Tämän reissun piti olla helppo. Ajelemme vain Intiasta Suomeen. Ylitämme matkalla Himalajan. Käymme katsomassa Mount Everestiä. Huristelemme Tiibetin ylängöillä ja sieltä Stanimaiden läpi, Kaspianmeren läpi, Mustanmeren ali ja siitä Itä-Eurooppan ja Valko-Venäjän kautta Suomeen.
Ei ollut.
Realismi tuli vastaan jo Intiassa. Helvetin kuuma. Ei siinä, että 37 on ihmisen ruumiin lämpötila, mutta kun siihen lisätään vielä vaatteet päälle. Viereinen tulikuumaa pakokaasua paahtava rekka ja päälle karkaava TukTuk sekä vielä 11 lämpöastetta päälle ja aurinko, jota ei pysäytä mikään puuttomassa Intiassa. Lämpöhalvaus, pölyyn tukehtuminen ja liikenteessä tapahtuvat loputtomat päivittäiset läheltäpiti-tilanteet vetivät mehut pois koko porukasta jo ensimmäisessä maassa.
Kylä keskellä viidakkoa
Nepalissa meidän piti tehdä pari lehtijuttua Kathmandu Timesiin, ja käydä tapaamassa paikallista koulua ja kylää viidakon keskellä. Tien piti olla hyvä, ja se olikin kunnes kaatosade turmeli sen. Täydellisesti.
Osa Nepalin tiestä oli romahtanut kokonaan. Tieurat olivat niin syvät, että moottoripyörä jumiutui siihen ja välillä piti lapioida hiekkaa tielle, että pääsimme eteenpäin.
Taistelimme läpi mudan, kivikon ja vuoristoteiden. Välillä sukelsimme moottoripyörillä jokien läpi ja toivoimme, ettei satunnainen pohjassa oleva kivi kaada pyörää jokeen.
En edes jaksa laskea montako kertaa olen kaatunut.
En pysty laskemaan montako pyörää olen auttanut pystyyn. Montako olemme kaivaneet mudasta, ojasta, suosta tai montako rikkonaista rengasta olemme korjanneet.
Ymmärrän nyt, miksi kylään rakennettiin sairaala. Sairaalan rakentaneen herrasmiehen isä oli kuollut kylään, kun tiet olivat poikki eikä hän päässyt hoitoon. Isän viimein toive oli, että poika rakentaisi sairaalan, ettei kenenkään vuoristokylässä tarvitsisi kuolla sen vuoksi kun ei pääsisi hoitoon.
Vuorten ylitys on vaikeaa, mutta rajojen ylitys vaikeampaa
Olimme juuri pääsemässä Nepalista Kiinan Tiibetiin, kun tullivirkailijat kiristivät meiltä 1700 euroa. Jos emme olisi maksaneet, Kiinan ajoluvat olisivat vanhentuneet ja koko reissu olisi loppunut siihen. Maksoimme korruptiorahat hammasta purren ja pääsimme Kiinaan.
Tiet paranivat vihdoin. Kiina on ylpeä teistään. Huokaisin helpotuksesta, mutta turhaan. Himalaja on korkea.
Korkealle, vieläkin korkeammalle ja kohti ääretöntä
Nousimme ylöspäin. 2000m. 3000m.. 4000m... 5347 m. Yksi meistä sairastui vuoristotautiin - hänet lennätettiin teho-hoitoon 2000km päähän - ja kaikilla muilla oli niin järkyttävä päänsärky, että luulin, että kuolen. Välillä sydän pampatti niin, etten saanut unta koko yönä.
Mainitsinko jo, että lämpötila oli laskenut Intian saunahelteistä sitä mukaa kun korkeus oli noussut? Joo oli se lämpötila laskenut, nimittäin 4000-5000m korkeudella yöt ja aamut olivat laskeneet jo pakkaselle. Aamulla heräsimme moottoripyörän penkki jäässä, vesipullot jäässä ja jokaiseen mutkaan ajoimme peläten mustaa jäätä.
Pahimmat lumimyrskyt koimme Kirgistanin puolella kun klo 3 yöllä yhtäkkiä pilkkopimeässä visiiriin satanut vesi muuttui yhtäkkiä jääksi ja tiellä oli 3 cm paksuinen lumikerros. Kieli keskelle suuta, jalat maahan ja piti vain toivoa, etti kukaan meistä luiskahda viereiseen syvään rotkoon.
Luulin, että Nepalissa olisi reissun haastavimmat viranomaiset - olin väärässä.
Nepalin viranomaiset olivat sittenkin helppoja tapauksia. Kysyin meidän Kiinan oppaalta, niin hän sanoi, että Xinxiangin checkpointtien määrä ylitti hänen kaikki arvioinnit. Checkpointteja oli pahimmillaan niin paljon, että jouduimme 240 km matkalla näyttämään passejamme 14 kertaa. Enkä nyt edes liioittele ollenkaan. En nyt mene Xinxiangin ja Kiinan politiikkaan yhtään tämän pidemmälle, mutta voit päätellä, ettei Yarkandissa ja Kashgarissa oleva aseistettujen poliisien miehitys, kauppiaiden varustautuminen pampuilla ja piikkikärkisillä kepeillä ole välttämättä normaalia. Kauppaan pääsi, jos kauppias uskalsi avata kalterioven ja pääsit läpivalaisusta läpi. Niin ja ne viranomaisten checkpointit hidastivat tosiaan matkaa: Pahimmillaan 240 km matkaan meni checkpointteineen 11,5 tuntia. En ottanut niistä kuvia, kun kielsivät.
