Konflikti seuraa puolitehoista kompromissia

Kompromissi kuulostaa usein kaikkia osapuolia miellyttävimmältä vaihtoehdolta, mutta on myös monesti puolitehoinen ratkaisu. Ääripäät jäävät usein näiden kompromissien ulkopuolelle, muodostaen ideologisia kenttiä, joilla ei ole odotuksia tällaista politiikkaa kohtaan.

Poliittisessa toiminnassa, ja äänestäjinä nämä kentät ovat epäaktiivisia ja pessimistisiä. Ääripäiden ideologioihin suopeat osat väestöä eivät aktivoidu ennen kuin kompromissit epäonnistuvat, ja jokin kriisi koskettaa suurta osaa niistä.

Demokraattisen politiikan tarkoitus on kompromissien luominen, vallankumouksella taas on yleensä tarkoitus muuttaa nykyisien kompromissien lähtökohtia radikaalisti. Kun kompromisseilla ei saavuteta valtaosalle väestöä kelvollisia olosuhteita, politiikka alkaa näkyvästi ammentamaan vastakkainasettelusta, jota on joka tapauksessa aina.

Yksikään poliittinen kompromissi ei saavuta täysin pyyteetöntä ja yleismaailmallisesti hyväksyttävää tilaa. Mielenosoitukset, jatkuva agressiivinen “vuoropuhelu” ja ääripäiden vandalismi ovat merkkejä voimassa olevien kompromissien epäajankohtaisuudesta.

Millaisella ideologialla tai politiikalla voidaan saavuttaa tilanne jossa merkittävää riskiä väkivaltaiselle yhteenotolle ei ole? Missä laajuudessa tämä ideologia olisi toteutettava, jotta globaalisti tyydyttävä ratkaisu olisi toteutettavissa?