Tuputtamisest

Mua on risonu jotai aikoje alust noi Invaliito joulukortit mitä laitetaa joka postilaatikkoo ja luukkuu. Vittu kelle niit ees vois lähettää ku jokane on jo saanu sellase? Lisäks ne on yleesä sennäkösii ettei tulis miäleekää lähettää ku enintää vittuilumiäles inhokkiserkulle tj. Ja joo, ne voi heittää roskii ja ne voi jättää maksamatta mut aina niist tulee nuilu olo.

Nyt mua on sit lähestyny kädettömie taitelijotte yhdistys tj ja laittanu pinovverra korttei. Ei osto- tai palautusvelvotetta siin kirjees lukee ja osotetiadot on näemmä saatu väestörekisterist. Voi vittu joo. Okei, näis on pari sellast mikkä mä oisin ehkä voinu itte ostaa jossai miälentilas ja jossai tarpees mut kaikki muut… Voi *HUAKAUS*

Mä enno miälestäni kauhee ahne ja mä teen kyl hyväntekeväsyyttäki. Mullon kummituspentu Etelä-Amerikas mitä mä sponssaan joka kuus, mä laitan Punaselle Risulle rahaa useemma kerra vuades ja veteraanelle ja Pelastusarmejjalle kerra tai pari joka vuas. Nepä ei tuputa mulle kotii mitää pois heitettävää paskaa! Mä saan pitää mun possarifiilikset niitte suhtee!

Mut nää tuputtajat tekee mut vihaseks. Jos mä heitän noi kortit pois mä tuhlaan kallist painotavaraa. Jos mä jemmaan neki ni mä tukehdun jonai päivänä ku tää huusholli on piukas kaikkee mitä mä enno halunnu ikinä. Jos mä maksan ne mä oon kuses ku ne lähettää niit aina lisää. Jos mä en maksa ni mua vituttaa jää velkaa jollei tollasille tyypeille. Mitä tahasa mä teen noitte kans ni mä jään aina miinuksille. Vittu mitä hyväntekeväsyyttä totta viäköö.

Ylipäätää: kuka enää ees lähettää nii paljo korttei muute ku netis et noi sais ees käytettyy enne ku saa seuraava satsi?

Kirjoitettaessa soi John Coltrane Quartet: Ballads