Viisi vuotta sitten Huhtalalla oli kuvio kunnossa: aviomies ja pieni tytär, vakituinen työpaikka, rivitalonpätkä, koira ja kasvimaa - koko hoito. Sitten tuli avioero. Yhden ihmisen tulot eivät enää riittäneetkään vuokranmaksuun, vuokrat jäivät rästiin ja lopulta tuli häätö. Työssäkäynti muuttui hankalaksi, kun ei ollut asuntoa, josta töihin lähteä, eikä paikkaa, johon töistä palata.
Huhtalasta tuli ensin asunnoton ja sitten työtön. Asunnonhaku yksityisiltä markkinoilta tyssäsi puuttuviin välityspalkkiorahoihin ja työnhaku puolestaan asunnon puuttumiseen. Tytär asui isänsä kanssa, vaatteet ja tavarat varastoitiin sukulaisten nurkkiin, ja Huhtala itse yöpyi missä milloinkin - kahden vuoden ajan.
”Täytyy vain kiittää kaikkia pitkämielisiä ystäviä. Rappukäytävissä en ole joutunut olemaan, onneksi. Aina on yöpaikka löytynyt. Siinä mielessä ehkä naisena on helpompi olla asunnoton”, Jaana pohtii.
Jaanan poikaystävä, asunnoton hänkin, nukkui yhdessä vaiheessa öitään autossa.
”Niihin aikoihin oli lehdissä juttua autoon tapetusta asunnottomasta. Kyllä se aika isosti pyöräytti ympäri, kun mietti, että noinkin voi käydä”, Jaana toteaa.
Asunnottoman aika on odotusta, jossa viikonpäivillä ei ole niin väliä.
”Ei siinä mitään päivärutiinia ole. Päivä kerrallaan, paljon muuta ei voi. Välillä pitää hoitaa asioita virastoissa tai päästä jonkun luokse pesemään pyykkiä, mutta tulevaisuutta ei voi paljoakaan suunnitella.”
Haastattelupäivänä on pakkasta ja pureva viima. Ulkona ei tee mieli olla hetkeäkään kauemmin kuin on pakko.
“Monet on nekin kerrat, kun on paleltu ulkona tällaisella ilmalla ja mietitty, mihin pääsisi lämmittelemään”, Huhtala toteaa.
”Ihminen tottuu kaikenlaiseen.”
Asuntolapaikkaa Huhtalalle tarjottiin, mutta hän kieltäytyi.
”Jos saa asuntolapaikan, ei ole mitään toivoa enää saada muuta. Katsotaan, et sulla on jo asunto. En suostunut siihen, että se olisi mun tulevaisuuteni. Eikä asuntola ole sellainen ympäristö, johon voi lapsen tuoda.”
Asunnottomuudesta huolimatta Huhtala ei ole kokenut olevansa syrjäytynyt.
”Syrjäytynyt on sellainen, jolla ei ole mitään paikkaa, mihin mennä, ei ketään tuttuja tai sukulaisia. Ihminen, joka kokee, että sillä ei ole mitään mahdollisuutta hakeutua ihmisten pariin.”
”Ehkä sitä välillä olisi halunnutkin olla syrjäytynyt sikäli, että haluaisi sitä omaa rauhaa, jota asunnottomana on hyvin vaikea saada.”
Sosiaaliviranomaisista Huhtalalla ei ole paljoakaan hyvää sanottavaa.
”Monet on ne kerrat, kun olen kyynel silmässä sosiaalitoimistosta lähtenyt. Se on paikka, jonne mennään ihan viimeisessä hädässä, mutta sieltä puuttuu inhimillisyys kokonaan.”
Pelastusarmeijaa Huhtala sen sijaan kiittää.
”Ensimmäinen paikka, missä on ymmärretty.”
Kahden vuoden piina on Huhtalan osalta nyt ohi. Poikaystävä sai viimein vuokrattua asunnon yksityisiltä markkinoilta.
”Se on kyllä ainoastaan omien ponnisteluiden tulos. Ei saa masentua vastoinkäymisistä. Jos jää odottelemaan viranomaisten apua, saa odotella koko loppuelämänsä.”
Nyt kun asunnottomuus on ohi, löytyy siitä hyvääkin sanottavaa. Huhtala kokee asunnottomuuden opettaneen kärsivällisyyttä ja toisten huomioon ottamista.
”Ihmismieli toimii niin, että huonot asiat pyrkii unohtamaan.”
Aki Kaurismäen Mies vailla menneisyyttä elokuvateattereissa 1.3. alkaen. Asunnottomien nuorten City-nomadit -valokuvanäyttely Espan lavalla 2.3.2002 asti.