Huono isäntä

Kolumni

“Julkisuus on hyvä renki, mutta huono isäntä”, kiteytti maailmaa nähnyt ystäväni selaillessamme juorulehtiä kantakapakassamme.

Aloin miettiä noiden sanojen todenperäisyyttä, tutustuessani samalla porno- ja/tai huumemissien, salarakkaiden ja kohujulkkisten tapahtumarikkaaseen elämään, myötähäpeän, vahingonilon ja rehellisen uteliaisuudenhalun vaihdellessa vuorotellen keltaista paitaa kilpailussa tuntemuksistani.

Media kuluttaa julkkiksia kovempaa tahtia kuin uusia ehtii syntyä. Sen takia Suomen kokoisessa maassa käytännössä kuka tahansa voi ryhtyä julkimoksi. Ei tarvitse kuin tapailla tai väittää tapailevansa jotakuta, joka on joskus esiintynyt Suuressa Seikkailussa, niin lehdet alkavat soitella perään.

Julkkis on noussut nuorten toiveammattien ykköseksi. Valitettavasti julkkis ei ole mikään ammatti. Se tuottaa korkeintaan ilmaista viinaa, satunnaisia suihinottoja ja vippikortteja turkulaisten yökerhoihin, muttei käytännössä ollenkaan fyrkkaa. Julkisuuden ei pitäisi olla itseisarvo, vaan työkalu, jonka avulla voi myydä tuotettaan, mikä ikinä se sitten onkaan.

Yksinkertaisimmillaan tuote on ihminen. Näin on niiden kuuluisuudenjanoisten pikkutyttöjen kohdalla, jotka nettoavat muutaman tonnin esittelemällä kolmen pennin eestiläisiä silikonejaan. Valitettavasti oikeisiin rahoihin ei tällä keinolla pääse käsiksi. Ei vaikka verta pierisi.

Ajatus siitä, että yksi työkeikka poikii aina uusia on kaunis. Valitettavasti ura, joka alkaa pohjanmaalaista kyläkauppiasta nusauttamalla johtaa korkeintaan dildoesittelijäksi seksimessuille. Ja kun median kiinnostus lopulta laantuu, ei jäljelle jää muuta kuin pellen maine.

Kirjoittaja on 25-vuotias ravintolafriikki ja kirjailija.

13 kommenttia

Elsewhere

19.8.2005 15:17

Olipas järin omaperäinen ja sisällöltään rikas kolumni.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Aunus

19.8.2005 16:03

Vähemmän vimmainen kuin aiemmat vimmat, mielestäni.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

qwertyasdf

19.8.2005 16:22

Suorastaan vimmaton. Nahkea, lattea, valmiiksi pureskeltu, itsestäänselvä ja tuhanteen kertaan kuultu. Melkein tuli ikävä Anna Perhon idioottimaisuuksia, ainakin ne sentään herättivät jonkinlaisia tunteita. Tämä oli kuin lämmitettyä maksalaatikkoa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

namaskar

19.8.2005 18:50

juu ehkä vähemmän vimmainen, mutta mun mielestäni asiaa. samaa ei voi välttämättä sanoa tän heebon satanistielitistikommenteista.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

inteeki

22.8.2005 13:43

Millä vitun ansioilla tämä mies kirjoittaa näinkin luettuun lehteen? Tämä kolumni ei esim. ollut edes huono, siinä ei vain sanottu MITÄÄN. Ei yhtikäs mitään. Tanja Karpelankin jutuissa on enemmän substanssia kuin Vimman kolumneissa. Jos nopeasti listaan mitä Vimmalta olen oppinut: Ihmiset korostavat itseään titteleillä, maaseutu tyhjenee, virolaiset eivät enää ole mitään neuvostojuntteja ja nyt tämä pohjanoteeraus. Muutama hauska kielikuva tosin löytyy, vaikka nekin on niin vahvasti alleviivattuja että lukijan aliarvioinnin maku jää suuhun. Jos City haluaa nostaa laskussa olevaa profiiliaan palkkaamalla kohutun kirjailijan, niin voisitteko palkata jonkun jolla on edes jotain sanottaavaa, kiitos.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kiitos

24.8.2005 17:39

Kirjoitti Vimma oikeastaan mitä tahansa, vetävät useimmat siitä isot herneet klyyvariin. Ehkäpä juuri tämän takia City julkaisee hänen kolumnejaan. Go Vimma! Mä oon sun puolellas!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Blaah

25.8.2005 03:55

Mulla on edelleenkin Liisaleenaa kova ikävä. Rajansa ne pitäisi tylsyydelläkin -haukotus - olla -haukotus.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

john667

25.8.2005 12:34

Se on jännä juttu että kun joku kirjoittaa lehteen asiasta X, asia on suuri ja valtava viisaus, vaikka jokainen kaduntallaaja tietää asian jo ennestään.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ansiokasko

25.8.2005 14:23

olen samaa mieltä, että kirjoitti Vimma mitä tahansa, polttaa osa jengistä proppunsa täydellisesti. Veikkaanpa että se on juuri se syy, mihin City on palkannut Vimman. Provosoimaan ja herättämään keskustelua. Tuskimpa se kaveri noita juttuja ihan tosissaan väsää.

-J

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

pequ4

25.8.2005 15:19

No onhan se provokaatio ihan hyvä asia, mutta onko joku joskus kuullut toimittajasta, joka kirjoittaa tahallaan tympeitä itsestäänselvyyksiä, herättääkseen keskustelua siitä kuinka hän kirjoittaa tympeitä itsestäänselvyyksiä. Jos Vimma haluaisi ehdoin tahdoin provosoida niin miksei vaikka yritä perustella miksi juuri julkisuutta tulee kaikin keinoin tavoitella. Siitä voisi ehkä herätä oikea keskustelu. Minun nähdäkseni Vimma on taitava kirjoittaja, jolla vain ei ole mitään kovin mullistavaa sanottavaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

aurinkocity

25.8.2005 20:29

John66:juuri tuohon perustuu filosofien viisaus-ja suurmiesmyytti.Nykyään asian hoitaa toimittaja tai tutkija.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Dark-Angelina

9.9.2005 13:08

Aurinkocity, Juuri tuohon perustuu myös se, että filosofit, nuo kaikkien kukkakeppien isät ovat lahja naissukukunnalle, joka kansoittaa yli 70%:sti filosofien kuulijakunnalle varattuja penkkejä. Pintajulkkikset ovat vain jalostaneet pidemmälle sen, minkä jokainen tosi filosofi on jo Antiikissa tiennyt: Olioiden transendenssin demonstrointi kaikilla käytettävissä olevilla psykofyysisillä avuilla on oikotie darwinistisen flaksipyramidin huipulle. Tuomas kultaseni, pikku Mefistoni olkapäälläni, kirjoitathan seuraavaksi filosofeista ja naisista heidän sokraattisilla käsivarsillaan. Kiitos!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

IhvanEXXX

13.9.2005 15:59

Voi kiesus että jengi jaksaa ruikuttaa. Nänä vimman kolumnithan ovat oikeasti aika hauskoja. Jos kärsii täydellisestä huumorintajun puutteesta, niin ei sitä ainakaan julkisesti kannata osoittaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi