Mustaa valkoisella

Kirjoitin juuri kirjeen eräälle ihmisille,jota kohtaan minulla on yhä tunteita.Liitin kirjeen mukaan myös sähköpostiosoitteeni,jotta hän voisi halutessaan ottaa minuun yhteyttä.

Minulla on jotenkin nyt kevyempi olo,kun sain kerrottua tärkeimmät asiat kirjeitse.Minun on usein vaikeaa puhua tunteistani,kun pelkään,että toinen ei tunne samoin.Se tunne on niin kamala etten halua sitä enää kokea.

Toivon todella,että hän saa kirjeeni ja lukee sen ja ei heitä sitä roskiin.Olen varautunut myös siihen,että hänellä olisi jo oma perhe.Se tieto saisi minut itkemään.Toivon kuitenkin,että hän on onnellinen perheensä kanssa(siis,jos hänellä on perhe tai lapsia).

Sydämeni on täynnä tunteita.Silloin tällöin nuo tunteet saavat minut itkemään.Silloin haluaisin vaan tappaa nämä tunteet sisälläni.Se vie vuosia,mutta olen valmis siihen.Olen lähes täysin varma siitä,että hänellä ei ole enää mitään tunteita minua kohtaan.Olin häntä kohtaan niin ilkeä,koska pelkäsin tunteitani ja sitä,että etenisimme liian nopeasti.

Jos apteekissa myytäisiin pillereitä,jotka tappaisivat turhat tunteet sydämestä,menisin heti ostamaan tuon pillerin.Sitten en turhaan haikailisi ihmisen perään,joka ei välttämättä minua enää edes huoli.

Siitä on kuitenkin jo niin kauan aikaa,kun viimeksi näimme,että uskon siihen että hän pitää minua vain hulluna,kun kaipaan häntä vieläkin niin kamalasti.Ehkä olenkin hullu.Ainakin omasta mielestäni olen.Oloni olisi parempi,jos vaan voisin poistaa ne muistot pääni sisältä.Ne muistot olivat niin ihania,että ne saavat minut itkemään surusta.

Uskon kohtaloon.Jos kohtalolla on sormensa pelissä,tapaan hänet vielä jonakin päivänä elämäni aikana tai sitten itken koko loppuelämäni tuon ihmisen takia enkä saa rauhaa sielulleni.Siinä ovat vaihtoehdot.

Joskus todella toivon,että en olisi koskaan häntä tavannut,mutta elämää ei voi suunnitella etukäteen.Niin se vain on.

Kirjoitettaessa soi Whitney Houston - I Have Nothing