NPG:n toimari avautuu ministeri Huoviselle

Ministerit vaihtuvat, taistelu jatkuu.

Kuva: Thinkstock

Night People Groupin toimitusjohtaja Antti Rauniolla on asiaa peruspalveluministeri Susanna Huoviselle. Uudessa Suomessa julkaistu avoin kirje ei ole rakkauskirje, vaan asiallisesti yökerhobisneksen näkökulmasta laadittu alkoholipoliittinen argumentaatio.

Raunio myöntää, että hänellä on oma lehmä ojassa asian suhteen, mutta toteaa saman tien, että oman lehmän ojasta auttaminen tuskin on moraalitonta tai laitonta. Raunio puolustaa argumenteillaan alkoholin ravintolamyyntiä, jonka osuus kokonaiskulutuksesta on pudonnut 20 prosentista 10 prosenttiin.

Ravintola-ala on jälleen tulilinjalla ministeriön tuoreessa muistiossa, vaikka vajaa vuosi sitten edellinen peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson lupasi, ettei yökerhojen aukioloaikoihin kajota. Raunio kirjoitti avoimen kirjeen myös Guzenina-Richardsonille, kun mahdolliset aukioloaikojen rajoitukset nousivat tapetille viime marraskuussa.

Raunion suurin pelko on siinä, että koko toimiala laumautuu ja maa on täynnä työttömiä ravintolatyöntekijöitä. Hänen mukaansa ravintolamyynnin rajoittaminen johtaa verovapaan alkoholin tuonnin lisääntymiseen.

Raunio itse ehdottaa ravintola-alan uudistuksiksi seuraavia:

  1. Maltillinen alkoholiveron lasku portaittain seuraavan viiden vuoden aikana
  2. Ravintoloiden myymän alkoholin arvonlisäverokannan laskeminen ruuan kanssa samalle tasolle
  3. Aukiolorajoitusten poistaminen kokonaan
  4. Happy hour -markkinoinnin salliminen täysi-ikäisille
  5. Viinien tuominen ruokakauppoihin hyvänä asia myös ravintoloiden kannalta

1 kommentti

Kotisohva

29.8.2013 10:04

Ravintoloiden pahin kilpailija on nykyään kotisohva.

- 10 vuodessa kokonaiskulutus on NOUSSUT neljänneksen, mutta ravintoloissa LASKENUT kolmanneksen.
- Alkoholiveroa on nostettu 5 kertaa viimeisen 6 vuoden aikana.
- A-oikeuksilla varustettuja ravintoloita on tullut yli 1000 lisää 10 vuodessa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi