Siäntä ja metsää

Enno ikinä nähny nii paljo vaaleet orakasta ku nyt viikolloppuna. Tai siis oon nähny mutten yhel kertaa. Tuli koko kori täytee noivvaa ja niit kanttarellei oli siin kyl kans mut aika sillai normisti niiku. Eikä mitää muuta. Tateist ei tiatookaa. Orakkaat on sillai symppiksii siänii et ensinnättäi niis eijo matoi ja toiseksee ne ei tuupi mitää pois tiältää, ei ees heinii eikä neulasii: ne vaa kasvaa niitte ympäri ja antaa niitte olla sijollaa. Sellane on must joteki sööttii.

Must on vittumast et metsäomistajat saa kaataa mettäsä ja jättää sen sit sellaseks seuraavat viiskyt vuatta tai jotai. Niil pitäs olla velvote ees sevverra siistii et siä voi kulkee, siis muullaki ku traktoril. Marjoi eijo, siänii eijo, mitää muuta ei kasva ku helvetisti heinää ja silti ei pääse kulkee ku koko systeemi on silkkaa risukkoo. Ja kukaa muu ei saa kajoo. Must ois oikeus ja kohtuus et jos mun sauna takaa kaadetaa puut ja se risukko on siin kaks vuatta eikä kukaa tee mitää ni mä saan sit mennä ja raivaa polkuni auki ja tehä risusavottaa ja polttaa ne risut saunampesäs – mut eipä saa, ei. Suames on jokasel oikeus (ja nykysi ilmesesti jopa velvollisuus) pilaa toise maisema lisäks myös ulkolumahdollisuudet ja must näyttää, et sil miälellä sitä tehääki useesti – vai miks muute nimeomaa polkuje kohat tukitaa erityse hyvi sellasel reidepaksusel ja vähä piänemmäl oksal? Siin on nii paljo hyvää puuta lahoos ja mätänees et oikeesti menee vittu ainaski vuasikymmen enne ku siä pääsee kulkee muut ku linnut ja myyrät ja enkä joku lumikko. Luannonkaunis Suami. Vitut.

Kirjoitettaessa soi Nick Cave & the Bad Seeds: Dead Man In My Bed