Jere Karalahti: Merkitty mies

Aamupäivällä 12. joulukuuta Jere Karalahti oli hyvin onnellinen mies. Edellisenä iltana oli soinut puhelin: maajoukkueen kakkosvalmentaja Hannu Aravirta halusi HIFK:n 21-vuotiaan puolustajan leijonapaitaan. Parasta kauttaan pelaavalle Jerelle se ei ollut yllätys. HIFK:n kanadalainen valmentaja Mike Eaves oli syksyn aikana siirtänyt Karalahdelle yhä enemmän vastuuta. Entisestä jäähykuninkaasta oli kasvamassa pelintekijä, jolla oli paikka HIFK:n ylivoimakentällisessäkin.

Karalahti oli juuri vienyt jääkiekkoliiton toimistoon kaksi passikuvaansa Venäjän viisumia varten. Valinta Izvestija-turnaukseen matkustavaan maajoukkueeseen oli parasta, mitä hänelle oli tapahtunut – ellei NHL-seura Los Angeles Kingsin varauspaperia tai Susannan tapaamista laskettu.

Liiton toimistosta pystytukkainen Karalahti harppoi viimeisiin HIFK:n jääharjoituksiin ennen turnausmatkaa. Jäähallin pelaajakahvioon ja pukuhuoneisiin vievän oven edessä hänet pysäytti kaksi siviiliasuista miestä.

"Jere Karalahti?"

"Joo." 

"Huumepoliisista, päivää. Lähde mukaan."

"Okei, mä käyn vaan ilmoittamassa, etten pääse treeneihin.

"Ei se käy. Heti mukaan."

Muutaman sekunnin kuluttua punainen Opel lähti kohti Pasilan poliisitaloa.

Pahinta mitä voi tapahtua, ajatteli Karalahti.

Jere, sä oot julkkis!

Tasan viikon päästä Jeren yhden yön unettomasta kalteribluesista astumme intialaisravintola Namaskaariin. Etuvasemmalla lounastava HIFK:n edustusjoukkue kannustaa matkaamme kulmapöytään rohealla naurulla, ja joukkueen poliisi, Toni Sihvonen hihkuu: 

"Jere, sä oot julkkis!"

Totta.

Perjantaina 13. päivä, kun HIFK:n tiedotustilaisuudessa oli vahvistettu, että Karalahti oli ollut huumepoliisissa kuultavana huumeiden hallussapidosta ja käytöstä, alkoi julkinen mylly jauhaa.

"Olin mutsin luona, kun TV-uutisissa kerrottiin syntini. Kovat aineet, kaikki. Se tuntui aivan epätodelliselta. Mutsi otti sen raskaasti, mutta parin päivän päästä sekin tajusi, etten mä nyt suuri rikollinen ole, mä olen sentään aina pelannut kiekkoa."

Pian aktivoitui talkshowaaja Kari Tervo, mutta Karalahti kieltäytyi kutsusta, koska ei tuntenut olevansa valmis televisioon.

Saska Saarikoski kirjoitti Suomen Kuvalehden Ihmiset-palstalla: 

"Kiekkoilijat ovat julistaneet urheilun olevan niin kovaa, etteivät pelaajat voi käydä edes kaljalla, mutta maajoukkuetason kiekkoilija ehti piikillekin."

Tosiasiassa kiekkoväki tuskin on koskaan väittänyt, etteivätkö liigapelaajat kaljalla kävisi. Jääkiekko ei ole koskaan ollut, eikä koskaan tule olemaan nörttien laji, ei hyvässä, ei pahassa.

Harva on unohtanut julkisuudessa riepoteltuja 80-luvun MM-kisojen baarikekkereitä, joihin suuri osa maajoukkueesta oli yhtynyt.

Ja toinen fiba: Karalahti ei itseään piikittänyt.

Kun suihkunraikas (iltapäivän jäätreenit ovat juuri ohi) ja hoikka Jere Karalahti syö inkiväärihärkää hyvällä ruokahalulla, on työlästä kuvitella, että viime elokuun helteillä samaa kundi imi pillillä poltettavaa heroiinia Helsingin Tapulikaupungissa. 

