Helsinki by metro

Vannoutunut ratikkaseksuaali Ari "Paska" Peltonen matkasi metrolla Ruoholahdesta Mellunmäkeen ja kumosi tuopin metroasemien liepeillä. Onko Helsingin metron varrella maanpäällistä elämää? Entä löytyikö lähiökuppiloiden vakioasiakas Arska? Avatkaa turvavyönne, nyt mennään.

Ihminen tuppaa tunnetusti etsimään onneaan aidan toiselta puolelta. Aavan meren tuolla puolen jossakin on henkinen metro, jossa itsensä kanssa eksyksissä olevalle ihmispololle pitäisi selvitä kuoleman tarkoituksettomuus.

Aiemmin kokeiltu: Tulimaassa meinasi ainoastaan lähteä sänki tuulen mukana, Mount Everestiä tuijottaessa alkoi vääntää vatsasta ja Uudessa-Seelannissa itseni etsintä päätyi baarikierrokseen 150-kiloisen maori-transvestiitin kanssa. Niinpä päätin tällä kertaa yrittää tehdä matkan itseeni huristamalla Helsingin metrolinjan päästä päähän pysähtyen valikoiduilla pysäkeillä tunnin verran ja juomalla paikallisessa tuopin olutta. Samalla tulisi otettua Helsingistä mittaa ja katsottua, mistä on kotoisin kukin kaupunginosa ynnä räkälä.

klo 11 Ruoholahti

Synkronisoin tiukuni metron kellon mukaan, millään muulla ajalla ei ole nyt mitään merkitystä. Taas jälleen kerran totean HKL:n kuvittelevan Helsingin metron olevan maailman kansainvälisin – "maailmalla" kuulutukset kailotetaan yhdellä kielellä, vaikka kaupunki olisi täynnä ympäri globariaa tulleita turisteja. Täällä höpötetään peräti kolmella kielellä. Ainoa aseman kupeessa auki oleva mesta kiskoo tuopista 4,20. Ryhmämme toteaa, ettei baari voi olla "paikallinen", jos hinta alkaa nelosella, joten lähdemme vaeltamaan kohti etelää. Etukäteen suositellussa kinkkiraflassa tuopin hinta olisi 3 euroa, mutta se aukeaa lauantaisin vasta klo 12. Kanavan rannassa on neljän egen mesta ja päätämme pakon sanelemana palata metroasemalle ostamaan kaupasta pussikaljaa.

Mutta ihme on tapahtunut. Pizzeria Daccan ovessa lukee avaamisaika klo 12. Kello on 11.25 ja terassi täynnä iloisia aamukaljoittelijoita.

"Tää aukee milloin sattuu, joskus jopa ysiltä. Mutta tää myös menee kiinni silloin kun omistajaa huvittaa", meitä informoidaan.

3,80 egen tuoppi tiskiltä ja alkuasukkaiden kanssa huastamaan. Koska jokseenkin jokaisesta paikallisesta löytyy vähintäänkin yksi Arska, kysyn onko äijää näkynyt.

"Tuolla se istuu kanavan rannassa ja kirjoittelee kirjeitä. Yhden on lähettänyt Tarja Halosellekin. Sairastelee skitsofreniaa, mutta on mukava ja leppoisa mies. Asuu muuten Myllypurossa."

"Siis kuka Arskan Arskoista?"

Timo taas vaatii kuvansa laittamista lehteen.

"Sen taitaa kuule päättää muut tyypit."

"Mä oon Cityn päätoimittaja!"

Ruoholahtea kehutaan yksissä tuumin maailman parhaaksi paikaksi. Poistuessamme joku olemattoman itsesuojeluvaiston omaava luovan ajattelun airut kuitenkin möläyttää:

"Tiedättekö mikä on jopa vielä Ruoholahteakin parempi paikka? TURKU!"

