Raakakakkuja ja käsin uutettua kahvia – Vegaaniystävällinen Roowi on Iso Roban uusi kahvilatulokas

Roowin kahvipapuvalikoima vaihtuu tiuhaan tahtiin.

Mehdi Sarabin raakakakkuja saa nyt myös Iso Robalta.
Mehdi Sarabin raakakakkuja saa nyt myös Iso Robalta.

Iso Roban kävelykadulle on ilmestynyt sympaattinen pieni kahvila Roowi. Syyskuussa avatun kahvilan päätuotteita ovat itse tehdyt raakakakut ja erikoiskahvit. Muutenkin tarjonta on varsin vegaaniystävällistä ja usein myös gluteenitonta.

Raakakakkujen lisäksi tarjolla on salaatteja, wrappeja sekä 9,5 euron hintainen all day breakfast, johon kuuluu mehu tai smoothie, valinnainen aamiaisleipä sekä kahvi tai tee.

Lämmintäkin ruokaa saa. Koko päivän saatavilla on viikoittain vaihtuva lounaskeitto sekä päivän lämmin annos, jossa maistuvat usein Lähi-Idän maut.

Kahvilayrittäjä Mehdi Sarabin raakakakut saattavat olla osalle asiakkaista jo tuttuja, sillä niitä saa myös hänen toisesta kahvilastaan, Kallion Kaffe Gasellista.

“Minttu-suklaa, choco dream ja John Lemon ovat todella suosittuja, mutta muitakin makuja on. Esimerkiksi jouluksi on tulossa jouluisia makuja”, Sarabi kertoo.

Kaikki Roowin raakakakut ovat vegaanisia, sokerittomia ja gluteenittomia.
Kaikki Roowin raakakakut ovat vegaanisia, sokerittomia ja gluteenittomia.

Sarabi avasi Roowin Iso-Roballe muutama viikko sitten yhdessä Minna Laulajaisen kanssa. Heidän aikomuksenaan on pyörittää kahvilaa nykyisessä osoitteessa noin vuoden verran, jonka jälkeen suunnitelmissa on laajentaa konseptia isompiin tiloihin. Samalla ruokatarjonta kasvaa ja painottuu entistäkin vegaanipainotteisemmaksi.

Ruoan terveellisyys on Sarabille tärkeää.

“Kun syö terveellisesti, siitä ei tule huono olo.”

Vielä tärkeämpää Sarabille on kahvi, johon hän suhtautuu todellisella intohimolla. Roowin kahvipapuvalikoima vaihtuu kuukausittain muun muassa sesongin ja saatavuuden mukaan. Tällä hetkellä pavut tulevat Turun kahvipaahtimolta.

Sarabi osaa ottaa laadukkaista pavuistaan kaiken irti, sillä kahvilasta löytyy kattava valikoima erilaista laitteistoa kahvin uuttamiseen käsin valuttamalla.

Roowi, Iso Roobertinkatu 1
 

1 kommentti

SweetCandy

31.10.2019 22:45

Super!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi