

“Suuret massat on se, mitä hirveesti kaikki haluaa tavoitella, vaikka se on mahdotonta. Livekeikka vaatii kuitenkin enemmän kuin kaksi ihmistä ja Tavastialla se vaatii 800 ihmistä, että se onnistuu. Totta kai musta olis ihanaa, jos kaikki suomalaiset kuuntelisivat mun musaa, mutta se ei ole mahdollista”, Vilkkumaa sanoo.

Vilkkumaan työ on tehdä musiikkia ja muiden tehtävä on myydä sitä. Hän ymmärtää, että kilpailut ja teaser-videot uuden albumin julkaisun lähestyessä liittyvät markkinointiin, mutta hänelle se on myös itseilmaisua ja Joku muu, mikä -maailman luomista.

“Mä tykkään olla populaari ja mä haluun olla yhteydessä maailmaan. Mä rakastan tanssimista klubeilla ja diskobiiseillä sen asian saa menemään perille. Pinta voi olla populaaria, mutta sitä kautta pääsee syvemmälle”, Vilkkumaa kertoo.

Epätasa-arvoa pitää kommentoida

Maija Vilkkumaa on hetero perheenäiti ja nainen. Häntä jännitti Unisex-kappaleen julkaisu, sillä hän ei halua, että kenellekään tulee sellainen olo, että hän olisi vain ottanut trendiaiheen ja tehnyt siitä kappaleen.

Kappale on onnistunut, sillä hän ei väitäkään tietävänsä muunsukupuolisuuden kriisistä tai tunteista yhtään mitään. Hän kuvaa sillä vallitsevaa keskustelua ja yhteiskuntaa, omalla kevyellä populaarimusiikkityylillään. Vilkkumaa ei voisi tehdä kappaletta niin, että sen päähenkilö olisi muunsukupuolinen.

“Satumaa-tangossa on kuvaus turkistarhaiskuista, vaikka mä en tuntenut silloin edes ketään eläinaktivistia. He olivat vapauttaneet minkkejä ja heitä päin oli ammuttu. Mä en oo itse se, joka on kokenut vääryyttä tai kärsinyt, mutta mä näen, että se on perseestä. Henkilökohtainen ärtymyksen tunne on se, mistä mä voin tehdä kappaleita”, Vilkkumaa sanoo.

Yhteiskunnallisista asioista laulaessa ei voi kirjoittaa vain siitä, mitä tapahtuu itselle. Siitä tulee Vilkkumaan mukaan helposti banaalia. Maailman voimasuhteet ja epätasa-arvo ovat asioita, joita hän haluaa kommentoida.

“Mun biisintekoprosessi menee aina tarinan kautta, mä otan sen tunteen, joka on syvällä itsessäni. Jotkut asiat on totta ja jotkut ei, mulle se on ihan sama. Biisin pitää toimia kokonaisuutena ja sen pitää herättää tunteita”, Vilkkumaa sanoo.