Treffejä ja riitoja

Olin päätynyt taas nettideiteille. Mies ei näyttänyt yhtään siltä miltä kuvassa. Tuijotin vain häntä päästä varpaisiin. Mies oli minua päätä lyhyempi, laiha ja hintelä hippi, jolla oli feikki nahkatakki sekä rasvainen sliippatukka. Yöh, mietin mielessäni. Mietin et käännyn kannoillani ja kävelen pois, kun olimme astumassa kahvilaan. Jos nyt annan mahdollisuuden kuitenkin ja astuin sisälle.

Tilasin siiderin. Harvemmin juon keskellä päivää, mutta nyt tuntui yksi olevan tarpeen. Mies oli vain hiljaa ja tuijotti tuoppiaan. Voi luoja, mä niin häivyn just mietin ja juon nopeasti juomaani. Harrastaksä edes mitään? Kysyin. Joo valokuvaamista. Hän mumisi takkiinsa. Ahaa. Hymähdin. Taas pitkä hiljaisuus. Voi luoja, mulla ei ole tolle mitään asiaa mietin.

Aloin tenttaamaan harrastuksesta ja tivaamaan miksi hän ei tee siitä ammattia itselleen, kun kerran sitä niin rakastaa ja haaveilee ammattikuvaajana toimisesta. Mies selitteli kaikenlaista. Kuuntelin kyllästyneenä jankutusta. Join tuoppini tyhjäksi, kuule sä tulet seuraavatkin 15 vuotta haaveileen valokuvaajan ammattista ja sitä seuraavat 15 vuotta, sä et ikinä tule itsellesi siitä päätyötä tekemään, jos sun meininki on toi! Kivahdin. Mitä sä tarkoitat?! Mies yskäisi ja selvästi skarppasi. No, kuule, kun noita sun juttuja kuuntelee ni sä olet vain yksi taivaanrannan maalari, etkä ikinä tule saamaan mitään aikaiseksi. Jatkoin. Hienot on haaveet sulla, mutta jos et aio tehdä asioille mitään, kuten et ole tehnyt, niin ei sua kukaan kotoa tule hakemaan. Sori vaan, mut se on fakta. Totesin tylysti. Mies, muuttui aivan punaiseksi. Siis mitä sä tarkoitat! Miten sä voit noin sanoa!!? Hän sihahti kiihtyneenä.

Hän alkoi haromaan rasvaista tukkaansa ja selittään kiihtyneenä kyllä mut vielä bongataan. Paskat! Puuskahdin. Kukaan ei sua tule kotoa bongaan, urpo! Kivahdin ja aloin pukemaan takkia päälleni. Sekunnissa meillä oli ilmiriita pystyssä. Mikä sä muka oot sanoo tollasia!? Mies kihisi. Komenttini taisi olla märkä rätti naamaan hänelle. No, enpä kai mikään, olen vain itse toteuttanut määrätietoisesti unelmiani eli ehkä tiedän asiasta jotain ja myös sen, ettei kukaan tule kotoa hakemaan. Totesin kylästyneesti ja sidoin kaulahuiviani. Mä lähden nyt, että kuule heippa ja hyvää loppuelämää sulle! Tuhahdin ja nousin ylös. Mies nillitti vielä jotain, mutta käännyin kannoillani ja kävelin ulos. Voi jeesus! Oikeesti! Mistä näitä urpoja riittää! Kotimatkalla alkoi jo naurattaan, voi mies parka, olinkohan liian ilkeä hänelle.