Ravintola Penny on pala New Yorkia Uudenmaankadulla

Tapastan paikalle tällä viikolla avattu Penny on ihastuttava kunnianosoitus New Yorkille.

Hyvästi valinnan vaikeus! Pennyssä tarjoillaan lounaalla vain yhtä ruokaa, ja hyvä niin.
Hyvästi valinnan vaikeus! Pennyssä tarjoillaan lounaalla vain yhtä ruokaa, ja hyvä niin. Kuva: Tiia Rantanen

Kun ravintola Tapasta Uudenmaankadulla lopetti toimintansa viime vuonna, sen omistaja otti yhteyttä Mikko Olanterään

"Olimme vaimoni Pian kanssa valmiita seuraavaan steppiin, ja Tapasta sopi suunnitelmiimme täydellisesti."

Olanterät pyörittävät Töölössä italialaisravintola Trattoria Sognoa ja halusivat avata uuden paikan - paljon pienemmän tällä kertaa. Italia-friikeiksi tunnustautunut pariskunta oli matkustellessaan ihastunut Yhdysvallain itärannikkoon ja newyorkilaiseen ruokakulttuuriin. He päättivät, että Uudenmaankadulla syödään kuin Nykissä.

"New Yorkin ruokamaailma merkitsee laadukasta, puhdasta ruokaa, jossa on paljon inspiraatiota klassisesta ranskalaisesta keittiöstä", Olanterä kertoo.

Penny sai myös nimensä rapakon takaa: pienimmästä amerikkalaisesta rahayksiköstä. Penny kuvaa paitsi tilojen kompaktia kokoa (25 asiakaspaikkaa), myös kohtuullisia hintoja. Lounas irtoaa kympillä, mukaan yhdeksällä eurolla ja omassa astiassa sen saa viedä 8,50 eurolla.

Ravintola on tunnelmaltaan varsin nykiläinen, ja wc-tilat ovat kuin suoraan New Yorkista huuhteluvipua myöten. Palvelu on amerikkalaisittain lämmintä ja ystävällistä, maustettuna suomalaisella aitoudella.

Listalla on paljon kasviksia ja muutama tarkoin mietitty, kiinnostava cocktail. Lounaalla tarjotaan yhtä vaihtuvaa ruokavaihtoehtoa, joka on ainakin kerran viikossa kasvissyöjällekin sopiva. Lounaan kylkeen saa eurolla tuoreen, rapeakuorisen sämpylän tai kahvin ja kahdella eurolla lounaskokoisen oluen. Virkistävää. 

"Lista on tarkoituksella suppea ja se vaihtuu kuukauden välein. Sunnuntaisin meillä on ihan eri lista, muttemme vielä tiedä, miksi sitä kutsuisimme. Brunssi se ei ole."

Sunnuntailista. Lohturuokaa, ehkä? Olanterä nyökyttelee. 

"Jos on lauantai venähtänyt pitkäksi, saa täältä sunnuntaina hyvät pöperöt."

Keskiviikosta perjantaihin after work -aikaan Pennyssä järjestetään rush hour, jolloin nautitaan vaihtuvista ruoka- ja juomatarjouksista. Pennyyn voi tulla myös vain cocktailille tai lasilliselle, jos nälkä ei vaivaa. Illallinen ei kuitenkaan tule kukkarolle liian kalliiksi, sillä kolmen ruokalajin menun saa 35 eurolla. 

Lounastestin perusteella (lammasragu, vuohenjuustolla maustettu polenta, vihreitä papuja ja retiisejä) Penny on aivan loistava. City suosittelee!

Penny, Uudenmaankatu 13. Avoinna ke-to 11–24, pe-la 11–01, su 12–20. Ma-ti suljettu.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi