Cityn ja Sports Bar Casino Helsingin yhteisessä juttusarjassa tutustutaan suomalaisen urheilun kannattajakulttuuriin. Joka jutussa käydään läpi yksi laji – eri lajeilla on erilainen kannatuskulttuuri. Tällä kertaa vuorossa aina ajankohtainen jääkiekko.
Tutustu myös Tuomarin kysymys-vastauspalstaan, minkä kautta voit kysyä mitä tahansa urheilusta. Tuomari vastaa ihan mitä tahansa.
Jääkiekolla on vahva ote Suomen kansasta. Se on tämän päivän murtomaahiihtoa. Kansalliskokemus. Asema on iso, vaikka laji on itse asiassa varsin hämmentävä. Miettikääpä: pelaajat luistelevat jäällä kapeiden terien päällä ja lyövät kepeillä mustaa lätkää. Se herättää valtavia tunteita, niin yleisössä kuin pelaajissakin. Ville Nieminen, jos joku, tietää sen.
Kotimaan Liigan ympärille on kasvanut vuosien varrella aitoa lajikulttuuria, joka sitoo porukkaa yhteen omissa kaupungeissaan ympäri Suomen. Juuri päättyneet pudotuspelit olivat osoitus lajista parhaimmillaan. Samanlaista uskollista ja ympärivuotista kannatuskulttuuria ei kuitenkaan löydy Leijona-maajoukkueen takaa. Leijonien kannattaja voi olla kuka tahansa ja aktivoituminen tapahtuu joka kevät, kun joukkue edustaa arvokisoissa.
“Maajoukkuekannattamisessa ei ole isäntää eikä emäntää. Seurajoukkueisiin on puolestaan tultu kannattajiksi esimerkiksi isien kautta ja siitä on tullut se primääri kannattamisen muoto. Maajoukkueen fanitoiminnalle ei ole löytynyt autenttista pyörittäjää, joka olisi kiinnostunut nimenomaan maajoukkueesta”, pääkaupunkiseudulla vaikuttavien kärppäfanien, Etä-Kärppien puheenjohtaja Päivi Tossavainen sanoo.
Jääkiekkoliitto pyrki viime syksynä keräämään Liigan kannattajaryhmiä yhteen pohtimaan, miten maajoukkueen taakse saataisiin oma ryhmä. Ideoita kerättiin, mutta homma ei johtanut mihinkään.
“Siellä kyseltiin omasta kannatustoiminnasta ja esimerkiksi siitä, onko jäsenmaksuja. Siinä ei ollut enempää aikaa keskustella, mitä maajoukkuetoiminnalta odotetaan. Se oli sellainen one-timer, koska jälkikäteen ei ole kuulunut mitään”, kertoo Etä-Kärppien Tossavainen.
Ne, jotka MM-kisakatsomoissa ovat edustaneet Suomen väreissä, ovat järjestäneet matkansa pienissä porukoissa tai korkeintaan matkatoimistojen vetämillä yhteismatkoilla.
“En jaksanut lähteä Valko-Venäjälle, koska olympialaisten katsomossa sain tarpeekseni tältä keväältä”, sanoo muutamat MM-kisat kiertänyt Mikael.
“Reissut ovat toistaneet samaa kaavaa, ja pakko myöntää, että nesteytys on ainakin ollut kohdallaan. Yhteishenki kannattajien kesken on hyvä, mutta mistään yhtenäisestä kannatuskulttuurista ei voida puhua. Se on pikemminkin karnevaali tai bileet kuin organisoitua kannattamista.”
Mieluummin pubissa kuin kotikisoissa
Maajoukkuekannattamisen luonne tuli kotikisojen osalta esiin edellisissä MM-kisoissa.
“Kyllähän sääliksi kävi, kun 100-200 sveitsiläistä piti koko hallia hallussaan, suomalaisten istuessa tuppisuina paperihatut päässä. Suomen kotimatsit ovat aina ne paskimmat tunnelmaltaan, jos verrataan muihin maihin ja heidän kotikisa-tunnelmaan”, kirjoitti nimimerkki scholl jääkiekkoon keskittyneellä Jatkoaika-keskustelupalstalla vuonna 2012. Scholl ei ole mielipiteensä kanssa yksin, sillä samainen keskustelu lätkämaajoukkueen kannattamisen alennustilasta on jatkunut foorumilla jo vuosia ja samasta aiheesta on väännetty myös lätkäkannattamiseen erikoistuneella hockeytifo.org-sivustolla.
Onneksi kotikisat ovat hetkeksi ohi. Lätkämaajoukkueen kannattaminen on luontevimmillaan vieraskisoissa. Suomessa järjestettyjen kisojen lippujen hinnalla pääsee jo aika kauas katsomaan Leijonien otteita. Tai saa aika monta tuoppia sporttibaarissa, jossa nauttii porukalla matsista.
Urheilusta nauttiminen kuuluu kaikille ja tästä lätkän MM-kisat ovat erinomainen esimerkki: kuka tahansa voi ottaa hetkeksi sporttifanin roolin ja saa samalla tekosyyn tavata vanhoja kavereita, vaikka sen tuopin ääressä.
Ehkä maajoukkueen organisoidun kannattajakulttuurin puuttuminen on isossa kuvassa hyvä asia. Se kertoo pitkälle edenneestä lajikulttuurista, joka on rakentunut nimenomaan seurojen ympärille. Kun korismaajoukkue sai menestyksen tuulet taakseen, joukkueen ympärille organisoitiin nopeasti Susijengin kannattajayhdistys. Sen puuhamiehinä toimivat Lahden Namikan kannattajien ydinhenkilöt, ehkä juuri siksi, että Lahti on ainoita kannattajatoimintaansa satsanneita koriskaupunkeja. Korisfanit voivat samaistua lahtelaisten vetämään maajoukkuefaniporukkaan, koska harvat ovat itse sitoutuneita syvemmin muihin suomalaisjoukkueisiin. Ehkä lätkän puolella seurakannattamisen pitkä historia on synnyttänyt liian syvät uurteet eri seurojen välille.
Foorumeilla vääränlaisesta kannustuksesta valittavat edustavat äänekästä vähemmistöä. Urheilusta nauttiminen kuuluu kaikille ja tästä lätkän MM-kisat ovat erinomainen esimerkki: kuka tahansa voi ottaa hetkeksi sporttifanin roolin ja saa samalla tekosyyn tavata vanhoja kavereita, vaikka sen tuopin ääressä. Jos Suomi menestyy, kelkkaan hyppää niitä, jotka haluavat kerätä kirsikat kannattamisen kakun päältä. Sekin on ihan ok.