Joonas Lyytinen

Kesäkuussa 2016 Isossa-Britanniassa äänestettiin maan EU-jäsenyydestä. Kaikista äänestäneistä 51,9 % kannatti lopulta Brexitiä, ja maa on käynnistänyt pitkät ja vaikeat neuvottelut EU:sta irtautumisesta, jotka jatkuvat vielä vuosia ja joiden lopputulos on epävarma.

Yli 50-vuotiaista briteistä enemmistö kannatti leave-vaihtoehtoa, kun alle 50-vuotiaista selvä enemmistö taas kannatti jäämistä unioniin. Äänestysaktiivisuudessakin oli merkittävä ikäsidonnainen ero: vaikka nuorten 18–24-vuotiaiden äänestäjien äänestysaktiivisuus olikin korkeampi kuin Brittien vaaleissa yleensä (64 %), yli 64-vuotiaista eläkeläisistä äänesti 90 %.

Tilastojen valossa on mahdollista, että vain puoli vuotta kansanäänestyksen jälkeen 120 000 Brexitin puolesta äänestänyttä oli jo poistunut tuonilmaisiin ja uusia nuoria tullut äänestysikäisiksi niin, että tulos olisi ollut päinvastainen eikä Brexitiä olisi tapahtunut.

Brexitistä päättivät siis lopulta ikäihmiset nuorten puolesta. Ja nuoret joutuvat elämään tämän päätöksen kanssa tulevat vuosikymmenet.

Kotimaassa kuntavaalien ennakkoäänestys alkaa muutaman päivän kuluttua ja varsinaiseen vaalipäiväänkin on enää pari viikkoa. Edellisissä kuntavaaleissa 18–24-vuotiasta äänestäjistä ääntään käytti vain 30 %.

Politiikka on muutakin kuin sukupolvisotaa, mutta jos jonnet ja jonnat eivät äänestä, valtaa kunnissa käyttävät aktiivisesti uurnilla käyvät suuret ikäluokat. Ja juuri kunnissa päätetään nuorten kannalta olennaisista asioista: koulutuksesta, liikunta- ja harrastusmahdollisuuksista, kulttuuripalveluista ja esimerkiksi siitä, onko nuorten tarvitsemia edullisia vuokra-asuntoja saatavilla.

Kuntavaalien ennakkoäänestys alkaa keskiviikkona 29.3. ja jatkuu 4.4. asti. Äänestää voi esimerkiksi kirjastoissa ja posteissa, ja mukaan tarvitset vain henkilöllisyystodistuksen. Tässä yksinkertainen toimintaohje tärkeysjärjestyksessä:

1. Äänestä.
2. Äänestä Vihreitä.
3. Mielellään vaikka mua.
4. Vie kaveri äänestämään. Toistakaa kohdat 1–4.

Stadin asiat ovat liian tärkeä asia vain eläkeläisten päätettäväksi.

Viime vuoden huhtikuun puolivälissä tapasimme ensimmäistä kertaa hieman ujonoloisen 21-vuotiaan Syyrian Alepposta kotoisin olevan nuoren miehen Oulunkylän ostarin kahvilassa.

Olimme muutamia päiviä aiemmin huomanneet Refugee Hospitality Club -Facebook-ryhmässä ilmoituksen, jossa hän haki kotimajoituspaikkkaa Helsingistä, koska ei viihtynyt Kaarlenkadun vastaanottokeskuksen metelissä ja ahdistavassa ilmapiirissä. Lyhyen miettimisen jälkeen arvelimme, että meille voisi yksi ihminen mahtua lisää ja sovimme tapaamisen Mohammedin kanssa.

Tapaaminen meni hyvin. Mohammed tuli ensin vain käymään meillä, pian muutti meille kokeeksi muutamaksi päiväksi ja jo ennen kuun loppua pysyvästi. Lopulta Mohammed asui talomme alakerrassa melkein yhdeksän kuukautta.

Yhteisiin yhdeksään kuukauteen mahtui kaikenlaista: jääkiekon maailmanmestaruuskilpailujen jännittämistä, kalareissuja mökillä, suomalaisiin jouluperinteisiin tutustumista ja kaikkea sitä mitä suomalaisen lapsiperheen arkeen kuuluu. Toisaalta noina kuukausina Mohammed odotteli turvapaikkapuhuttelua, jännitti Maahanmuuttoviraston päätöstä, sai oleskeluluvan, aloitti ammattiin tähtäävät opinnot ja lopulta muutti pari viikkoa sitten elämänsä ensimmäiseen omaan asuntoon.

Arjen eläminen turvapaikanhakijan kanssa antoi uusia perspektiivejä moniin maahanmuuttokeskustelussa sivuttuihin aiheisiin.

Yksi suuri oivallus minulle oli se, miten maahanmuuttajien työelämän alkuun pääsemisen tiellä on usein suhdeverkostojen ja kontaktien puute. Mohammed oli Syyriassa 14-vuotiaasta asti työskennellyt räätälinä ja on vaatteiden korjaus- ja muutostöissä erittäin taitava. Vain sillä, että mainostin Facebook-kavereilleni Mohammedin osaamista ja hänen tarjoamiaan palveluja, löytyi kymmenittäin uusia asiakkaita, joiden vetoketjut tarvitsivat vaihtamista tai takin hihat lyhentämistä. Suomalaisen yhteiskunnan syrjään kiinni tarttumisessa auttaminen oli siis aika yksinkertaista ja helppoa: muutama käynti verotoimistossa ja kontaktien tarjoamista.

Maahanmuuttoon ja turvapaikanhakijoihin liittyvän ilmapiirin ja retoriikan kärjistyminen on tuntunut omituiselta, sydämettömältä ja ajoittain suorastaan julmalta. Oma jokapäiväinen henkilökohtainen kokemus on ollut räikeässä ristiriidassa niiden maahantunkeutujafantasioiden kanssa, joita sosiaalinen media on pullollaan. Politiikan johtotehtävissäkin toimivien ihmisten puheet “elintasosurffareista” tuntuivat ahdistavilta, kun ensimmäistä kertaa keskusteli internet-puhelun välityksellä Mohammedin vanhempien kanssa ja kuuli puhelun taustalta laukauksia ja räjähdyksiä piiritetystä Alepposta. Rajat kiinni -tyyppien uhoaminen oman maansa puolustamisesta lintsaavista nuorista miehistä kuulosti järjettömältä kun luki Assadin armeijan Aleppon taistelujen yhteydessä tekemistä törkeistä ihmisoikeusrikkomuksista – sen saman Assadin armeijan, johon värväystä Mohammed alun perin Syyriasta pakeni.

Pakolaiset ovat tulleet Suomeen saadakseen uuden alun ilman vainoa ja hengenvaaraa. Enemmän kuin mitään muuta, he haluavat tehdä töitä, opiskella ja kotoutua uuteen kotimaahansa. Usein he kuitenkin tarvitsevat tässä hieman apua, jota jokainen voi antaa omien mahdollisuuksiensa mukaan.

Jos kotonasi vain on tilaa yhden lisäihmisen majoittamiseen, suosittelen lämpimästi kotimajoittajaksi ryhtymistä. Meille kotimajoittajana toimiminen on ollut myönteinen kokemus. Olemme saaneet kulkea rinnalla kun Suomi on saanut uuden asukkaan, joka on aivan mielettömän määrätietoisesti ja ahkerasti halunnut oppia kielen, kotoutua ja tulla tuottavaksi maan kansalaiseksi. On ollut ilo ja kunnia että siinä on omalla pienellä panoksella saanut auttaa. Minä ja perheeni puolestaan olemme saaneet uuden elinikäisen ystävän.

Lisätietoja kotimajoittajaksi ryhtymisestä löytyy Refugees Welcome Finland -kansalaisverkoston verkkosivuilta.

Kirjoittaja:
Joonas Lyytinen, poliitikko Helsingin liikuntalautakunnassa ja kaupunginhallituksen tietotekniikkajaoston varajäsen.