Yllään suunnaton valkoinen villapaita, untuvaliivi ja vaaleat samettifarkut, hän muistuttaa sympaattista helsinkiläistä jokapoikaa, ei sitä pikkusyntistä sählääjää, jollainen hänen pitäisi olla.

"Kun poltin heroiinia, katsoin videoita, nautin olostani ja söin tajuttomasti. Heroiinissa saattaa syödä kolmekin kertaa sen mitä tavallisesti. Hepo kruunataan yleensä hasapaukulla."

Rauhallinen katse, rauhallinen käytös. Ei helvetti, ei uskoisi, sitä huomaa miettivänsä.

Kun kuulustelut olivat Pasilassa alkaneet, Jere tiesi heti kuka oli vasikoinut. Kolmen "hyvän" kaverin ryhmästä yhdelle oli tulossa kahdeksan vuoden kakku. Lieventääkseen tuomiotaan mies oli tiputellut nimiä.

Poliisiasemalla oli vieraillut myös Jeren isä Arto Karalahti, joka toimii ammattitaparikollisia tutkivan poliisiryhmä ATARI:n päällikkönä.

"Faijalle narahtamiseni oli täysi yllätys, mutta se otti tiedon yllättävän rauhallisesti vastaan ja tuki mua. Siitä mä oon kiitollinen."

Kiekko, kadut ja Susanna

Karalahti aloitti uransa seitsemänvuotiaana Puistolassa HIFK:n F-junioreissa pelaten hyökkääjätonteilla aina C-junioreihin saakka, kunnes Pertti Lindegren (Hockey Nightista tuttu) siirsi suoraviivaisen teinin alakertaan.

Koulua Jere kävi vain nimeksi. Peruskoulun jälkeen hän yritti innostua Vallilan ammattikoulun rakennusmieslinjasta. Kolme viikkoa riitti ja Jere siirtyi kymppiluokalle – kahdeksi kuukaudeksi.

"Sen jälkeen mun elämässäni ei ole ollut muuta kuin kiekko ja myöhemmin Susanna."

Ehkä listaan pitäisi lisätä Tapulikaupungin kadut. Puistolan kyljessä sijaitseva Tapulikaupunki on virkavallan papereissa synkkää seutua. Joitakin keskustan alueita lukuunottamatta juuri Tapulikaupungissa käännetään eniten henkilöautoja.

Vaikka jääkiekko on Suomessa muutamille nuorille samanlainen silta kunnialliseen elämään kuin nyrkkeily jenkkigettojen mustille teineille, jäi Jereltä toinen jalka Tapulikaupungin hiekkalaatikkoon. Ensimmäinen humala 14-vuotiaana, ensimmäinen hasis-savuke 17-vuotiaana, heroiinitötsy 18-vuotiaana. Myöhemmin satunnaisia kertoja amfetamiinia ja trippi LSD:täkin. Silti vuoden 1995 kesästä vuoden 1996 kesään hän ei käyttänyt lainkaan huumeita.

"Kyllä moni kaveri – tai ehkä pitäisi sanoa tuttu – on lähtenyt täältä heroiinin tai morfiinin yliannostuksen takia."

Salaisen harrastuksensa Karalahti rahoitti säännöllisillä 200 000 markan vuosituloillaan, joita hän HIFK:sta kuittasi. Pääomaa ei pitänyt hakea lain tuolta puolen.

Vaikka Karalahti sanoo polttaneensa heroiinia noin 20 kertaa, hänestä ei tullut ihmisrauniota. Yhteiskunnallisesti lienee pelottavinta juuri esimerkki: heroiiniin, huumeista hurjimpaan, ei välttämättä jääkään koukkuun tai ei ainakaan aivan heti. Tosin Karalahti on yleisenä esimerkkinä huono. Huippu-urheilija on fyysisesti ja usein henkisestikin poikkeuksellisen kestävä.

"Heroiinia käytin ainoastaan kesällä liigatauon aikana. Ehkä siinä oli taustalla jännityksen ja tekemisenkin puutetta."

Mutta hasisretkiä pelikausikaan ei hillinnyt.

"Kun muut kundit joskus pelin jälkeen lähtivät dokaamaan, mä polttelin hasapaukut. Ei se seuraavan päivän treeneissä missään tuntunut, ei ollut krapulaa. Heroiini oli toinen asia. Siitä oli pari päivää pökerryksissä."

HIFK:ssa Karalahti on neljän kauden aikana tullut tunnetuksi kovasta taklauspelistään, joka on joskus jatkunut myös kaukalon ulkopuolella. Kolme vuotta sitten Jere selvitti yhdet viinanhuuruiset välit ravintola Cantina Westin ulkopuolella. Seuraus: Tuomio pahoinpitelystä. Ja vuoden 1995 kultaisten MM-kisojen aikaan nyrkki heilahti City Marathonissa Suomi-Tsekki alkusarjaottelun aikana. Kaksi asiakasta ilmoitti nykimällä Karalahden hiuksista, että tämä seisoo heidän televisionsa edessä. Paikalle rientänyt ovijaska alkoi ohjata Karalahtea ulos ravintolasta, mutta Jere riuhtoi itsensä irti ja nekkasi toiselta tukistajalta nenäluun murskaksi. Seuraus: Tuomio pahoinpitelystä ja 2400 markkaa sakkoa.

"En tietenkään voi luvata, ettenkö koskaan enää löisi, mutta näissä kahdessa asiassa mua on kohdeltu epäoikeudenmukaisesti."

HIFK:n ikimuistoisella Vierumäen leirillä Karalahti sai olla myös ottavana osapuolena, kun sanaharkka kovasisuisen veteraanin, Tony Ariman kanssa johti iskujenvaihtoon.

"Elämä on parasta huumetta"

"Pahinta on ollut se, että tää on koskettanut niin monia."

Kun kohu nousi, osansa sai myös helsinkiläisessä pesulassa työskentelevä avovaimo Susanna, jonka Karalahti oli rengastanut vuoden 1995 juhannuksena. Pesulan johtaja sai puhelun, jossa hurjistunut asiakas ihmetteli kuinka tämä uskaltaa pitää naista töissä, sehän varastaa kassankin.

Susanna oli kaiken aikaa tiennyt Jeren kannabiksen käytöstä, mutta heroiini oli shokki.

"Turpaan Susanna olisi vetänyt, jos olisi vain pystynyt."

Ehkä kaikkein surkuhupaisimmillaan Jeren elämä oli pari vuotta sitten, kun seura ompelutti hänen paitaansa "Elämä on parasta huumetta" -kampanjan tunnuksen, jota sai kantaa vain yksi elämäntavoiltaan esimerkillinen pelaaja jokaisesta liigajoukkueesta.

"Silloin tunsin, että olen partaalla. En koukussa, mutta aika romuna huumeiden käytöstä."

Se oli aikaa, jolloin Jere oli poissa useista liigaotteluista. Veikkaaja-lehti, jonka tapana oli tunnontarkasti kertoa jokaisen liigapelaajan poissaolon syy – lihasvamma, murtuma tai jotain muuta urheilullista – tyytyi Karalahden kohdalla vaikenemaan. Katsomospekulantit tekivät omat päätelmänsä: Jeren vamma oli kostea.

HIFK:n kannattajille Karalahti on aina ollut erityisen rakas, ehkä juuri siksi, että hänellä ei ole muuta kuin kiekko. Kahden haastattelemani HIFK-fanin näkemys Karalahdesta oli lähes identtinen. 

"Synnynnäinen ifki, kova taistelija, huuliveikko. Huumeet? Ei suoraan sanottuna mikään valtaisa yllätys. Hallilla pyöri kaikenlaisia huhuja jo pitkään. Älä lyö lyötyä. Kirjoita kundista mukava juttu, se on kärsinyt jo tarpeeksi."

Namaskaarissa sattumalta ruokaileva Radio Cityn pitkähiuksinen kiekkofanaatikko Uuge Kojola on samalla asialla:

"NHL:ssä pelikieltoa ei tule, jos tunnustaa huumeiden käytön ja hakeutuu hoitoon."

