Maradonnat

Tällaista jalkapallo juuri on. On julmetun kylmä, sataa vettä ja valmentaja huutaa kuin hinaaja. Pelaajat, naisten EM-joukkue, juoksevat kuin ihmiset Hassun Kävelyn Ministeriöstä, venyttelevät ja tekevät erilaisia syöttöharjoituksia kuvioin, joista lajiin vihkiytymätön ei ymmärrä mitään.

Saappaideni korkeat korot pureutuvat maailman täydellisimpään nurmikkoon, kun kokeilen miltä futaajien työhuone tuntuu. Yksikään voikukka ei ikinä tule läpäisemään nurmimaton rikkumatonta korsien järjestystä.

Harjoituskentän toisella puolella avautuvalla autiolla Finnair Stadiumilla on lisää singlattua ruohoa, jylhät katsomot ja taivaita tavoittelevia valotolppia.

Futisstadioineista käytetään usein sanaa pyhäkkö.

Jalkapallo on jumala.

Elämä on pallo

Laura Kalmari painaa päänsä käsiin Ruotsille 8-1 hävityn MM-karsintaottelun jälkeen. Pelipaita roikkuu polvien päällä, sillä naisten maajoukkue – Ruotsissa sitä kutsuttaisiin neutraalisti maajoukkueeksi – joutuu pelaamaan naurettavan suurissa miesten paidoissa, koska urheilujätti Adidas ei kykene valmistamaan kahtakymmentä naisten futispaitaa sinivalkoisin värein.

Laura, joka on yksi maan, naapurimaan ja samalla koko maailman parhaista pelaajista, kelaa päässään vain sitä, kuinka nopeasti hän pääsee ulos pukuhuoneesta ja voi huutaa maailmalle lopettavansa jalkapallon pelaamisen. Koska siinä ei ole mitään järkeä. Koska missään kilpaurheilussa ei ole pohjimmiltaan mitään järkeä.

Urheilijan ja hyvän urheilijan erottaa kyky selvitä tappioista, ja siksi vain muutamaa kuukautta myöhemmin Laura vetää ylleen Umeå IK:n pelipaitaa. Häntä jännittää, sillä Umeå IK on yksi maailman kovimmista naisten jalkapalloseuroista.

Ensimmäisissä harjoituksissa Lauran tekniikka tökkii, sillä häntä hermostuttaa liikaa. Mutta onneksi ollaan Ruotsissa, joukkueurheilun eldoradossa, jossa vesijohtovesi maustetaan kimppahenkeä kohottavalla huumeella.

Uudet joukkuetoverit läiskivät selkään ja hokevat jättebrata.

“Ja kyllähän mä tiesin, että sinne ei oteta huonoja.”

Umeå IK on naispuolisten pelaajien Real Madrid, seura, jossa pelaajille maksetaan palkkaa ja treenataan kahdesti päivässä.

Suomalaisen keskipalkka on

2 000 euron tietämissä, Laura kertoo saaneensa Umeåsta “suurin piirtein sen”. Ehkä vähän enemmänkin. USA:ssa, jonka pitäisi olla futiksen kehitysmaa, parhaat naispelaajat tienaavat miljoonia dollareita.

Elämä Uumajassa on yhtä jalkapalloa aamusta iltaan. Aamuharjoitusten jälkeen odotellaan iltaharjoituksia, ja pelikavereiden kanssa puhutaan palloa. Jonkin aikaa Bostonissakin pelanneesta Laurasta on huippua saada keskittyä vain jalkapalloon. Hän on yksi maailman 110 miljoonasta rekisteröidystä futiksenpelaajasta, joiden unelma on päästä ammattilaiseksi, ravata pallon perässä aamusta iltaan.

Maailman kansat yhdistykää

Maailman jalkapalloliitossa on enemmän jäseniä kuin YK:ssa.

Jalkapallon voima on jumalallinen; se saa aikaan asioita joihin maailman viisaimmat valtiomiehet tai uskonnolliset johtajat eivät pysty. Jalkapallo pelastaa kurjimpien slummien kasvatteja ja tekee heistä huikean rikkaita. Jalkapallo yhdisti Jugoslaviaa vuonna 1991, kun he voittivat Euroopan mestarijoukkueiden cupin. Jalkapallo on esperantoa, jota ymmärtävät ihmiset yli 150 maassa ympäri, noh, palloa.

Uunituoreessa kirjassa amerikkalainen futisasiantuntija/fani Franklin Foer rakentaa jalkapallosta kokonaisen maailmanselityksen, joka selittää – aivan uskottavasti – ongelmat juutalaiskysymyksestä islamin toivoon ja kirkkokuntapornoon.

