Yhteiskuntamme, loppumaton kulutusjuhla

Yhteiskuntamme, loppumaton kulutusjuhla

Minä olen onneton. Tämä maailma, joka on täynnä tavaraa, uutta, käytettyä ja kulunutta ja jossa tuotetaan yhä vain lisää, ei ole minua varten. En voi olla kuin onneton. En halua rakastaa muovia. Haluan rakastaa ihmistä ja elämää!
Yritän minimoida kulutukseni mahdollisimman pieneksi, mutta silloin tällöin toimin omaa ideologiaani vastaan ja kulutan. Kaiken lisäksi se tuntuu hyvältä. Hyvää oloa seuraa kuitenkin entistä huonompi omatunto.
Suurin syy siihen, miksi olen valinnut tällaisen elämän tavan, on syyllisyydentunto, jota kuluttaminen minulle aiheuttaa. En pääse eroon mielikuvista, joissa paha porvari istuu suuren rahaläjän päällä ja ruoskii työläisiä nopeampaan työskentelyyn. Lapset parkuvat, vanhemmat huutavat, mutta porvarin silmissä kiiltää vain raha.
Kapitalismi antaa jokaiselle mahdollisuuden tavoitella voittoa perustetun yrityksen avulla. Se johtaa siihen, että tuotantoa siirretään halpatuotantomaihin, joissa tuotteita valmistetaan epäeettisesti. Tuotteista tehdään myös kestämättömämpiä kuin niistä osottaisiin valmistaa.
Kuluttamista ei voi lopettaa kokonaan, sillä se vaatisi radikaalia yhteiskuntajärjestelmän muokkaamista, johon harva varmasti on valmis. Kulutusta voi kuitenkin vähentää ja suosia yrityksiä, jotka toimivat eettisten periaatteiden mukaisesti.
Varallisuus ja sen mukana tullut kulutus ovat nostaneet elintasoamme reilusti, mutta se että onni olisi myös tullut niiden mukana on vaikea arvioida, sillä onni on subjektiivinen kokemus. Onnen ja kuluttamisen korrelaatiota on vaikea siis arvioida.
Eettiseen kuluttamiseen tai kuluttamisen minimointiin yhdistetään usein puritaanisuus. Aivan kuin minun olisi elettävä kurja ja vastenmielinen elämä tynnyrissä vailla nautintoa. Koen asian olevan kuitenkin päinvastainen. Olen vapaa syyllisyydestä, sillä tiedän, että toimillani en aiheuta toisille kärsimystä. Lopulta ihmisen materiaaliset perustarpeet eivät ole suuret. Ihminen tulee toimeen, kun saa ravintoa ja lämpöä. On kuitenkin vaikeaa määrittää todellinen raja tarpeellisuuden ja puhtaan haluamisen välillä.
On vaikeaa määrittää, mistä ongelmat kumpuavat, sillä kapitalismi kannustaa ja jopa vaatii toimiakseen jatkuvaa kulutusta. Kuitenkin ihmiset ovat itse vastuussa omista teoistaan.
Olen huomannut, että olen kaikista onnellisin, kun saan olla ihmisten seurassa jossakin yksinkertaisessa ympäristössä ilman kapitalismin kylmää kouraa ja ilman syyllisyyttä. Täysin onnellinen en kuitenkaan voi olla missään, sillä kärsimys ei lopu ennen kuin kaikki toimivat eettisten periaatteiden mukaisesti. Missä on siis minun paikkani?