Kojola on oikeassa, sillä lännestä on annettu lohtua. Vahvistukseksi Jere kaivaa farkkujensa taskusta 17. joulukuuta päivätyn, jo ryppyisen faxin, jossa Los Angeles Kingsien varatoimitusjohtaja Dave Taylor ilmoittaa Kingsin seisovan sataprosenttisesti varauksensa takana. Päivää aikaisemmin Karalahti oli keskustellut pitkään puhelimessa Göteborgista Calgaryyn siirtyneen ja NHL-käytännön hyvin tuntevan Marko Jantusen kanssa. Tsemppiä, tsemppiä, oli Jantunen psyykannut Karalahtea.

"HIFK:n kassa on nyt sovittu, että mä en saa käyttää mitään, suuremmat määrät alkoholiakin ovat pannassa. Joudun säännöllisesti testeihin, joissa asia tarkistetaan."

Jere käy taas taskulleen ja näyttää HIFK:n valitseman naispsykologin käyntikorttia.

"En mä apua tarvitse siinä mielessä, että olisin kiinni huumeissa – kesän jälkeen en ole ottanut mitään – mutta hyvältä se tuntuu, että pääsee asiasta puhumaan. Myöhemmin voin auttaa ehkä muita."

Ihmisenkeliksi

Nyt HIFK:n liigahallitus ja julkinen sana tekee Jerestä puhdasta vaikka väkisin. Karalahden pitää osallistua huumeiden vastaiseen kampanjaan ja osoittaa katumusta.

Välillä tuntuu, että kyse ei ole vain huumeiden käytöstä, vaan jostain suuremmasta muuttumisleikistä: ensin ihmissika, sitten ihmisenkeli. Puuttuu vain, että Jereä kielletään taklaamastakin.

Ja kuitenkin:

"Mä olen edelleen sama jannu", Karalahti sanoo, mutta myöntää hiljaa, että parempi näin.

"Jos en olisi jäänyt kiinni, on aivan mahdollista, että seuraavanakin kesänä olisin seurustellut heroiinin kanssa. En mä itsekään ole tiennyt mitä olen elämältä halunnut. Jotenkin sekin koski, että olen kussut linssiin niin monia. Nyt voin aloittaa puhtaalta pöydältä."

Manageri Jarmo Kekäläiselle Karalahti oli kirkkain silmin vakuuttanut raittiuttaan, kun huumehuhut viime syksynä saavuttivat joukkueen johdon. 

On varmasti tahoja, joille Jere ei kelpaa enää koskaan.

"Joidenkin suhtautuminen muhun on muuttunut täydellisesti kiekkopiireissä. Henkilöt, jotka ennen innokkaasti aina moikkasivat ja kyselivät kuulumisia, eivät tervehdi enää."

Se sattuu, muttei kohtuuttomasti.

"En mä väitä, että olisin mitenkään erityisen kova jätkä, mutta mä en mä ainakaan pehmeä ole. Koskaan en ole itkenyt."

On hyvästien aika. 

Villapaidan hihat venytettynä sormien suojaksi Jere kävelee talven tiukimmassa pakkasessa raitiovaunupysäkille. Kallion kodissa odottaa Susanna. Ajokorttia Jerellä ei ole koskaan ollutkaan.

Kesken autokouluopiskelujen hän ajoi äitinsä auton jonkkaan ja lunastukseen. Takana oli pari alkoholista märkää päivää. Silloinkin poliisit tulivat väärään aikaan.

P.S.

Haastattelua seuraavana sunnuntaiaamuna noin 3.30 Jere Karalahti pongataan reippaassa nosteessa ravintola Kaivohuoneen edestä.

Maanantaina Jere soittaa toimitukseen:

"Jos mä haluan lähteä kavereitteni kanssa ulos juhlimaan, niin mä menen, siihen mulla on oikeus. Eivät mitkään kiellot mua pidättele. Mun elämä jatkuu kuitenkin."