Ja sitten on naisjalkapallo. Etuliitettä tarvitaan, koska lähtökohtaisesti jalkapallo kuuluu miesten maailmaan.

Naisena olen kylmästi kulkenut pallon ohi tuhansia kertoja elämässä edes ajattelematta, että jalkateräni pitäisi koskettaa sen kuperaa kylkeä. Mutta moniko mies pystyy samaan? Ehkä jotkut kaksi kolajuomien ja noutopitsan degeneroimaa nörttioudokkia.

Laji on kuitenkin niin monopolisoitu miesten käyttöön, että maajoukkueen veskari Satu Kunnas ei aina kerro olevansa jalkapalloilija.

“Kun ei aina jaksa selittää.”

Tässä kohtaa voitaisiin listata noin 490 epäreiluutta ja ennakkoluuloa, joita ympäristö osoittaa mimmifutista kohtaan, mutta why bother? Jospa puhuttaisiin vain futiksesta, eikä alleviivattaisi koko ajan, että tässä on nyt jotain paranormaalia menossa, kun nainen koskee palloon.

“Niin. Ruotsissa mä en joudu koskaan vastaamaan tällaisiin kysymyksiin”, Laura Kalmari sanoo. Hän kertoo, että Ruotsissa ollaan erittäin tarkkoja siitä, että naisten ja miesten maajoukkueilla on yhtä arvokkaat lehdistötilaisuudet ja palkitsemisjuhlallisuudet, samanlainen kohtelu mediassa, pelivuorojen jakamisessa ja kaikessa muussa bisnekseen liittyvässä.

Suomessa joukkue voisi yhtä hyvin nostaa pöydän kulmalle nauhurin, joka toistaa lauseita “Meitä ei harmita, ettemme saa yhtä paljon arvostusta kuin miehet. Meitä ei haittaa, että matseissa ei ole paljoa katsojia. Meitä ei haittaa että jotkut väheksyvät naisjalkapalloa.”

Naisten ja miesten jalkapalloilua ei siinä mielessä voi verrata toisiinsa, että miehet ovat biologisista syistä fyysisesti naisia voimakkaampia. Jalkapallossa voimaa tarvitaan räjähtäviin lähtöihin, kun pelaajat lähtevät kentällä pallon perään. Pelaaja tarvitsee voimaa myös ollakseen nopea.

Ehkä siksi Laura silmin nähden ärsyyntyy kysymyksestä voisivatko maailman parhaat naispelaajat pelata miesten joukkueessa. Kysymys onkin tyhmä. Eihän kukaan kysy voisivatko 8-vuotiaat pelata ykkösdivarissa.

Nainen voi olla teknisesti yhtä taitava pelaaja kuin mies, eikä sukupuoli liioin vaikuta peliälyn kehittyneisyyteen. Naisten lihasmassan lisäämiseen tasa-arvovaltuutetut eivät kuitenkaan vielä ole kyenneet, joten vertailu nais- ja miesjalkapalloilijoiden välillä on sikäli ajanhukkaa.

Ihana Laura

Veikkaus: jos Suomi menestyy EM-turnauksessa, Laura Kalmarista tulee Eva Wahlströmin tasoinen julkkis, joka antaa naisten futikselle kasvot. Hän on hauska, puhuu pyytämättä ja osaa heittää one-linereita, jotka on kuin luotu otsikoiksi iltapäivälehtien viikonloppunumeroihin (“Mä en käytä peleissä lainkaan alushousuja!”).

Laura sanoo, ettei kenenkään tarvitsekaan innostua heidän pelistään, jos ei tule tulosta. Yleisön ja kilpaurheilun välinen suhde on yksinkertainen apparaatti. Kun urheilija tai joukkue menestyy tarpeeksi korkealla tasolla, media ja yleisö kiinnostuvat.

Lisäksi median liehittelyyn arvokisojen välillä tarvitaan vielä Persoonaa, ja juuri sellainen Laura Kalmari on.

“Niin kaunis”, huokaisee valokuvaaja. “Ihana.”

Sitäkin, ja lisäksi sanavalmis, valoisa ja älykkääksi mainittu 26-vuotias Damserienin maalikuningatar.

Laurasta tuli futari, koska hänen isänsä on futisvalmentaja. Muuten 6-vuotias Laura ei olisi mennyt isän mukana veljen treeneihin, joissa isä pyysi Lauran paikkaamaan yhtä puuttuvaa treeniparia.

Sen jälkeen Lauran lapsuudenmuistot rajautuvat 7,32 x 4,22 metrin levyiseksi maaliksi, jonne hän koittaa potkia palloa.