Valtava ärtymyksen aalto alkaa kohota baarista, tuolit kolahtelevat ja lasit kilisevät. Tunti Ruoholahdessa ja mellakka! Pakenemme paikalta todeten, kuinka radikaalisti muutamakin kilometri Turun suuntaan voi vaikuttaa kaupunginosan henkiseen perimään.

klo 11.59 Kamppi

Painelemme aseman vieressä olevaan perinteiseen paikalliseen, Wanhaan Kettuun. Happy hourin aikaan olut kustantaa 2,50 e.

Joku juoppo hoipertelee ohi todeten jalat ristissä, että vessan paikka on vaihtunut kahdessakymmenessä vuodessa. Hanurin kanssa liikenteessä oleva skotti David toteaa paikan menettäneen paljon entisestä luonteestaan remontin yhteydessä. Hänellä on päällään vaaleanpunainen paita, joten pakko tiedustella, onko mies hanuristi rakkauselämässäänkin.

"Minulta kysytään tuota usein, mutta minä en ole harrastunut koskaan seksiä miehen kanssa."

"Etkö sinä ole koskaan masturboinut?"

"No olen!"

"Olethan sinä sitten harrastanut seksiä miehen kanssa!"

Kansantaruston mukaan mies saa kantiksilta nenäänsä, jos menee lähiöiden paikallisissa iskemään naisia, kun taas miehet ovat välittömästi muna pystyssä tuoreen naislihan eksyessä baariin. Niinpä olen maanpäällisten metroasemien tienoita ajatellen ottanut mukaani D-kuppisen naisen, joka on pukeutunut avonaiseen puseroon. Neidin flaksi alkaa laulaa jo nyt.

"What’s your profession", kysyy David nojautuen naista kohti.

"She’s a hooker", viskaan vitsiniekkana.

Herrasmiehenä David läppäisee minua. Aikaisempi juoppo palaa ilmoittamaan olon helpottuneen.

"Sori, se olikin 19 vuotta sitten, kun viimeksi kävin täällä..."

Yhtäkkiä kadulla juoksee lauma poliiseja ja konekivääreillä varustautuneita erikoisjoukkojen miehiä. Koirillakin on luotiliivit. Porukat pinkovat viereiseen porttikongiin. Järjestyksen miehenä päätän mennä ilmoittamaan, että turkufiilin aiheuttama mellakka on toisaalla.

"Täällä ei tapahdu mitään, minkä takia siinä kannattaisi seistä!" tiuskaisee viehättävä sinivuokkonen.

Nyt tuli paha mieli. Kostoksi kuvittelen, kuinka nainen sanoo saman yläosattomassa univormussa. Ennen poistumistamme kysymme ihmisiltä, mikä Kampissa olisi valokuvaamisen arvoinen nähtävyys. Kenellekään ei tule mitään mieleen.

Eikä Arskaakaan ole näkynyt. Metrolle yrittäessäni lähden kävelemään väärään suuntaan. Taas se tuli todistettua, Kalliosta ei kannattaisi koskaan tulla keskustaan.

klo 13 Rautatieasema

No niin, tämä tiedettiinkin. Ydinkeskustan paikallisuutta on se, ettei paikallista löydy. Viiden euron tuopit ovat karua kertomaa. Perinteitä kunnioittaaksemme käymme ostamassa oluttölkit 2,25 euron kappalehintaan ja istumme tissuttamaan niitä aseman kupeeseen.

Kiitos Toyotan F1-tallin, kaupunkilaisten ihmeteltäväksi on tuotu jotain, mitä Helsingin keskustassa ei ole aikaisemmin nähtykään – ­auto! Mitä seuraavaksi? Juna? Laiva? Avaruusalus?

Hare Krishna on kiireinen ja kadonneen Arskan metsästys ei tuota tulosta, koska legendamme on laitapuolen kulkijan mukaan kotona, joten matka jatkukoon. Lähdin etsimään itseäni, mutta toistaiseksi olen ainoastaan huomannut, että Arska on pahemmin hukassa kuin kuvittelinkaan.

Koska Helsingin metro lopettaa kulkemisen aivan järjettömän aikaisin (eihän esimerkiksi lauantai-iltaisin kannata pitää niitä liikenteessä silloin, kun metroa nimenomaan tarvittaisiin...), joudumme jättämään muutaman pysäkin väliin.

klo 14 Sörnäinen

3,70 euron kaljan blandikseksi Sivuraiteen legendaarisia pizzoja. Ihmiset keskittyvät syömiseen, joten meininki on vaisua. Siirrymme sapuskoinnin jälkeen terassille seuraamaan Kurvin kansainvälistä kohellusta. Pohjustin retkeä jo edellisiltana ja sain taas kerran näytteen kulmien kundien älyllisestä kapasiteetista ja mykistävästä small talk -taidosta:

"Ootsä radiossa?"

"En. Mä oon terassilla."

"Aha..."

Kurvin ympärivuotinen vappu viettää siestaa, ja kun henkilökunta tunnustaa, ettei tunne Arskaa ainakaan nimeltä, laskeudumme valtaisan pettymyksen jälkeen viimeisen kerran metrotunneliin. Perkele, kyllähän nyt Kurvista Arskoja pitäisi löytää! Ainakin Raaka-Arskan, ja luulisi siellä ainakin yhden Kurvi-Arskankin örveltävän.

klo 15.05 Kulosaari

Etukäteen paikka oli kysymysmerkki. Voiko parempien ihmisten lähiöstä löytää paikallista? Kukaan ei jää metrosta pois, mutta pari tyyppiä tulee vastaan. He epäilevät, juoko Kulosaaressa kukaan kaljaa. Seuraavat vastaantulijat neuvovat ostarille.

"Missä täällä on ostari?" kysymme joltain tyypiltä.

"Onko täällä sellainenkin?"

Löydämme paikkaan, joka ilmeisesti on, tai ei ole, ostari. Kulosaaren Ravintolassa tuopin hinta nousee seuraavana päivänä kolmeen ja puoleen euroon, nyt irtoaa kahdella. Sisällä ei ole ainoatakaan asiakasta, ulkona kolme. Meidät kutsutaan oitis seuraan. Kysyn mistä myyttinen Itä-Helsinki äijien mielestä alkaa.

"Kyllä se alkaa Itäkeskuksesta. Ei esimerkiksi Hertsikka ole itää."

"Mä oon käyny kerran Kontulassa. Ensi syksynä uudestaan", tunnustaa äijä, joka alkaa kertoa viereisellä terassilla olevasta Petestä, jolla on Teksasista tuotu stetsonmallinen rakennusmieskypärä. Pete huudetaan paikalle esittelemään ihmettä, ja katso – stetsonin sisältä löytyy joku häkkyrä.

"Mä olen muuten Alpo Kyyrönen, se talonmies joka piikitti Martti Vainiota!" avautuu yksi ukoista.

Kulosaaren parhaiksi nähtävyyksiksi kehutaan kappelia ja viereisen baarin emäntää Marjoa.

"Se on heittäny mut kerran kantamalla ulos. Tosi tiukka täti!"

Kun seurueen pelimies, Mako, yrittää pussata seuralaistani, on aika tiedustella Arskan näkymistä ennen poistumista.

"Tarkotat sä Pers-Arskaa?"

Kuikasen vielä viereiseen baariin, mutta Marjo on niin pelottava ilmestys, etten uskalla lähestyä häntä. Kulosaari oli kuitenkin positiivinen yllätys. Kun vastaava ördäysjengi olisi ollut jossain Sörkassa tai Kontulassa lähinnä rasittava, antoi se täällä pikantin sävyn ylenpalttisen hyvinvoinnin keskelle.

klo 16.02 Herttoniemi

Koska harvinaisen ankean aseman tienoon lähellä ei ole muita alle neljän euron mestoja kuin täynnä oleva, noin kymmenen asiakasta vetävä kiinalainen, joudumme tinkimään periaatteistamme ja sijoittumaan Treffipaikkaan, jossa tuoppi kustantaa neljä euroa. Paikka osoittautuu Arskan bongareiden paratiisiksi.

"Arska oli täällä viimeks eilen. Se on meidän poke", kertoo tarjoilija.

Asiakkailla on sisäpiirin tietoa.

