Viime viikolla (27.9.) Iltalehti julkaisi Perhe-palstallaan verkossa jutun The Next Family -verkkosivulle postatusta listasta, joka esittelee 11 kohdassaan asioita, jotka vain poikien vanhemmat ymmärtävät.
Okei, ihan hauska idea. Jouduin kuitenkin artikkelin luettuani kysymään itseltäni - saamatta mitään vastausta - miksi juttu on julkaistu IL:ssä. Alkuperäinen teksti on bloggaus sivustolta, joka yläpalkissaan julistaa olevansa sivusto moderneille perheille. Mikäli jutun jaksaa lukea, siitä voi havaita pienen häivähdyksen tervettä itseironiaa.
Näin ei kuitenkaan ole, kun juttu suomennetaan pääpiirteittäin ja heitetään yhteen luetuimmista suomalaismedioista. Olen aina ajatellut, että mitä isompi media, sitä tärkeämpi on sen rooli, mitä tulee monimuotoisuuden kohtaamien esteiden poistamiseen. Tietysti jos suuret mediat ajavat epätasa-arvoa, se juurtuu myös yleiseen asenneilmapiiriin.
Jarrutetaan hieman. Kyseessä on Iltalehden Perhe-osaston juttu. Jonka postaaja luultavasti on yrittänyt tuoda vähän huumoria lukijoiden arkipäivään ja tuottaa materiaalia, johon perheelliset voivat helposti samaistua.
Jokainen vanhempi haluaa lapsensa onnistuvan. Sille ei kuitenkaan mahda mitään, että miessukupuolella on edelleen etulyöntiasema matkalla menestykseen. Se saattaa raivostuttaa, mutta toisaalta olla helpotus: jospa poikani ei tarvitsisi kamppailla yhtä kovaa kuin muiden.Anteeksi mitä. Kun riisun lapsellisen raivostumiseni artikkelia kohtaan ja alan käymään sitä objektiivisemmin läpi, en vain pysty. Vai olenko ainoa, jota ko. lainauksen kaltaiset lauselmat ottavat pannuun? Tarkoitetaanko tuossa, että on "ihan OK", jos poikalapsi pääsee helpommalla kuin muut (lue: tytöt)? Onko yhtälailla helpotus, jos lapsi on hetero, valkoinen tai hänellä ei ole r- tai s-vikaa? On kai luonnollista vanhemmalle ajatella, että onneksi lapsi on jotakin tai ei ole jotakin, jos lapsi voi välttyä siten mahdolliselta kiusaamiselta, syrjinnältä tai saada paremmat tsäänssit työnhaussa.
Mutta se ei ole "ihan OK", että kukaan tyytyy tähän selitysvyyhteen, jonka helposti saa niskaansa, kun puuttuu tällaisiin lauselmiin. Joo, tietysti on sellaisia ja sellaisia huolenaiheita ja kaikki on omakohtaista ja tapauskohtaista. Keskivertoenemmän vain ottaa päähän, että tällaisia artikkeleita tehdään. Siinä IL olisi tehnyt jättipotin, jos olisi käynyt jonkun muun lehden julkaisua yhtään kriittisemmin läpi, heittänyt kehiin parit asiantuntijalausunnot. Vaihtanut näkökulmaa, eikä uudelleenjulkaissut tekstiä suomennettuna.
Mutta eihän sellaisia artikkeleita luettaisi?