Kulttibändi Wovenhand Helsinkiin

Wovenhandin Euroopan kiertue ulottuu myös Suomeen.

Vahvatunnelmaista alternative countrya, neofolkia ja vaihtoehtorockia soittava Wovenhand saapuu alkusyksystä ilmestyvän uutuusalbuminsa Euroopan kiertueella myös Helsinkiin. Aikaisemmin 16 Horsepower -yhtyeessä vaikuttaneen David Eugene Edwardsin johtama yhdysvaltalaiskokoonpano nousee Tavastia-klubin lavalle torstaina 29. syyskuuta.

Vuonna 2001 perustettu Wovenhand on palvottu kulttiyhtye, joka aloitti uransa Nick Caven ja Mark Laneganin kaltaisiin artisteihin verratun David Eugene Edwardsin sooloprojektina. Sittemmin täysikokoiseksi bändiksi laajentunut Wovenhand on julkaissut seitsemän albumia, joista viimeisin on keväällä 2014 ilmestynyt Refractory Obdurate.

Parhaillaan Wovenhand valmistelee uutta Star Treatment -pitkäsoittoa, joka ilmestyy syyskuun alussa. Tulevalla kuukauden mittaisella Euroopan-kiertueellaan yhtye tarjoilee Wovenhandille tyypilliseen tapaan konsertteja, joiden sisältö vaihtelee hiljaa ja kauniisti soitettujen osioiden sekä massiivisten, jopa Swansiin verrattujen äänivyöryjen välillä.

Wovenhand Tavastialla 29. syyskuuta. Liput (alkaen 25 euroa) tulevat myyntiin 4.5. klo 9.00.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi