City testi

Halaavana pyhimyksenä tunnettu Äiti Amma saapuu taas Suomeen. Hänen edellisellä vierailullaan tasan vuosi sitten n. 8 000 ihmistä jonotti päästääkseen lyhyeksi hetkeksi hänen syleilyynsä. Halaisivatko ventovieraat ihmiset myös minua?

Ei kun kaupungille tutkimaan asiaa. Teen kyltin ja siitä tulee mielestäni aika hieno (varsinkin sydämistä). Neonvärit erottuvat hyvin. Menen Kolmen Sepän patsaalle puoli viiden maissa lauantaina, jolloin ihmisiä on takuuvarmasti liikkeellä kauppojen sulkemisajan lähestyessä. En laita parfyymiä, koska jotkut ovat kovin yliherkkiä tuoksujen suhteen, enkä halua kenenkään voivan huonosti minua halatessaan.

Lähden kotoa suunnitelmien mukaan klo 16.20. Ripustan kyltin kaulaani jo eteisessä, sillä voin yhtä hyvin ilahduttaa ihmisiä jo matkan varrella. Hakaniemen metroasemalla kaikki kuitenkin tekevät parhaansa ollakseen katsomatta minua. Kaupungilla liikkuu paljon kummallisia ihmisiä ja olen yhtäkkiä yksi heistä.

Onneksi metrossa eräs mies lukee kylttiäni ihan avoimesti. Huomatessaan katseeni hän hymyilee minulle ja näen miehen suunliikkeistä hänen kertovan vastapäiselle naisystävälleen "hauskasta kyltistä". Ehkä tästä tuleekin hyvä päivä!

Ajan mukavissa mietoksissani steissin ohi ja jään pois Kampissa. Kävelen ostoskeskuksen läpi Simonkadulle, siitä Manskulle ja patsaalle. Kävelen hyvin hitaasti, jotta ihmisten olisi helppo pysäyttää minut, mutta edes Hesburgin edessä seisova poliisi ei tule sanomaan minulle mitään.

Kellon tullessa viisi, kukaan ei edelleenkään ole lähestynyt minua. Kaksi slaavilaista naista ja yksi aasialainen pariskunta on jopa ottanut patsaasta kuvan niin, ettei minua varmasti näy siinä.

Jos yli 8 000 ihmistä on menossa tapaamaan Äiti Ammaa, on ihan todennäköistä, että joku ohikulkijoista on yksi heistä. Mitä kauemmin seistä nökötän vain kolme patsasta seuranani, sitä enemmän uskon niin. Päähäni tupsahtelee kyynisiä ajatuksia:

Halaavatko rakastavan Äiti Amman seuraajat naapureitaan? Tietävätkö he edes naapureittensa etunimet?

Kello 17:09 joku – vihdoinkin! –lähestyy minua.

"Halaisitsä mua?", nuori nainen kysyy, ja me halaamme. Hänen nimensä on Anni.

Kerron, ettei kukaan ole yli puolen tunnin aikana edes tullut kysymään mitään kyltistäni, halaamisesta puhumattakaan. Hänenkin mielestään se on omituista.

Anni on nähnyt YouTubessa videon, jossa joku mies käveli ympäriinsä FREE HUGS -kyltin kanssa. Häntä kyllä tultiin halaamaan. Lupaan käydä katsomassa videon ja kiitän häntä halauksesta. Helsingissä pitäisi olla enemmän Annin kaltaisia ihmisiä.

Hetki Annin jälkeen minua alkaa paleltaa, halista ja villapaidasta huolimatta. Haluan lisää haleja, joten sinnittelen vielä 20 minuuttia. Sitten olen seissyt tässä tasan tunnin.

Kaikki kävelevät ohi.

Alan itsekin kävellä, Marmorikujan ja Makkaratalon läpi Rautatieasemalle, Asematunnelin läpi metrolle. Kävelen yhä hitaammin ja hitaammin, sillä en voi uskoa, että vain yksi ainoa ihminen on edes tullut juttusille.

Takaisin Hakaniemeen menevässä metrossa ei ole hymyilevää miestä. Se tekee minut surulliseksi.

Tullessani kotiin teen kupin kuumaa kaakaota ja alan etsia sitä Annin näkemää videota netistä. Halaava mies osoittautuu Juan Manniksi (lausutaan kuten englannin one man). Hän on liikkunut FREE HUGS -kylttinsä kanssa kotikaupunkinsa Sydneyn Pitt Streetin ostarilla jo yli vuoden.

22. syyskuuta, eli vain kolmisen viikkoa sitten, Mannin laulajaystävä Shimon Moore pisti Juanin missiosta kuvaamansa videon YouTubeen, miksaten sen Sick Puppies -yhtyeensä All The Same -biisiin. Jo yli kaksi miljoonaa ihmistä on katsonut sen ja jopa Jenkkien aamushow Good Morning America on näyttänyt sen TV:ssä. Lukuisat YouTubelaiset ympäri maailmaa ovat nyt alkaneet tehdä omia halausvideoita.

Sinun ei siis tarvitse olla intialainen guru saadaksesi ihmiset halaamaan.

Videosta on kuitenkin hyötyä.

Juan Mannin Free hugs -video: www.youtube.com/watch?v=vr3x_RRJdd4 Äiti Amma Kaapelitehtaalla 14.–15.10. klo 10–24.