Eräs motoristiryhmämme jäsen tiivisti reissun vaikeimpia hetkiä seuraavasti:
En tiedä pelkäänkö enemmän sitä, etten jaksa, vai sitä, että kuolen tänne.
Hullunkin seikkailun jaksaa, kun sillä on merkitystä
Nämä hullut siltojen ylitykset, päiväkausien palelu, jatkuva päänsärky, lihassärky, pienet ruhjeet, muutama katkennut kylkiluu, mutaan jumiutumiset sekä viranomaishaasteet ovat olleet vain esteitä jotka on tehty ylitettäviksi. Pelon ja kauhun sekaan tulevat onnistumiset, surrealistisen upeat maisemat ja reissun isomman tarkoituksen onnistumiset ovat saaneet meidät jatkamaan.
Se julkisuus mitä tämä reissu on saanut aikaan paikallisissa medioissa voi ehkä auttaa matkamme varrella olleita ihmisiä kouluttamaan lapsiaan. Tätä on vaikea käsittää Suomesta käsin, mutta toistan vielä, että isoin haaste esim Intiassa ja Nepalissa on se, että paikalliset eivät halua antaa lapsiaan kouluun. Koulussa olo tarkoittaa sitä, ettei ole aikaa auttaa kotitöissä. Koulussa olo voi tarkoittaa nälkää kotona ja vaikka moni aloittaa koulun, niin silti vanhemmat hakevat lapset pois koulusta ja tällainen awareness projekti vaikuttaa mielipiteisiin.
Olemme saaneet Intiassa suuria medioita kirjoittamaan tästä lasten koulutuksen puolesta puhuvan motoristiryhmän hullusta tempauksesta. Laajuudesta kertoo ehkä se, että Hindustan Timesia lukee joka päivä yli miljoona ihmistä. Varanasin suurin lehti kirjoitti myös sekä myös Nepalin päämedia Kathmandu Today. Tempauksen hyväntekeväisyyden media-arvo voidaan laskea sadoissa tuhansissa euroissa jollei jo miljoona mene rikki.
Nyt lähdemme Unicefin toimistolle täällä Tajikistanissa. Annamme haastattelun paikalliselle radiolle ja ehkä BBC:lle jos he saavat haastatteluluvan.
Menestystä ja seikkailuja elämääsi. Ei ehkä näin paljon seikkailuja, mutta silleen sopivasti jooko.
Ilkka O. Lavas
part of charity motorbiking group from India to Finland, 65 days, 17 countries.
Charity motorbike tour 2018
Charity Motorbike Tour puhuu lasten koulutuksesta ja lukutaidon tärkeydestä. Pyrimme nostamaan koulutuksen mediaan puheenaiheeksi menemällä kouluihin. Kun media kirjoittaa koulusta, suhtautuminen koulutukseen paranee ja vanhemmat lähettävät helpommin lapsia kouluun.
Kierrämme seuraavissa maissa: Intia - Nepal - Tibet / Kiina - Kirgisia - Tadžikistan - Uzbekistan - Turkmenistan - Azebaijan - Georgia - Turkki - Bulgaria - Romania - Ukraina - Valko Venäjä - Latvia - Eesti - Suomi.
Faktaa lasten koulutuksesta ja lukutaidosta
Tavoitteemme on, että puhuisimme enemmän lasten lukutaidon oppimisen tärkeydestä. Meillä ei ole keräyslupaa, mutta voit varmasti lahjoittaa jonkun suosikkiapujärjestösi kautta lasten koulutukseen. Lahjoitimme ja lahjoitamme itse suoraan kouluille.
Meitä on 17 suomalaista yrittäjää ja muuta hullua motoristia matkassa mukana. Puhumme koulutuksesta. Meillä on mukana väkeä, jotka ovat olleet töissä katulapsityössä. On upea nähdä ihmisiä, jotka ovat aloittaneet nollasta ja pärjänneet elämässään.
Unelma on, että kaikki maailman lapset oppisivat lukemaan.
Tässä muutama fakfa lukutaidosta ja koulutuksesta.
- 59 miljoonaa lasta ei käy koulua
- Lukutaito vähentää köyhyyttä ja rakentaa rauhaa. Äitien koulutus vähentäisi kehitysmaiden nälänhätää 26%, se tarkoittaa, että koulutus voisi poistaa 12 miljoonalta lapselta nälän
- Tyttöjen koulutus pelastaa miljoonia lapsia. Äitien koulutus on yksi tehokkaimpia keinoja parantaa lasten terveyttä ja vähentää lapsikuolleisuutta. On arvioitu, että 2.1 miljoonaa alle 5-vuotiasta lasta selviytyi vuosien 1990 ja 2009 välisenä aikana, koska tyttöjen koulutukseen oli panostettu aiempaa enemmän. Jos kaikki naiset saisivat koulutuksen, lapsikuolleisuus laskisi jopa 49 %. Se tarkoittaa 3 miljoonaa pelastettua lasta vuosittain.
Lähteet: http://www.lukukeskus.fi/wp-content/uploads/2015/10/10-faktaa-lukutaidosta-maailmalla_web.pdf