Taas yks uni

Viime yänä mä menin vaihteeks naimisii. Sulhase nimi oli Antti ja se oli melkone komistus mut aika kuiva tyyppi sen vähä ku mä sitä tapasin siin. Oltii me ilmesesti tavattu kertaallee aikasemmiki ja mä ihmettelin kyl vähä et mite me sit noivvaa oltii menos vihille mut aattelin et kai se on sit okei ja vituvvälii. Mistää rakkaudest siin ei takuusti ollu kyse.

Mul oli polvipitune, kellohelmane mekko mis oli valkosel pohjal pastillivaaleempunasii ja vaaleevvihreit kuvioi ja se oli aika nätti – mut sit mulloli valkoset korkkarit mis oli jotai ihmehörhelöö reunos, ja sitäpais mulloli nilkkasukat. Kaaso paheksu helvetisti mut alistu ku mullei vaa ollu tullu pikkät sukat mukaa ja vihkimisee oli vajaa pual tuntii ni ei sit joutanu hankkiikaa.

Se oli joku epäviralline paikka, eijollu maistraatti eikä takuulla ollu mikää kirkolline tila, mutten tiä kyl et missä enkä joutanu kauheesti kattella ku mulloli maha iha helveti kovalla ja istuin vessas vääntääs viä kymmene minsaa enne ku piti olla se vihkimine (pual kahelta muute). Täst nyt ainaski tiätää et se oli niiku toooosi fiktioo ku oikeesti mullois tiätty ollu maha kuralla jo aikoja enne. :P

Sääli ku en tunne yhtää Anttii mut ehkä se on viä eessäpäi.

Kirjoitettaessa soi Sapho: Pas l'heure