Älä tapa, jätä ne avaimet pöydälle.

En pysty uskomaan tätä todeksi,

tai en ainakaan haluaisi.
Hymy jonka kauneutta ei voi kukaan korvata samalla tavalla,

on nyt poissa.
Se kuinka sen hymyn poissaolo tuottaa tuskaa monelle,

varsinkin sen hymyn omaavan rakkaudelle.
Mutta miksi tämä hymy on poissa?
Miksi tämän hymyn ympärille olleet nyt kärsivät?
Siksi kun se joka vei tämän hymyn toiselle puolelle rajaa,

otti ne avaimet ja lähti ajamaan.
Se ei pistäisi niin vihaksi jos tämä avaimen ottaja olisi miettinyt toisen kerran.
Olisi jättänyt ne avaimet taskuunsa ja selvittänyt päänsä.
Siihen ei auta perusteluiksi mitkään hitaasti ja varovasti ajaen.
Sillä siinä vaiheessa kun et ole ajokykyinen ja käynnistät auton ja lähdet ajamaan,

sä olet tehnyt mahdollisesti elämäsi pahimman virheen.

Mutta mieti ennen kuin lähdet ajamaan,

mieti jos näet matkalla auton ja lähestyt sitä.

Se joka siellä autossa istuu voi kärsiä sinun virheestäsi.

Eikä ainoastaan se joka siellä istuu,

vaan myös kaikki sen läheiset.
Varsinkin ne jotka kantavat tämän uhrin arkkua,

mieti mikä olet niiden silmissä.

Mieti mitä tuskaa ne tuntevat kun sinulla oli vain tunne että voit ottaa ne auton avaimet ja lähteä.
Mun tekisi melkein raivota sinulle,

mutta en raivoa koska tiedän että sinunkin elämäsi on nyt pilalla.
Kuljetat elämäsi taakkana nyt kuolemantuottamus syytettä.
Etkä pelkästään sitä,

monen ihmisen tuskaakin.
Ajattele jos tämän uhrin ajajalla oli lapsi?
Miltä siltä tuntui kun kerrottin että isä tai/ja äiti ei palaakkaan kotiin?
Että se joka leikki tai hymyili sille ei enää ole tekemässä niin?
Se joka antoi tukea ja turvaa vietiin ja olet nyt yksin?
Niin...

Sen lapsen tai nuoren elämä voi mahdollisesti olla lastenkodissa taikka orpokodissa.
Kai olet vielä valittanut verojenmaksusta joilla mahdollisesti maksetaan tämän lapsen tuleva huostaanotto?

Mutta mitäpä jos hänellä ei ollutkaan lapsia mutta rakastava äiti?
Äiti joka on tehnyt kaikkensa lapsensa eteen ja elättänyt sitä keskimääräisesti 18 vuotta?
Ja nyt hänen rakas lapsensa on poissa ja kaikki oli turhaa.
Koska sinä päätit lähteä ajamaan.

Mutta entäs tämän henkilön mahdollinen puoliso?
Se joka odotti kyseistä ihmistä kotiin taikka että pääsi kotiin sen ihmisen viereen jota rakasti?
Se joka aina pystyi vuodattamaan kyyneleensä ja nauramaan vatsa kipeänä tämän henkilön kanssa?
Se jolla oli suunnitelmia jatkaa elämää tämän henkilön kanssa ja mahdollisesti säästöjä heidän unelmaansa varten?

Jos hänellä oli sellainen niin kyseinen puoliso tuntee varmaankin tuskaa astua omaan kotiinsakin.
Joka joutuu selvittämään menneen rakkaansa asioita vaikka hän ei haluaisi sitä suuren tuskansa takia.
Joka joutuu raivaamaan kodistaan menneen uhrin tavaroita,

enkä usko että mitään mukavaa olisi.
Ja kaikki vain siksi että lähdit ajamaan.

Miltä nyt tuntuu?
Mitä jos sinä olisit se joka ottaisit sen muutaman tissuttelu hetkesi jälkeen avaimet ja lähtisit?
Miettisit koko ajan mielessäsi että menet varovasti ja hiljaisia teitä.
Mutta harmi vain että sielläkin aina voi sattua juuri se yksi,

jonka hengen sinä tulisit viemään.

Mieti.

Oletko aivan varma?

Otatko ne avaimet sittenkin tämän jälkeen ensi kerralla kun saat hienon älynväläyksen ja lähdet päihtyneenä?

Niin.

Se on sinun valinta sekä muiden tuska.

Sinä päätät kuitenkin lähdetkö ajamaan.

Minä toivoisin että minä voisin sen estää,

mutta se ei ikävä kyllä ole usein mahdollista.

Nostan hattua jos et aja,

teet itsellesikin samalla karhunpalveluksen.

Onnea valintaan.