Takana on varsin tehokas työpäivä co-working-keskus Sofia Future Farmilla. Päätin lähteä tutustumaan paikkaan perjantain iloksi, sillä luvassa olisi ohjatut päiväunet iltapäivällä. Työnteon ohessa hyvinvointiin keskittyvä Sofia Future Farm tarjoaa päikkäreiden lisäksi muun muassa joogaa tiloissaan.
Ohjatut päiväunet - siinä vasta konsepti. Jäsenille sekä päiväpassilaisille kyseinen lysti ei maksa mitään ylimääräistä, mutta päikkäreille on mahdollista piipahtaa muutoinkin viittä euroa vastaan. Ohjattu lepohetki kertoo ajankuvasta. Hektisessä päivässä surraava työmehiläinen voi kokea pysähtymisen haastavaksi, joten apu löytyy aikataulutetuista torkuista.
Skeptisenä suuntaan “offline-tilaan” kellon lähestyessä puolta kahta iltapäivällä. En juuri nuku päikkäreitä: saatan olla todella väsynyt eikä uni siltikään tule. Siksi odotan mielenkiinnolla, josko ohjauksesta olisikin hyötyä kohdallani ja putoaisin maagisesti transsinomaiseen tilaan.
Idea käy järkeen. Älylaitteista addiktoitunut yhteiskunta kärsii kollektiivisesta keskittymishäiriöstä. Jokainen tylsä hetki täytetään informaatiotulvalla selaamalla somefiidejä sekä uutissivustoja. Aivomme eivät saa levätä hetkeäkään.
Ylen artikkelista selviää, että itseaiheutettu keskittymishäiriö (ADT) on yhä yleisempi. Aivotutkija Minna Huotilainen kertoo pirstaleisen työelämän ja älylaitteiden ottaneen ylivallan keskittymisestämme. Samaan aikaan ihmisillä on yhä enemmän vastuualueita työpaikoilla. Päikkärit tuovat siis kaivattua taukoa tekemiseen.
Offline-tila on upean seesteinen. Luonnonvalo tulvii kattohuoneeseen, ja joogamattoja päällystävät viltit sekä joogapalikat, jotka toimittavat tyynyn virkaa. Olen salaa tyytyväinen, että otin villahuivini mukaan. Asettelen sen palikoille pehmusteeksi.
En ole ainoa skeptinen. Miesjoukko tiedustelee ohjaaja Johanna Väänäseltä, että nukahtaako joku täällä oikeasti. Myöntävän vastauksen saatuaan päikkäriläiset käyvät köllöttelemään joogamatoille. Osa katselee ympärilleen vaivaantuneesti. Pitäisikö tässä nyt oikeasti yrittää nukkua ventovieraiden keskellä?
Päiväunihetki alkaa ohjaajan rauhallisen puheen siivittämänä. Taustalla soi juuri sellainen musiikki, mitä voitkin kuvitella soivan kyseisessä sessiossa. Vain meren kohina ja linnunlaulu puuttuu. Ohjaaja pyytää keskittymään omaan hengitykseen sekä vartaloon.
Seuraavaksi luvassa on rentoutusharjoitus, jossa keskitytään hengittämään syvään sisään ja ulos. Sisään hengitetään neljän sekunnin ajan, pidätetään hengitystä neljä sekuntia ja ulos hengitetään neljän sekunnin ajan. Tämän hengitystekniikan pitäisi auttaa uneenpääsyä.
Huomaan pumppuni hakkaavan normaalia nopeammin, mikä johtunee jännittyneisyydestä. Syystä tai toisesta täydellinen rentoutuminen on haastavaa, vaikka minusta olisi hienoa pystyä nukahtamaan. Muiden seura ei häiritse, sillä turvaväli on kuitenkin varsin riittävä.
Joogamatolla on lämmin ja hyvä olla, ja kroppa alkaakin vähitellen tuntua painavammalta ja rennolta. Tiedän jo, että 30 minuutin aikana en tule unta saavuttamaan, mutta jos hetki edes virkistää lopputyöpäivääni, olen voittanut.
Joku paremmista unenlahjoista nauttiva kanssapäikkäriläinen tuhisee jo auvoisasti. On aivan selvää, että tila ja äänimaailma luovat hyvät puitteet rauhoittumiselle.
Kun torkkutuokio on ohi, alkaa ohjaaja palautella väkeä niin sanotusti elävien kirjoihin. Tietyllä tapaa käy sääliksi heitä, jotka pääsivät aivan uneen saakka, sillä tuntuu tuskaisalta nousta näinkin raukeasta olotilasta takaisin työpäivän keskelle.
Tuskaisuus saati raukeus ei jää päälle. Päinvastoin. Kun istun takaisin työpisteelleni, koen olevani enemmän keskittynyt ja virkeä. Perjantai-iltapäivän ekstra-kahvikupponen on saanut varteenotettavan kilpailijan kunnon tauosta.
Vaikka ei olisikaan tilaisuutta ohjattuihin tai edes omiin pikku voimatorkkuihin, häiriöttömän tauon tärkeyttä työpäivän keskellä ei voi liikaa korostaa. Transsinomainen tila jäi päikkäreiltä saavuttamatta, mutta älylaitteeton, rauhallinen lepohetki on virkistänyt mielen.