Säästökuurilla

  • Maisa45

Moikka vaan kaikille!

Kuten monissa muissakin yrityksissä, myös minun työpaikalla iski lomautukset päälle. Nyt olen ollut kotosalla pari viikkoa ja näillä näkymin kuusi viikkoa on vielä lomautusta jäljellä. Rahallisesti kuitenkin pärjään ihan hyvin. Muutama satanen jää käteen vähemmän kuin töissä ollessa.

Elämme tällä hetkellä poikkeuksellisia aikoja, joten ei tässä hirveästi muuta voi tehdä kuin kotona olla. Muuten olisi ihan kiva lähteä vaikka ulkomaille, sen verran on säästöjä kertynyt töissä ollessa.

Rahavirta pankkitilille on lomautuksesta huolimatta pysynyt onneksi lähes samana, mutta kotona tylsistyessä sitä alkaa tekemään kaikenlaisia asioita, jotka ei tule mieleen kiireisen arjen keskellä.

Ensimmäisenä tulee tietenkin mieleen tämä blogin avaaminen, mitäs muutakaan tekemistä tässä olisi kuin jakaa omat kuulumiset muidenkin luettavaksi. Ei tässä hirveästi kavereita ole viitsinyt nähdä, mitä nyt netissä juteltu ja soiteltu videopuheluita. :)

Olen myös aikani kuluksi kiinnittänyt enemmän huomiota siihen, mihin rahaa kuluu joka kuukausi. Selasin tiliotteita aika reippaasti taaksepäin ja kävin menoja läpi. Josko joukossa olisi vaikka jotain sellaisia turhia menoja, joita voisi saada pienemmäksi tai ehkä jopa pois kokonaan.

Huomasin yllättävän monta turhaa kuukausittaista menoa, joiden maksu on mennyt automaattisesti maksukortilta. Erilaiset äänikirjapalvelut ja suoratoistopalvelut ottivat ensimmäisenä silmään. Enkä edes käytä kyseisiä palveluita enää, jonka takia irtisanoin palvelut. Tässä kohtaa jo hieman innostuin.

Seuraavaksi huomasin sähkölaskun mutta maksu oli kuitenkin melko pieni, sillä asun yksin. Eipä sitä taida juuri pienemmäksi saada? Sähkön kilpailutus voisi tuoda muutaman roposen säästön? Kiinnitän kuitenkin huomiota nyt enemmän siihen, etten jätä valoja turhaan päälle. Minulla on ollut paha tapa jättää esimerkiksi vessaan valo päälle. Sähkönsiirtomaksu oli yllättävän suuri, yli puolet enemmän kuin sähkölasku. Eipä sillekään mitään taida mahtaa?! Ärsyttää vain maksaa sähkönsiirrosta enemmän kuin itse käyttämästään sähköstä..

Huomasin myös, että puhelinliittymän lasku oli ensimmäisinä kuukausina 9 euroa vähemmän kuin myöhempinä kuukausina. En ole huomannut tuotakaan hinnan korotusta. Netissä aikani surffailtuani tajusin, että tarjousjakso oli ilmeisesti päättynyt, jonka takia hinta oli noussut.

Puhelinliittymä on yksi niistä pakollisista kuukausittaisista maksuista, joten sitä en tietenkään irtisanonut. Ehkä puhelinliittymä on kuitenkin mahdollista vaihtaa edullisempaan. Tuumasta toimeen ja etsimään jälleen tietoa netistä. Etsin tietoa puhelinliittymän kilpailuttamisesta ja vastaan tuli Puhelinliittymä.com palvelu. Sivustolla kehotettiin kilpailuttamaan puhelinliittymä kerran vuodessa, sillä liittymätarjoukset ovat yleensä voimassa 12 kuukautta.

Puhelinliittymien vertailupalvelusta löysin taulukon, johon oli koottu kaikki suosituimmat puhelinliittymät ja liittymätarjoukset. Valikoimassa oli kaikki suurimmat teleoperaattorit. Liittymävertailu oli taulukon ansiosta helppoa. Olisi ollut aika turhauttavaa etsiä kaikki tarjoukset eri verkkosivuilta.

Olen ollut tyytyväinen nykyisen liittymän ominaisuuksiin, joten etsin vain taulukosta samoilla ominaisuuksilla varustettua puhelinliittymää. Löysin nopeasti kaksi vaihtoehtoa, ne oli molemmat eri operaattoreilta. Valitsin tietysti halvimman vaihtoehdon ja siirryin tilaamaan liittymän.

Sain onneksi säilyttää nykyisen puhelinnumeroni ja uusi operaattori hoitaa numeronsiirron ja vanhan liittymän irtisanomisen puolestani. Puhelinliittymä on varmasti käytössä jo viikon kuluttua.

Puhelinliittymän kilpailuttaminen toi säästöä laskelmieni mukaan noin 100 euroa vuodessa. Kiva säästö muutaman minuutin kestäneestä työstä. Nyt muista kilpailuttaa liittymäni vuosittain ja nyt tiedän kokemuksesta, että se on yllättävän helppoa.

Mikäli en olisi kiinnittänyt huomiota mihin rahaa kuluu kuukausittain, en olisi huomannut puhelinliittymän hinnan korotusta. Kuka tietää kuinka monta kuukautta tai vuotta olisin maksanut liittymästäni ylihintaa?

Kirjoitettaessa soi Ohikiitävää - Juha Tapio

2 kommenttia

Paavo112

19.8.2024 12:00

Olipas kattava artikkeli aiheesta :)

https://www.xn--halvinliittym-nfb.com/

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Paavo112

19.8.2024 12:01

Mielenkiintoinen kokonaisuus.

https://www.xn--puhelinliittymtarjoukset-3bc.fi/

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus