Lontoon greasy spoonit

Teen juojina tunnetut britit hörppivät nykyään mieluummin kahvia. Syy paljastuu kävelyretkellä Lontoon keskustassa: viiden kilometrin säteellä voit törmätä noin 170 Starbucks-kahvilaan. Amerikkalaisten kahviloiden ja McDonald'sin voitonmarssi on monille osoitus Lontoon autenttisen kahvilakulttuurin kuolemasta.

Kahvila-aktivisti ja greasy spoonien puolustaja Adrian Maddox on noussut barrikadille. Hän isännöi sivustoa classiccafes.uk ja on myös underground-bestsellerin London Caffsin kirjoittaja.

"Ensimmäinen espressobaari The Moka avattiin Sohoon 1953. Sen jälkeen yksi jos toinen mokkapaikka seurasi toistaan. Koko 1960-luvun Lontoo kahvilat toimivat tyylin laukaisualustana muulle maailmalle."

Moka on nyt suljettu. Se on Starbucksin moka. Näin väittää Maddox. Yksityisillä kuppiloilla ei ole varaa keskustan vuokriin. Mutta ylikansallisella ketjulla on.

Greasy spooneja pidetään alaluokan syöttölöinä. Jotkut kutsuvat kaakelikahviloiksi johtuen seinämateriaalin yleisyydestä. Suomi–englanti-sanakirjan mukaan greasy spoon on räkälä, kuppila.

Hyvässä autenttisessa kuppilassa eli greasy spoonissa on aina jotain yllättävää. Sieltä kuuluu pirinää: kun annos on valmis, kokki soittaa kelloa. Seinällä olevat taulut ovat usein vinossa. Yleensä aamupala koostuu hash browniesta eli käristetyistä perunoista, käristetyistä tomaateista, sienistä, makkarasta ja keskellä komeilevasta veripaltusta. Ruoka-aineet huuhdotaan alas raksateellä (builder’s tea). Teetä ei tarjoilla pallosiivilästä. Useimmiten kysymys tiskillä kuuluu "jätänkö pussin kuppiin". Pussissa ei ole narua joka on niitattu etikettiin. Se täytyy onkia kupista tavalla, joka vaatii harjoittelua.

Kiersimme Maddoxin opastamana rasvaisin huulin mutustelemassa kahvilaklassikoiden tarjontaa. Prrr.

Julkku-spoon: E. Pellici

"Euroopan paras syömämesta", sanoo Maddox. Paikka pröystäilee paksulla julkimolistalla: Ross Frendeistä, Dizzee Rascall. Colin Farrell kävi täällä kuvaamassa Keira Knightleyn kanssa leffaansa London Boulevard. Tarjoilija Salvatoren mukaan Oasiksen solisti käyttäytyi huonosti, Robin Williams oli ok, muttei suostunut yhteiskuvaan. Dingo-yhtyeen levynkansi Purppuraa kuvattiin täällä. Maddox-special: pekoni-maksakerrosvoileipä, 3 puntaa.

Bethnal Green Road 232

Teetä James Bondin kanssa: Regency Cafe

Daniel Craig esittää elokuvassa Layer Cake menestyvää diileriä, joka saapuu Regencyyn nauttimaan Full English -aamiaisen. Erikoisuus on tuopillinen tuoremehua. Pöytien keltainen 1950-luvun pinnoite formica on merkki aidosta vintage-meiningistä. Omistaja seisoo jättimäisen hopeisen kahvikoneen takana ja huutaa tilaukset nimeltä. Suosikkini on sikahalpa sandwich-tee-setti joka maksaa 2,50 puntaa. Aina tuore. Toimii parhaiten, kun väliin pursottaa brown saucea.

17–19 Regency St, Victoria, London

Heinz-kulissi: Gambardella

Etelä-Lontoon vanhimmassa kahvilassa ketsuppi on tähti. Pyörivät vanerituolit asennettiin paikalle 1930-luvulla. Omistaja Herra Gambardella on ylpeä ranskanperunoistaan ja muistaa mainita, että elokuvan Merirosvoradio kuvauksissa Kenneth Branagh ja Emma Thompson nauttivat useaan otteeseen munia ja paahtoleipää sekä monta kuppia raksateetä. Teekupin hinta on 60 penniä. Paikkaa on myös käytetty Heinz-tomaattiketsupin mainoselokuvan lokaationa samassa underground-hengessä kuin Heinzin pavut esiintyvät The Who -yhtyeen The Who Sell Out -levynkannessa 1960-luvulla.

47–48 Vanbrugh Park SE3

Tv:n hima: Bar Italia

Myönnetään heti alkuunsa että tämän kohdalla hintamopo on lähtenyt käsistä. En toisi tänne persaukisia ystäviä kahville paitsi palkkapäivänä. Iso tv seinällä on usein yhtä kovalla kuin media-alalla työskentelevien asiakkaiden äänihuulet. Maddox ja minä suosittelemme sitä kuitenkin kahdesta syystä: se on auki 24 tuntia vuorokaudessa. Paikalla on paljon tyylitietoisia pousailijoita ja tv-väkeä. Maailman ensimmäinen toimiva tv rakennettiin muuten vuonna 1926 Bar Italian yläkerrassa.

22 Frith Street W1

Jarvis Cockerin kanssa: Lorelei

Jarvis Cocker ilmeisesti pitää ajan pysähtymisestä, linoleum-lattioista, narisevista puutuoleista. Kuuleman mukaan viime käynnillään Cocker tilasi omenapiirakan kylmänä ja haarukalla teen kera, 2,20 puntaa. Iltasella paikka toimii myös pitseriana, jossa toimii BYO-viinipolitiikka: mukaan voi ottaa oman lestin.

21 Bateman St W1

Michelin-kokkikin tykkää: Picasso

Nimi ei ole kovin greasy. Vaikka Gordon Ramsay on tuttu muista yhteyksistä, hän ylistää Picassoa greasy spoonien Van Goghina. Mutta Ramsay toden totta kirjoitti täällä gourmet-muistelonsa Mommy’s Boy. Tee on edelleen punnan tietämissä, mikä osoittaa, ettei menestys ole noussut hattuun. Tosin täällä on juuri kuvattu Sienna Millerin uusi leffa, joten ehkä sitten?

King’s road, sw3

Oranssit tuolit: Grange

Jututettuani Adrian Maddoxia Lontoon kahvilaklassikoista tajusin että greasy spoonien puoluejako on jo tapahtunut. Maddox on puristi eikä salli klassikkokahvilan määritelmään oransseja muovituoleja jotka on pultattu lattiaan. Ne tuovat mieleen peruskoulun jälki-istunnon ja taululle piirretyn ruksin.  Wired-lehden kolumnistin ja greasy spoon-kirja Eggs, Chips and Baconin kirjoittajan Russell Daviesin näkökulma oransseihin muovituoleihin on paljon sallivampi. Soitettuani Daviesille hän suositteli erityisesti Grangea Bermondeyssä jossa on paitsi oranssit muovituolit myös huokea Full English, 4,10£ sekä kaikki päivän lehdet lukuunottamatta The Guardiania.

188 Grange Road, Bermondsey

Teetä ja Basement Jaxxia: Rock Steady Eddies'

Eddien greasy on rasvainen kirjaimellisesti. Seinät ja katto ovat ohuen harmaan kelmun peitossa. Katossa heiluu greasy spoonien vakiovaruste, sähkötuuletin. Aamiaisen saa alle neljällä punnalla ja tee ja kahvi on todennäköisesti Lontoon halvin. Seinillä on kuvia on Marilyn Monroesta ja Elviksestä. Eddy on greasy- asteikon ehdotonta hard-corea ja osoittaa samalla sukujuurensa amerikkalaisiin serkkuihinsa.  Asiakkaat ovat useimmiten työttömiä mutta myös hyvin tietoisia paikan statuksesta: Eddy on teettättänyt myös Rock-steady t-paitoja. Eddie on entinen painija ja paikan nimi juontaa nimensä Eddien kivenkovasta painiotteesta. Hän on myös 1990-luvun houseduo Basement Jaxxin kavereita. Duo saapuu säännöllisesti paikalle ja Simon Ratcliffen mukaan kappale Bongloid on erityisesti inspiroitunut Eddien paikasta ja ympäristön camberwelliläisestä "rakeisuudesta".

2A Coldharbour Lane, Camberwell, SE5 9PR

USA: Frank's

Frankin kuppila on yksi ainoista Lontoon jäljelläolevista amerikkalaistyyppisistä greasy-dinereistä. Ranskalaiset  Cafét ja amerikkalaiset dinerit ovat saaneet viimeaikoina paljon huomiota kahvilaintoilijoiden kirjoituksissa.  Mutta Frankin kuppila on autenttinen sekoitus brittiläistä kahvilaa ja jenkkien ruokabaaria. Siellä saa myös pirtelöä ja hampurilaisia. Maddoxin mukaan Frank's on käytännön huippuosoitus onnistuneesta "kolmannesta tilasta" kodin ja työpaikan välillä. Mutta kuten Maddox huomauttaa, Starbucks otti tämän 1970-luvun sosiologian spontaania hengailua tarkoittavan termin "third space" 1990-luvulla osaksi brand managementiään -ja samalla vesitti sen.

Addison Bridge Place W8

Modit notkuivat: S & M

Nimellä ei viitata alistusleikkiin. Sausage and mash,  hyytelöityjen ankeriaiden ohella on työläismenun peruskiviä.  S & M -konsepti on kiintoisa tapaus koska se on ainoa tuntemani jokseenkin hyvin menestynyt ketju-spoon. Sitä kutsutaankin joskus designer greasyksi. Islingtonissa sijaitseva haarakonttori perustettiin vanhan 1940-luvun kahvilan tiloihin ja paikalla on kuvattu kohtauksia elokuvasta Quadrophenia jossa Stingillä on osa. Hinnat eivät välttämättä pysy aina housuissa. Maksoin pekaani-suklaakakusta yli viisi puntaa. Silti paikan vintage-vibrat ja formica-pöydät ovat kokemisen arvoisia.

4-6 Essex Road, Islington