Anna hyvän kiertää

Istumme autossa matkalla kirpputorille, jonne ruuhkasta päätellen tahtovat kaikki muutkin. Autojono matelee sisään parkkipaikalle johtavasta portista. Vihdoin tulee vuoromme kääntyä oikealle pihaan, mutta kuski pysäyttää auton.

“Nuo vasemmalle kääntyvät eivät ikinä pääse parkkikselle”, ilmoittaa Tiia ja etuajo-oikeudestaan huolimatta viittoo koko autoletkan menemään ennen meitä.

Ohiajavista autoista luodaan hämmästyneen iloisia ilmeitä. Kuskit hymyilevät ja heilauttavat kättään kiitokseksi. Tiia vilkuttaa takaisin, mutta minä kiroan. Nyt ei varmasti saada parkkiruutua.

26-vuotiaalla Tiialla on lapsesta saakka ollut vahva omatunto ja oikeellisuudentaju.

“Katsoin pienenä Taotaoa, se saattoi olla yllättävän hyvä moraalikasvattaja. Uskon edelleen siihen, että hyvä kiertää; hyvä tulee hyvän luokse. Se ei ehkä ole suora seuraus, mutta lopulta niin käy”, Tiia arvelee.

“Ihminen joutuu usein tekemään valintoja, jotka ovat itselle epäedullisia, vain siksi, että se on oikein. Mulle on tärkeää, että omatunto on puhdas. Vaikka virheitä on tullut tehtyä”, Tiia jatkaa.

Kuten pienenä kaverilta varastettu My Little Pony -tarra.

“Se oli niin ihana. Ihanin tarra ikinä. Mun oli pakko saada se. Varkaus kalvaa kyllä vieläkin”, naurahtaa Tiia.

Kiltteyteen liitetään usein mielikuvia tyhmyydestä ja heikkoudesta, vaikka tosiasiassa aito kiltteys antaa ihmiselle voimaa nousta puolustamaan sitä, mikä on oikein ja vastustaa sitä, mikä on väärin. Oikea kiltteys vaatii rohkeutta.

“Ala-asteen liikuntatunneilla mulla oli kauhean paha mieli niiden puolesta, jotka valittiin viimeisinä joukkueisiin. Kun musta sitten kerrankin tuli valkki, päätin valita ensimmäisenä ne, jotka yleensä valitaan viimeisinä. Parin valinnan jälkeen opettaja puhalsi pilliin ja sanoi: jaaha, Tiia näköjään pelleilee. Opettaja nimesi uudet valkit ja muistan vieläkin miten tyrmistynyt olin siitä, ettei opettaja nähnyt hyviä intentioitani. Ja samalla sitten hoetaan sitä, että tärkeintä on reilu peli.”

Tiia on se ihminen, joka hampurilaisravintolassa työskennellessään työnsi ranskalaispussiin mahdollisimman paljon perunoita, kutsuu naapurinsa syömään, koska ruoasta riittää useammallekin ja ottaa kiinni irti vastaantulevat koirat, jotta ne eivät jäisi autojen alle.

Hän kylvää ympärilleen onnenkipinöitä kuin elokuvan Amélie ikään, eikä hän itse edes tunnu huomaavan sitä.

“Junassa näin naisen, joka yritti ostaa lippua pankkikortilla. Kortti ei käynyt ja huomasin, että eteisessä oli tulossa lipuntarkastajat. Ostin naiselle lipun.”

Nainen pyysi Tiialta pankkitilinnumeron, jotta voisi maksaa lipun takaisin. Maksoiko hän?

“Ei”, Tiia nauraa.

“Sen olen oppinut, että rehellisyys ei aina maata peri. Mutta tätä mädäntynyttä instituutiota täytyy vahvistaa sisältä päin. Muukaan ei auta. Eikä oikein toimiminen jää kuitenkaan näkymättä.”

Vastoinkäymisistä huolimatta Tiia ei ole koskaan menettänyt uskoaan hyvien tekojen hyödyllisyyteen.

“En halua sanoa, että uskon kohtaloon, mutta uskon, että tuli eteen mitä vain, jaksan kantaa sen. Uskon myös rakkauteen. Se kuulostaa naiivilta, mutta lopulta kaikki on kiinni siitä. Tekisi myös mieli sanoa, että uskon ihmisyyteen, mutta en ole siitä varma. Pelkään, että olemme taantumuksen tiellä.”

Tiia muistuttaa myös itseään kilttinä olemisen tärkeydestä.

“Toisiin ja itseen kohdistuva kiltteys eivät sulje toisiaan pois.”

Tiia tunnustaa aiemmin havainneensa itsessään samoja ongelmia, kuin monet muutkin ylikiltit ihmiset.

“Olen opetellut olemaan vihainen. Mulle on ollut iso asia, että kykenen olemaan vittumainen ja hyväksymään itsessäni täysin epäkorrektiakin käytöstä. Minusta ei tunnu, että kiltteyttäni olisi enää yritetty käyttää hyväksi, sillä olen hyvä sanomaan ei.”

Mutta palataan vielä kirpputoriepisodiin. Mikä sai Tiian päästämään samoista paikoista taistelleet autot ohitseen?

“Kukaan muu ei olisi varmaan päästänyt niitä ohi ja ne olivat olleet siinä kauemmin kuin minä.”

Ja miten kävi parkkipaikan kanssa?

Tyhjä ruutu löytyi aivan oven vierestä.