Teki mieli pelata

Peliriippuvuus oli viedä hengen.

Olin noin 15 -vuotias kun huomasin olevani koukussa RAY:n peleihin. Pelasin kolikoilla. Nyt olen 25 -vuotias ja olen yhä koukussa, mutta sinne menee kolikoiden lisäksi kortti ja setelit.
Mä aloin pelaan koska se toi jännitystä elämään ja sitä oli kiva tehdä kavereiden kanssa. Paras peli oli ehdottomasti pokeri. Se jotenkin sai muun elämän unohtumaan ja toi mulle ihan uusia tuntemuksia.
Nykyään kun pelaan, mä oon ihan kuin robotti. Mikään ei tunnu enää miltään eikä kiinnosta jos voittaa suurenkin potin, kaikki menee takas sisälle jos niitä koskaan ottaa edes ulos. Mulle tuli pakkomielle pelaamiseen about kuusi vuotta sitten. Mun oli vaan pakko pelata, pelata ja pelata. Koskaan en ole pelannut kyseisiä pelejä netissä, mutta kaupungilla juokseminen tuntui jo työltä. Saatoin hortoilla keräämässä pulloja ja ruinaamassa rahaa kellon ympäri.
Enää en tehnyt sitä kavereiden kanssa, eikä se enää tuonut jännitystä elämääni. Se tuntui lähinnä pakkopullalta jota on vaan tehtävä. Mikään ei tuntunut enää hyvältä. Kulutin elämääni vain pelaamiseen ja sen suunnittelemiseen sekä ajattelemiseen. En mä pystynyt keskittymään enää mihinkään muuhun.
Vähän aikaa sitten olin jo lähellä kuolemaa kun suunnittelin itsemurhaa, että niin se ei voi enää jatkua. Mä vannon että musta ei oo koskaan tuntunut niin pahalta.
Mä poltan tupakkaa, olen siihen riippuvainen. Mä oon ollut sekakäyttöön riippuvainen. Mä oon ollut itsetuhoon riippuvainen. Ja mä oon ollut alkoholiin riippuvainen. Kaikista pahimmalta kuitenkin tuntui pelaaminen. Ihan vaan sen takia että se vei niin rahat, järjen, ihmissuhteet, harrastukset kuin elämänkin. Se oli vaan niin pakollista mulle etten enää pystynyt muuta ajattelemaan tai tekemään.
Oli kamalaa kun rahat oli aina loppu ja joutui lainaamaan tai ruinaamaan ihmisiltä rahaa. Ihan kun ne olis jotain rikkaita.
Mä oon elänyt synkkää elämää pitkän aikaa. Mulla on ollut psykoottinen masennus, epävakaa persoonallisuushäiriö, kaksisuuntainen mielialahäiriö sun muuta. Mun on pitänyt kamppailla vitusti itseäni vastaan etten satuta itseäni, etten juo, etten vedä nappeja tai etten pelaa.
Se on yks helvetillinen noidankehä josta ei ole helppoa päästä pois.

Kuitenkin nyt mä oon ollut yksitoista päivää täysin pelaamatta ja jumalauta se on tuntunut hyvälle. Se ei ole kaikille pitkä aika, mutta mulle se on jo suuri alku. Haluan sanoa vaan sen mikä mua auttoi. Mun kaveri laittoi facebookiin päivityksen että hän on pelaamatta niin monta päivää kun hänen tilastaan tykätään. Mä tein sen perässä. Ja jos edes joku pystyy tämän tekstin avulla samaan, mä oon onnistunut. Mä haluan auttaa ja mä haluan että jonain päivänä voin ylpeenä sanoa etten ole pelannut vuosikymmeniin koska mä en voi pelata vaan vähän, tai vaan sillointällöin. Sille oli tehtävä täysi loppu ja nyt mä tiedän että enää mä en tahdo sortua. Mä en halua kuolla siihen että mä oon pelannut koko elämäni.

Tuetaan yhdessä toisiamme. Ne ei oikeesti oo kaikille "hyvän tahdon pelejä". :)

-Mielihäiriö

Kirjoitettaessa soi Pave Maijanen - Pidä huolta