Nettiravintola tuo uutta laatua kotiinkuljetuksiin

Epic Foods aloittaa SYÖ!-viikoilla myös illalliskuljetukset.

Kaupungin ensimmäinen nettiravintola Epic Foods tuo uuden twistin ruoan kotiinkuljetuspalveluihin. Huippukokkien Petteri Luodon ja Marko Laineen suunnittelemat ruoat valmistetaan Espoossa, mutta ravintolassa ei ole ainuttakaan istumapaikkaa. Ruokavaihtoehtoja on vain muutama, ja ruoka luvataan toimittaa tilaajalle keskimäärin alle puolessa tunnissa.

“Toistaiseksi olemme melko hyvin pystyneet hyvin pitämään ajasta kiinni. Vain kahdessa tapauksessa sadasta venyy yli tunnin”, sanoo Martti Paatela, Epicin toimitusjohtaja ja perustajajäsen.

Ruoat valmistetaan Espoon Tapiolassa, jossa ne pakataan autoihin ja kuljetetaan pitkin Helsinkiä ja Espoota. Ruoka maksetaan kuskille kortilla, käteisellä tai lounassetelillä, ja kuljetus on lounaalla ilmainen, kun tilaus ylittää 14 euroa. Suurin osa tilauksista on ennakkotilauksia, joiden avulla hoidetaan niin sanotut asap-tilaukset.

“Kun ennakkotilauksia toimitetaan, otetaan tulevia uusia tilauksia varten aina hieman ylimääräistä ruokaa mukaan”, Paatela selittää.

Kukin auto kuskaa mukanaan ennalta arvioidun määrän ylimääräisiä aterioita, jotka toimitetaan liikkeellä ollessa alueelta tuleville tilauksille. Systeemi on nerokas: se takaa sekä ruoan tuoreuden että lyhyen toimitusajan.

Joku saattaa muistaa palvelun nimeltä meal.fi, joka oli Epicin edeltäjä.

“Meal.fi oli testiversiomme, ensimmäinen pilotti. Halusimme ensin kokeilla palvelua ja opetella varautumaan kaikkeen, mikä voi mennä pieleen. Epicin julkistimme vasta sitten, kun pystyimme tarjoamaan eeppisen ruokailukokemuksen.”

Ruoan kuljetuspalveluiden yleistyessä on take away -pakkausten kierrätykseen ryhdytty kiinnittämään enemmän huomiota. Asiakkaille on tärkeää, ettei kotiinkuljetetusta ruoasta jää jälkeensä valtavaa ongelmajätekekoa. Ravintolan, jolla ei ole asiakaspaikkoja, on satsattava ruoan laadun lisäksi myös kertakäyttöastioihin ja aterimiin. Epicin aterimet ovat biohajoavia ja rasiat valmistettu kierrätysmateriaaleista. Osa pakkauksista on biojätettä, osa energiajätettä, osa kierrätetään kartonki- tai pahvinkeräyksessä. 

Tähän mennessä Epic on toiminut vain lounasaikaan, mutta nyt palvelu laajenee myös illallisiin. Epic osallistuu nimittäin Cityn legendaarisiin SYÖ!-viikkoihin Chimichurri Pulled Pork -annoksella. Kympin illallisen voi ennakkotilata ennen kello 16 ja valita toimitettavaksi haluttuun aikaan kello 17-20 välille. Illallisen kotiinkuljetus maksaa 3,90 € per tilaus.

“Olemme oppineet, että ihmiset suunnittelevat illallistaan etukäteen, joten siksi illallistilaukset otetaan sisään ennen neljää”, Paatela selittää.

“Yritämme tähdätä siihen, että teemme asiakkaan elämän mahdollisimman helpoksi.”

Illallisella ruoka ei nimittäin tulekaan kotiin lämpimänä, vaan se jäähdytetään noin nolla-asteiseksi ennen toimitusta, jotta sen voi viimeistellä kotona uunissa. Malli tulee kuljetuskonsepteista New Yorkista, Lontoosta ja Berliinistä, sillä se on siellä todettu parhaaksi.

“Ruoka ei lässähdä tai nahistu, kun asiakas voi vielä kotona laittaa sen vartiksi uuniin. Sillä välillä ehtii vaikka suihkuun lenkin jälkeen tai ottaa vieraat vastaan ja istuttaa heidät pöytään.”

Kympin SYÖ!-annoksen lisäksi iltaisin voi Epicin listoilta valita jatkossa muutamia muitakin vaihtoehtoja Epicin omaan hintaan.

Tsekkaa SYÖ!-viikkojen (13.-26.5.2016) kaikki ravintolat:

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi