Koskaan et voi mua omistaa

En pysty sitoutumaan. Sama kaava toistaa itseään. Tapailen miestä, kaikki on hyvin, mutta kun vastaan tulee jotain mielenkiintoista en voi hillitä itseäni. Olen pettänyt jokaisessa suhteessa.

En hillitä voi himoain, vaan tahdon antaa parastain. Sun kosketukses viinin lailla juovuttaa. Tahdon sua vain enemmän ja sylissä mä räjähdän. Sä et saa ennen taivaankantta luovuttaa.

Olen alkanut pohtimaan mikä minua oikein vaivaa. Miksi käyttäydyn näin? Ihailen niitä, jotka ovat yhdessä vuosikymmeniä ja pysyvät uskollisina toisilleen. Ympärilläni on niin paljon pettämistä ja eroja, olen katsellut sitä lapsesta asti. Välillä mietin, että minusta on käytökseni puolesta tullut mies. Olen ehkä jäädyttänyt myös tunteeni, ainakin osattain. Lepertelen jokaiselle deitille joo sä olet mulle se ainoa. Teen sen niin uskottavasti, että jopa itsekin toisinaan uskon siihen. Kun palaan pettämisreissuiltani ne pyyhkiytyvät hetkessä mielestä, enhän ole tehnyt mitään väärän, ainakaan omasta mielestäni. Siis eihän sitä lasketa, jos on jo tuttu. Olin päivällä vehdannut työkaverin kanssa, mutta me vain pussailtiin ja kähmittiin, eihän sitä lasketa. Iltapäivällä menin poikaystäväni luokse ihan kuten kaikkina muinakin päivinä. Olin viikonlopun juhlinut laivalla ja nuoleskellut jonkun tuntemattoman miehen kanssa keskellä käytävää. Se mikä tapahtuu laivalla jää laivalle. Olin bongannut salilta komean miehen. Menimme yhdessä suihkuun. Eihän se ollut pettämistä, kun jo tunnettiin, eikä hän työntänyt munaansa sisääni. Mehän olimme vain suihkussa ja pesimme toisiamme huolellisesti.

Meidän ei varmaan kannata säätää enempää. Työkaverini sanoi minulle autossa. Niin kai. Vastasin ja katsoin häntä. Liu'utin käteni hänen reidelleen. Jotenkin ne housut vain vahingossa aukesivat ja otin häneltä suihin siinä autossa. Viereisellä parkkipaikalla kotitalostamme. No tälle mä kyllä annan mahdollisuuden milloin vain. Hän huokaili. Suutelimme lopuksi ja menin kotiin poikaystäväni luokse. Kävelin suoraan suihkuun ja pesin pois mielestäni äsköiset tapahtumat.

Joskus inhoan itseäni. Minulla ei ole mitään selkärankaa tai moraalia. Joskus salaa toivon, että vastaan tulisi mies, joka veisi jalat alta ja antaisin minulle sen kaiken mitä tarvitsen. Olisi niin kiinnostava, etten edes vilkuilisi muita miehiä. Poikaystäväni oli baarissa, olin ulkona tupakalla ja eteen ilmestyi söpö mies. En voinut olla suutelematta häntä. Poikaystäväni olisi voinut tulla hetkenä minä hyvänsä ulos. Usein ihmiset pettävät työmatkoilla tai firman pikkujouluissa. Minä en sellaisia tarvitse, voin tehdä sen keskellä kirkasta päivää tai maanantai aamuna. Koskaan ei tiedä kuka vastaan tulee. Olen ollut tylsistynyt jokaisessa suhteessa. Kun alkuhuuma laantuu ja arki alkaa kyllästyn. En kuitenkaan lähde suhteesta, vaan odotan liekin palaavan. Ikävystyneenä silmät alkavat harhailla, kun sopiva mies sattuu kohdalla en mieti hetkeäkään, en pysty pidättelemään itseäni. Rakastan valloittamisen tunnetta. Alitajuntaisesti ehkä tiedostan, että pettäminen on väärin ja kaikki kielletty on kivaa. Nautin niin paljon siitä tunteesta, kun törmään uuteen mieheen, katseemme kohtaavat, lirkuttelen, syömme toisiamme katseella, saan miehen valtaani ja hän taipuu tahtooni. Haluan hallita ja omistaa. Olen myös järjettömän mustasukkainen ja omistuksenhaluinen. Haluisin säilöä kuumimmat miehet kaappiin ja ottaa sieltä, kun mieli tekee. He olisivat vain ja ainoastaan minun silmilleni ja minun käyttööni.

Muutunko koskaan? Pystynkö siihen? Milloin muutos tapahtuu ja mitä silloin tapahtuu? Edes sormus sormessa ei saanut minua lopettamaan pettämistä. Tietysti olin aikani uskollinen, mutta sitten jotain tapahtui; tylsistyin, kyllästyin, halusin jotain säpinää ja uutta, kaikesta oli tullut niin arkea ja rutiinia, yksinkertaisesti vain tylsää ja puuduttuvaa. Tietysti halusin edelleen poikaystävääni ja seksi oli ok, mutta se ei ollut tajunnanräjäyttävää, joskus se oli jopa tylsää ja ennalta-arvattavaa. Hän ei halunnut edes kokeilla mitään uutta. Poikaystäväni myös pihtasi säännöllisesti eli hän siis ajoi minut pettämään perustelin itselleni. Omasta mielestäni en pettänyt, minulla oli täysi oikeus käytökseeni, näin olen aina ennenkin käyttäytynyt. Ja jos ei kotoa saa, niin on oikeus hakea muualta, eikö niin? Mitä, jos toinen vaan lakkaa kiinnostamasta? Poikaystäväni pihtasi ja huusin hänelle, että tajuatko saisin kenet ikinä haluan ja muut miehet käy muhun kuumana ja mä olen tässä nyt sua varten halukkaana, mutta sä et halua. Miten voi telkkarin katselu olla tärkeämpää!? Seisoin hänen edessään punaisissa pitsialusvaatteissa, hän ei hievahtanutkaan minua päin. Olisi tehnyt mieli huutaa vielä samaan hengenvetoon, että onneksi mä saan muualtakin, mutta vaikenin. Joskus mietin miten hän reagoisi, jos kertoisin irtosuhteistani. Välittäisikö hän edes? Olin loukkaantunut, torjuttu, nöyryytetty. Toinen mies korjaisi tämän ja lohduttaisi. Olin niin loukkaantunut, että tarvitsin itsetunnon pönkitystä useammalta mieheltä. Sain kaiken mitä halusin. Olin tyytyväinen, hetken. Sä ennenkin vierelläni maannut oot. Kun yössä yksin vaeltaa voi kaltaisensa kohdata. Ja hetken tie on kevyt kaksin kulkea. Kun hetken vain sut pitää sain ja unohtaa. Ikuisuus, yksi huokaus, yksi yö kuin koko elämä, tuoksussasi kevään tuhannen. Hetken huumassa irtosuhteissa pimeydessä sain hetkeksi unohtaa kaiken. Paluu maanpinnalle oli aina yhtä tuskainen. Kuka voisi kellot pysäyttää ja ajan seisauttaa?

Joskus olen todella väsynyt kaikkeen tähän. Haluan katkaista kierteen ja aloittaa puhtaalta pöydältä. Minulla ei kuitenkaa ole riittävästi selkärankaa tehdä sitä, ei ole riittävän suurta syytä miksi. En jaksa enää salaisuuksia, kannan tätä kaikkea mukanani, koska en voi kertoa kenellekään. Elän kaksoielämää, se kuluttaa. Mielialat vaihtelevat voimakkaasti, usein tuntuu, että minussa asuu kaksi ihmistä, kaksi eri persoonaa. Haluan vain lopettaa kaiken tämän ja kohdata sen jonkun, jolta saan kaiken mitä tarvitsen. Sen jonkun, joka räjäyttää tajunnan, on täynnä yllätyksiä ja menoa, johon en kyllästy. Ehkä matkustan muualle. Maailma on mun.

ON olemassa asioita niin kipeitä ja vaikeita, ettei niistä puhumalla selviä. Nousin kyytiin kerran, oon kyydissä aina. Kaupunki on täynnä muistoja, en tahdo niitä nyt kohdata, mun on pakko päästä pois. Ja tiedän on typerää, en jää, mun on pakko päästä pois. En perääs jäänyt katsomaan, kun poistuit jälkeen suudelman, sen viimeisen. Mailit taakse jää, kaipuu hellittää. Mun on pakko päästä pois, vaikka huomenna on iisimpää, mä en jää. Aamulla aurinko nousee, sun edestäsi herään taas, vaikka kaupunki taakse on jäänyt, en pysty sua unohtamaan. Ja me tiedetään on typerää, mä en jää. Mun on pakko päästä pois.