Muse stadionkeikalle heinäkuussa

Ennen ensi kesän Olympiastadionin keikkaa Muse esiintyy Helsingissä 10. joulukuuta.

Ison-Britannian suurimpiin rockbändeihin lukeutuva Muse kiertää ensi kesänä Euroopan stadioneja The 2nd Law Tourin merkeissä. Näyttävistä esiintymisistään tunnettu yhtye on vahvistanut kesälle keikkapäivän myös Suomeen.

Syksyllä uuden albuminsa julkaissut Muse konsertoi Olympiastadionilla, Helsingissä, lauantaina 27. heinäkuuta. Konsertin lipunmyynti käynnistyy perjantaina 14. joulukuuta Lippupalvelussa ja Tiketissä.

Ennen ensi kesän Olympiastadionin megakeikkaansa Muse käy Helsingissä maanantaina 10. joulukuuta, kun yhtye konsertoi loppuunmyydylle Hartwall Areenalle.

Muse esittäytyi Suomessa ensimmäistä kertaa vuonna 2000 tehden klubikeikan Tavastialla. Jo tuolloin yhtyeestä povattiin rockin seuraavaa megabändiä brittilehdistössä. Bändin yleisömäärät ovat kasvaneet Suomessakin keikka keikalta. Edellisellä vierailullaan kesällä 2010 Musea seurasi Helsingin Kaisaniemen puistossa 21 000 silmäparia.

Lokakuussa julkaistu The 2nd Law -albumi nousi listaykköseksi kaikkiaan 22 maassa, mm. Iso-Britanniassa, Ranskassa, Japanissa, Hollannissa, Meksikossa ja Suomessa. Albumin Madness-single nousi puolestaan Suomessakin iTunesin ykköseksi. Kultarajan The 2nd Law on ehtinyt ylittää Suomen lisäksi mm. Ranskassa, Hollannissa, Uudessa-Seelannissa ja Sveitsissä.

Konsertti

La 27.7.2013 Helsinki, Olympiastadion
Portit avataan klo 17

Liput

Myyntiin pe 14.12.2012 klo 9
69 / 66 euroa + mahd. toimituskulut Lippupalvelun myyntipisteissä, puhelinpalvelussa 0600-10-800 (1,96 euroa/min + pvm) ja 0600-10-020 (6,79 euroa/puhelu + pvm) ja netissä www.lippupalvelu.fi sekä Tiketin myyntipisteissä, puhelinpalvelussa 0600-1-1616 (1,69 euroa/min + pvm) ja netissä www.tiketti.fi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi