Muroja ja kissanpissaa

Ostin lapselle hassun yölampun joka vaihtaa väriä. Se oli tietty pakko saada tarhaan mukaan, jossa se putosi n 100 krt lattialle ja nyt sitä ei enää saa pois päältä eikä vain yhdenväriseksi. Tuossa tuo söpö kissanmallinen otus vaihtaa väriä pöydällä.

Taas matkapäivä takana. 5h auton ratissa. Ja kuudelta ylös. Vähän meinaa väsyttää. Mutta ei se mitään, vielä kaksi matkapäivää edessä ja sittenhän on viikonloppu. Meneepä aika nopeasti. Tosin miksi sit' toivoo ajan menevän nopeasti. Mitä oikeastaan odotan elämältä, kun viikot jo muutenkin juoksevat edestä hurjaa vauhtia.

Olen pitkään jo ihmetellyt mitä ihmettä sitä oikein odottaa. Mikä sitten lopulta tuo sen tyyneyden. Pitäisi elää tässä hetkessä ja osaankin sen joskus. Kerran jopa tunsin, että sain kosketuksen asioihin niiden nimien takana, sellaisina kuin ne on, hetkeksi. Joskus myös olen katsellut rapautunutta seinää ja miettinyt miksi se on muka ruma. Jos kaikkea yrittää katsoa ilman arvolatausta ja merkityksen hakemista, niin asiat muuttavat muotoaan.

Jos katsoo omia tunteitaan myös saman linssin läpi, niin joskus tuntee itsensä ihan kauhean kylmäksi, koska lopulta kaikki omat tunteet on mahdollista jakaa osiksi ja "nollata" (heh, no ainakin melkein) toisaalta tällä tempperamentilla varustettuna en kyllä kovinkaan usein onnistu omia tunnekuohujani nollaamaan, tai ehkä en halua edes.

Niin eksyin todellisesta aiheestani, eli siitä mitä tästä elämästä oikein haen (en viitsi edes puhua useimpien ihmisten elämästä joiden elämää saattaa pyörittää kaikenlaiset rahan ja aseman tai muun ihmeellisen ympärillä pyörintä). Vai onko mulla tulossa aikainen 40:n driisi. Ei hirveesti naurata =D kolmenkympin driisikin tuli jo 26-27 vuotiaana ja lähdin lopulta jatko-opiskelemaan, kun totesin, että miksi helkutissa mikään ei ole mitään ja Dostojevskikin on pullamössöä (vrt valmiiksi pureskeltua ruokaa). Niin, nyt tuntuu vähän samalta. Miksi mikään ei ole mitään ja mitä ihmettä tässä oikein juostaan karkuun/kiinni. Miksi juoksen päiväkodin ja työpaikan väliä. Mitä ihmettä tästä saan. Miksi en syventyisi kunnostamaan vanhoja huonekaluja ja tyytyisi ei niin hyvään elintasoon. Mitä mä sillä rahalla teen, jos koko elämä on yhtä he****n juoksemista?

No se siittä. Onneksi tykkään sopivasta kiireestä. Eniten inhoan niitä aikoja jolloin on hiljaista ja mitään ei tapahdu.

Hmmm. Olen kai aika paradoksaalinen ihminen. Mutta niinhän kaikki ovat.

Ja jotta otsikko ei olisi harhaanjohtava, pelkään että toinen kissoista on pissannut huovalle, koska tämä haisee (äkkiä pesuun koko liina) ja muromylsi on ihan liian hyvää ja epäterveellistä (kilo sokeria per puoli kiloa muroja)

Loppukaneettina, nyt ymmärrän miksi olen niin huonomuistinen. Hesse kirjoitti Ystävykset kirjassa seuraavaa: tämä henkilö, kuten kaikki hyvin lahjakkaat ihmiset, oli hyvin huonomuistinen =D jee, selitys siis löytyi Hihaaa =D

-Miu