"Valon Arska ei käy täällä päivällä."

"Yks Arska kuoli."

"Ja Raaka-Arskalla on porttari."

Tulihan se sieltä! Vieressä kähisevä muija kertoo olleensa 25 vuotta ravintola-alalla, joten kokemusta Arskoista riittää.

"Arska kuin Arska – Arska on aina paha tapaus! Laita siihen kans että Korhosen akka on käynyt ostamassa housut – Tikkurilasta! Kieh kieh."

Porukka hiljenee, kun kuulee, että aiomme käydä Kontulassa. Ilmoitan, että se valittiin juuri vuoden kaupunginosaksi.

"Älä pelleile."

"Ei Kontulaan voi mennä, jollei ole viinaa."

"Teinä kääntyisin takaisin kun vielä voitte..."

klo 16.57 Siilitie

Asialliseksi ruokapaikaksi kehuttu Siilinpesä jättää itsensä paikallistamatta neljän euron tuopillaan. Terassiporukka neuvoo kotimaista iskelmää soittavaan Lin-Baariin, 2,90 euron koloon. Suomessa täytyy nykyisin ilmeisesti änkeytyä etniseen, että saa (suomalais-)etnistä musiikkia. Meidän lisäksi paikalla notkuu kaksi muuta asiakasta, mutta sitten sisään lampsii Jan ja laittaa jukeboxista Hendrixiä. Päätän yrittää luikerrella hänen suosioonsa kysymällä, mitä yhteistä on Motörheadin laulajalla Lemmy Kilmisterilla ja Little Richardilla.

"No...?"

"Jimi Hendrix. Jimi soitti Little Richardin taustabändissä ja Lemmy oli Hendrixin roudari."

Jää on murrettu. Jan väittää meidän olevan Kaakkois-Helsingissä.

"Täällä on Kaakkois-Helsingin sosiaalitoimistokin. Mutta kyllä mä pidän itseäni enempi itähelsinkiläisenä kuin helsinkiläisenä, vaikka kaakossa asunkin."

Osoitan seuralaistani kysyen, miten tuoreeseen naiskasvoon täällä suhtaudutaan.

"Uusi liha huomioidaan kyllä. Ja ainahan naiselle on käyttöä."

Romantikko. Kolmen muun asiakkaan kanssa ei oikein irtoa. Poistuessamme huomaamme äsken täynnä olleen Siilinpesän terassinkin autioituneen. Sanomattakin on selvää, ettei Arskaakaan näy. Karua.

klo 17.59 Itäkeskus

Jan sattuu jäämään samalla pysäkillä pois ja tarjoutuu oppaaksi, mikä johtaa siihen, että päädymme tien toisella puolella alkavaan Puotinharjuun.

"Itäkeskus on kuulemma kaupunginosa, minusta se on kauppakeskus", tuhahtaa Jan halveksivasti.

Jan esittelee nähtävyyksiä viiden minuutin matkalla baariin, jonka nimeä en muista tsekata ja jonka tuopin hintaa en tiedä, kun valokuvaaja tarjoaa vuorostaan minulle. Terassilta voi ihailla esteettömästi Itäkeskuksen kulttuurihistoriallisesti arvokasta kansallismaisemaa, mutta Arskaa ei ole näkynyt.

"Tästä väliltä on otettu penkit veks, ettei täällä olisi niin paljon känniläisiä. Välillä porukka vetää tai kauppaa nappeja, välillä pimeetä pulloa. Tossa vieressä on narkkarien peseytymispiste ja muslimien rukoushuone."

Tasanne onkin täynnä tummapintaisia miehiä. Tällaisessa ympäristössä kieltämättä kaipaa kummasti korkeampia voimia. Metrolla Jan jättää hyvästit.

"Mulla on sääntö – ei täältä itäänpäin", uhoaa itsensä siis itähelsinkiläiseksi tunteva kaakkoishelsinkiläinen. Tunnen olevani henkisesti yhä enemmän eksyksissä.

klo 19.07 Myllypuro

Radan toiselle puolelle simahtaneita tyyppejä ihaillen talsimme kohti ostaria. Pelkäsimme meiningin olevan Myllypurossa täysin kuollutta, mutta Sky Star Pubissa, nollanelonen kaksjapuoli, on jo täysi mölöälä päällä.

"Saatte valokuvata, jos maksatte", toteaa Arskan liikkeistä tietämätön baarimikko osoittaen pettämätöntä vainua paikan ilmaiselle mainokselle. Taitaa jäädä valofotot ottamati, dorka.

"Onko sulla keskustelukortti?" sopertaa viisikymppinen eukko ja jatkaa: "Heitä noi muistiinpanot veks ja lähe tanssimaan!"

"Okei", sanon ja livistän tanssilattian suuntaan.

"Eiku mun kanssa!"

Se olikin ainoa minuun kohdistunut vastakkaisen sukupuolen ottama kontakti, jonka voi laskea lähestymisyritykseksi. Ratikkaseksuaalin markkina-arvo on olematon metron vaikutusalueella. Karaoke alkaa, ja kompensoidaksemme desilitran olutvajauksemme, kiskaisemme kahden euron salmarit. Perkele, tässähän alkaa orastaa pikkuhiljaa nousuhumala!

Joku laittaa täyden tuopin kämmenelleen ja ryystää lasin puolilleen. Pois täältä.

"Kaikki Myllypurossa on kuin surrealistisesta installaatiosta", toteaa houkutuslintuni, ja pakko olla samaa mieltä. Mikään ei tunnu olevan tästä maailmasta. Epätoivoista.

"Asuksä täällä", kysyn metroasemalla kitaralaukkunsa kanssa nuhjaavalta omasta mielestään ultracoolilta rokkarilta.

"Kuuluukse sulle?"

"Ei."

Vihamielinen tauko.

"Mitä sä teet?"

"Juttua Cityyn."

Silmissä välähtää ilmainen julkisuus, mutta on jo liian myöhäistä lopettaa maailmaan kyllästynyt wannabe-starailu.

klo 19.58 Kontula

Kontulan legendaariselta ostarilta kuuluu kauhea kakofonia. Seuraamme ääntä Pub 94:een, joka on tupaten täynnä.

"Mahtuukohan tänne...?"

"Mahtuu mahtuu!"

Naiset ryöstetään välittömästi seurastani. No, ainakin täällä luulisi olevan komea Arska-prosentti...

"Juu, Arskoja riittää!"

"Löytyy esimerkiksi Raaka-Arska. Se tekee mitä vaan, se ei oo ikinä mihinkään liian kypsä."

"Mut kyllä meiltä löytyy Kypsä-Arskakin. Naiset ei sovi sille ollenkaan, ne vetää sitä kuin pässiä narussa."

"Tunnetaan me myös Iso-Arska.

"Laita Sinikalle terveisiä", vaatii Ipa.

"Älä koske siihen, kun mä oon rakastunu!" ulvahtaa yksi miehistä epätoivoisesti, kun yhtä seurueemme naisista yritetään lähennellä.

Toisen neidon olkapää saa seurakseen miehen kaulan.

"Minä en koske kaverin naista!" sanoo yksi ukoista, kun kysyin, tekisikö hänenkin mieli mennä suorittamaan parinmuodostusriittiä.

"Voisitsä ottaa musta sellasia kuvia, jossa mä oon nöyränä?" kysyy joku (ei, se en ole minä) seuralaiseltani luullen tätä valokuvaajaksi. Kuvaajan tultua paikalle alistujamme häpeää toivettaan niin, että luikkii pakoon. Vieressä aletaan keskustella osakekaupoista(!). Yhdellä ukoista on kokemusta poliisin virka-intoisuudesta:

"Olin 46 päivää putkassa. Yrittivät saada tunnustamaan jotain, mitä en ollut tehnyt. Ketään en saanut tavata, enkä kenellekään soittaa. Normaali-ihmiseltä olis menny hermot."

"Vaan ei sulta?"

"Otin loman kannalta..."

Baaria ylistetään.

