Lähijunien lipunmyynti loppuu – konduktööristä tulee lipuntarkastaja ilman sakotusoikeutta

Onko VR ajamassa lähijunien konduktöörit pikku hiljaa tarpeettomiksi?

Kuva: Finetones / Fotolia

VR haluaa saada pummilla matkustajat kuriin ja siirtyy sen takia uuteen käytäntöön. Sen myötä lipunmyynti lähijunissa loppuu kesäkuussa. Konduktöörien homma ei silti helpotu, sillä heidän tehtäväksi jää kaikkien matkustajien matkalippujen tarkistaminen.

Ehkä erikoisin puoli uudessa kuviossa on se, että juhannusta edeltävänä maanantaina voimaan tulevassa muutoksessa konduktöörit tarkistavat liput, mutta heillä ei ole oikeutta antaa sakkoa. Konduktööri voi ainoastaan poistaa matkustajan junasta.

Lipunostaminen toimii jatkossa siis kuin metrossa eli matkustaja ostaa lipun etukäteen automaatista tai matkakortilla.

Kuulostaa, että VR on pummilla matkustamisen kitkemiseksi asettamassa konduktöörit melko haastavaan asemaan. Junasta poistaminen voi joissain tapauksissa olla helpommin sanottu kuin tehty ja etenkin alussa voi syntyä tilanteita, jotka eivät suinkaan lisää matkustajan turvallisuudentunnetta, kuten VR:n julkilausuttu tavoite muutoksen suhteen on.

Jokaisessa lähijunassa ei jatkossa ole konnaria, sillä heidän pitää vaihtaa junaa tarkastettuaan ensin yhden. Lippujen tarkistamisen lisäksi konduktöörien tehtävänä jatkossa on myös  “matkustajien palveleminen”. VR itse tiedottaa konduktöörin muuttuvasta roolista seuraavasti:

Konduktöörit ovat edelleen junissa sinua varten. He liikkuvat jatkossa pareittain koko junassa ja laiturilla, auttaen ja opastaen sekä katsoen samalla matkustajien matkaliput. Palveltuaan yhden junan siirtyvät he seuraavaan.

"Uuden toimintatavan myötä asiakkaat tapaavat konduktöörit aiempaa useammin, varsinkin vilkkaimmilla reiteillä. Se parantaa henkilökunnan tavoitettavuutta ja lisää sitä kautta asiakkaiden turvallisuuden tunnetta sekä vähentää liputta matkustamista. Ilta- ja yöaikaan konduktöörit ovat mukana kaikissa junissa, varmistaen mukavan ja turvallisen matkan."

Sakotusoikeudella varustetut tarkastajat jatkavat työtään entiseen tapaan, josta herääkin kysymys, miten konduktööreille käy tulevaisuudessa? Mihin heitä tarvitaan, jos tarkastajat hoitavat sakotuksen ja ihmiset oppivat ostamaan lippunsa automaateista ja mobiiilisti?

“Olemme menossa kohti kilpailtua maailmaa ja meidän täytyy tehostaa toimintaamme. Lisäksi matkustajamme ostavat jo tällä hetkellä lippuja paljolti mobiilisti ja automaateista ja myynti junissa vähenee koko ajan, joten nyt on hyvä hetki tehdä tehostustoimenpide”, VR:n lähiliikennejohtaja Teemu Sipilä sanoo Ylelle.

Sipilä ei kuitenkaan vastaa Ylelle kysymykseen siitä, mitä konduktöörien tehtäville tapahtuu tulevaisuudessa.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi