Taikametsän peikko

Olipa kerran peikko. Hänen nimensä oli Minttu-Inari-Taika-Inkeri, mutta häntä kutsuttiin Minttu-Inariksi. Tai niin hän itse kutsui itseään, sillä Minttu-Inarilla ei ollut yhden ainoaa ystävää. Hän oli siitä kovin surullinen, mutta ei itkenyt asian vuoksi koskaan, sillä peikothan eivät itke.
Minttu-Inari asui suuressa taikametsässä. Siellä kasvoi kesät talvet puolukoita, mustikoita, vadelmia, mansikoita ja sieniä. Ja niitä tämä yksinäinen peikko ahmi paljon!
Minttu-Inari eleli pienessä mökissä järven rannalla. Hän kävi useasti järven rannalla katsomassa maisemia. Hänen mielestään kauneinta siellä oli silloin, kun aamuauringon säteet heijastuivat järven pintaan.
Minttu-Inaria oli kiusattu aina peikkojen yhteisillä sieniretkillä. Sen vuoksi hän käy nykyisin yksin poimimassa marjat ja sienet, jotka ahmii kitaansa.
Minttu-Inari ei vieläkään tiennyt miksi häntä oltiin kiusattu peikkojen yhteisillä sieniretkillä. "Ehkäpä minun nimeni on hieman hassu ja omaperäinen toisten peikkojen mielestä. Tai ehkä syön liikaa sieniä", Minttu-Inari arveli
Eräänä päivänä, kun aurinkokaan ei ollut vielä noussut Minttu-Inari lähti ulos tallustelemaan ja otti sienikorin varmuuden vuoksi mukaan, jospa sattuisi vaikka löytämään sieniä. Minttu-Inari ei löytänyt yhtäkään sientä, mutta jotain paljon arvokkaampaa hän löysi. Nimittäin ystävän, toisen peikon ja vieläpä sellaisen, joka ei kiusannut Minttu-Inaria, vaan piti hänestä juuri sellaisena kun on. Toisen peikon nimi oli Tuomas-Tapio ja hän oli ehtinyt poimimaan taikametsän kaikki sienet. Sen vuoksi Minttu-Inari ei ollut saanut koriinsa yhden ainoaa sientä, mutta tämä ei Minttu-Inaria harmittanut laisinkaan.
Aluksi Tuomas-Tapio arasteli Minttu-Inaria, mutta lopulta hän antoi Minttu-Inarille jotain todella arvokasta, nimittäin hymyn. Minttu-Inarin suupielet vääntyivät kohti korvia ja vasta hetken kuluttua Minttu-Inari tajusi, mitä oli tehnyt. Hän ei ollut hymyillyt kenellekään pitkään, pitkään aikaan, mutta nyt oli sen aika. Minttu-Inari oli siitä täysin varma. Niinpä he lähtivät yhdessä Minttu-Inarin mökille tekemään sienimuhennosta.

Sen pituinen se