"Täällä voi vetää kalsarikännit haalarit päällä."

Seuralaiseni joutuu valehtelemaan olevansa tyttöystäväni pitääkseen innokkaimmat kosijat loitolla. Kun vihdoin löytää mestan, jossa alkaa tapahtua, kutsuu velvollisuus.

klo 21.03 Mellunmäki

"Millainen kunto?" tiuskaisee Il Trenon (tuoppi 3,20 e) ovella stondaava mulkku. Viimeisin mittaus oli kun kävelin lukiossa Cooperin-testissä 970 metriä pokea muistuttavan natsin karjuessa pärstä punaisena: "Juokse, Peltonen, juokse!", joten osaan vastata ainoastaan:

"Tällainen."

Urheilufanaatikko päästää sisälle. Mesta vaikuttaa tympäisevältä ja vitutuskäyrä nousee. Tämäkö sitten kruunaa koko retken?

"Mitä mieltä olette Mellunmäestä?" kysyn terassilla.

Hälinän keskeltä erotan:

"Slummi!"

"Ahistaa..."

Ei helvetti. Tähän on tultu. Tässäkö tämä sitten on? Nyt ymmärrän tyhjyyden tunteen, jonka vuoristokiipeilijä joskus kokee valloitettuaan lopulta Mount Everestin. Perkele, tämä ei jää tähän! Tämä jätkähän jatkaa matkaa Vantaalle – vaikka kävellen!

Saan oppaakseni Vekan, joka kertoo sukupuustaan löytyvän seitsemän sukupolven takaa intiaaneja. No ilmankos sälli viihtyykin niin hyvin tällaisella villillä rajaseudulla. Lisäksi hän kertoo nähneensä edellisyönä unta seuralaisestani ja arvaa väärin tämän nimen, jonka väitti varmasti tietävänsä.

Koska olen ollut hoodeilla jo useamman tunnin, teen siltä kävelemältä räppibiisin nimeltä Itä:

Itä.

Tä?

Äiti, täti, täi.

Eti...

Itä!

Keep it unreal(istic)!, kuten maailman kaikkien aikojen aidoimmassa rapkapitaalissa Hyvinkäällä pitäisi sanoa. Lavashow’kin on yhtä ankea kuin kädettömällä hiphopparilla. Tulemme rajalle. Päiväntasaajan yli astuminen Sumatralla oli pientä tähän verrattuna. En katso kelloa, metron ajalla ei ole enää mitään merkitystä, mutta en voi olla huomaamatta faktaa, että täällä tulee pimeä aikaisemmin kuin kantakaupungissa.

Mitä lausua viimeisiksi sanoiksi? Pieni askel ihmiskunnalle, vielä pienempi minulle? Ei. Ei tuollaista. Kallio, miksi minut näin hylkäsit!? Äh, antaa olla. Pää on täynnä, mieli tyhjä.

Nostan katseeni kohti maailmankaikkeutta. Minun maailmankaikkeuteni on nyt edessä siintävä pimenevä Vantaa. Psyykkaan itseäni: Matti ja Teppo puhuivat paskaa – minä voin tulla rajan taa! Sitten muistan Danten elämänviisauden "ken tästä käy saa kaiken toivon heittää".

Päätän ottaa ratkaisevan askeleen. Mutta kumpaan suuntaan? Seuraan intuitiota.

Metrot TOP 5

By: “Paska” Peltonen

1. Istanbul
   Vielä 90-luvun alussa vain kaksi pysäkkiä, joiden väli n. 200 metriä.
2. Budapest
   Yksi linjoista muistuttaa Lintsin vuoristorataa tunneliin mennessään.
3. Sydney
   Metrossa on kaksi ja puoli kerrosta.
4. San Francisco
   Helsingin uusia ratikoita muistuttava peli muuttuu raitiovaunusta metroksi sukeltaessaan varoittamatta maan alle.
5. Mexico City
   Yllättäen kaikkein tehokkain ja siistein metro.

Bubbling under: Metro Espooseen valmistuessaan joskus 3000-luvulla.