Vanha ja kummallinen villakangashattu oli viskattu kirpparille. Musta ja tylsä hattu, raasu oli tungettu piiloon laatikon pimeimpään nurkkaan. Kenellekkään ei hattu kelvannut. Mutta minä päätin sen mukaani ottaa kun surullisesti se itki, lähes ulvoi yksinäisyyttään. Monta muutakin saman kohtalon saanutta tavaraa pääsi mukaani uuteen kotiin.
Parveke oli hatun ensimmäinen kosketus uuteen kotiinsa, siellä joutui värjöttelemään monta päivää kylmissään. Samaan aikaan muhi ajatus päässäni, se kasvoi ja kasvoi koko ajan lisää vain ja pian se ei mahtunut päähäni vaan pullahti ulos.
Tilkuista, pitseistä ja koristenauhoista saa tehtyä ihania ruusukkeita, ihana tapa saada nurkista turhat pätkät pois niin ettei niitä heitä roskiin. Ei auttanut kuin ottaa pätkät käyttöön ja kuumentaa liimapyssy. Väkersin ja vaikersin hetkisen ja sain aikaan taas monen monta erilaista ruusuketta. Yksi oli kuitenkin hatun mieleen ja niistä tulikin lopulta kavereita. Ruusuke on kiinnittynyt hattuun ja ovat erottamattomat.