Isä valmensi tytärtään 15-vuotiaaksi saakka.

“Kotimatkoilla nappikset meinasivat aika monta kertaa lentää ulos autonikkunasta”, Laura tunnustaa, mutta sanoo isä-tytär valmentajasuhteesta olleen myös hyötyä.

“Ja nythän isä on mun pelaamisesta ihan liekeissä.”

Laura on mielenkiintoinen myös siksi, että hän ei ole lesbo. Naisten joukkueurheiluun liitetään sitkeästi homoseksuaalisuus ja maansiirtokoneilta näyttävät butch-stereotypiat.

Mutta sori tytöt – ja pojat – Laura seurustelee.

Oli tavallaan jalkapallon ansiota, että hän tapasi it-konsulttina työskentelevän poikaystävänsä Niko Väisäsen tukholmalaisessa yökerhossa. Umeå IK oli voittanut svenska cupin, jota joukkue oli juhlimassa. (Naisten voitonjuhlissa juodaan Lauran mukaan tiukan sijasta shampanjaa.)

Väisänen oletti suomea puhuvan Lauran olevan turisti, mutta pian hän tajusikin juttelevansa naisen kanssa, jonka peliä hän oli juuri seurannut telkusta.

Det sa bara klick-episodi muutti, tai pitäisikö sanoa normalisoi, Lauran elämää huomattavasti. Hän sanoi halutun ja rahakkaan pelaajanpestin irti Umeå IK:sta ja muutti Tukholmaan, jossa pelaajille maksetaan pelaamisesta lähinnä suolarahoja.

Laura paikkasi taloudellisen tilanteen sponsorisopimuksella. Hänen päätukijansa on Puma, “jonka julisteissa mä tulen ehkä pian näkymään”.

Uumajassa elämä oli yhtä palloa. Tukholmassa se on myös seurustelua ja opettajaksi opiskelua. Elämä on tasapainossa.

“Ja silloin kulkee myös peli.”

Naisilta pääsy kielletty

Naisten jalkapallo on kovassa nosteessa maailmalla. Lajin kehdossa Englannissa futis on jo suurin naisten ja tyttöjen urheilulaji. Lähes 1,4 miljoonaa englantilaistyttöä pelaa futista viikottain. Suomessa lisensoituja naispelaajia on noin 20 000 (joista reilut 17 000 ovat junioreita, siis alle 20-vuotiaita), miehiä on 90 000. Jalkapallo on harrastajamääriltään maan suurin urheilulaji ja naisten suurin palloilulaji. Toiseksi suurimmalla pallolajilla lentopallolla lisensoituja nais- tai tyttöharrastajia on 8 000.

Jalkapallon lajikasvu nojaa tyttöjen varassa. Heitä rekrytoidaan seuroihin suhteessa enemmän kuin poikia. Palloliitolla on erityinen, tyttöjen värväämiseen erikoistunut projekti, joka houkuttelee tyttöjä potkimaan erityisten pallokoulujen ja kaikkiin peruskouluihin jaettavan materiaalin avulla.

“Jalkapalloa pelaava tyttö ei ole enää mikään ihmetyksen aihe”, projektipäällikkö Minttu Paavola sanoo, “mutta ehkä asiaa voi ajatella niinkin, että futiksen pelaaminen on tyttöporukoissa cool”.

Paavolan mukaan tytöt tulevat jalkapallon pariin helpommin, jos he saavat pelata vain tyttöjen kesken. Valmentajat ovat vielä useimmiten miehiä, mutta lajin yleistyessä mukaan saadaan myös naisvetäjiä.

Maajoukkueen pärjääminen näkyy Paavolan mukaan nyt jo harrastajamäärän kasvuna. Mahdollisen EM-menestyksen toivotaan lisäävän lajin mediakiinnostavuutta ja sitä kautta koko lajia. Vertailun vuoksi mainittakoon, että Ruotsissa yhtä ainoaa Umeån peliä seurasi hiljattain 350 000 televisionkatsojaa.

Seuroihin kuulumattomia harrastajia, sunnuntaipotkijoita, Paavola arvelee notkuvan kentillä vielä yhdet 10 000 mimmiä lisää.

Naisten futis ei ole edes mikään uusi juttu. Ensimmäiset pelit pelattiin Englannissa jo 1800-luvun lopulla. Tosin virallinen pelaaminen oli jostain barbaarisesta syystä kielletty 50 vuoden ajan. Englannissa kiellettiin tyttöjen jalkapallo vuonna 1921, ja kielto pysyi voimassa aina vuoteen 1971 saakka.

Suomen joukkue kilpailee EM-tittelistä seitsemän muun joukkueen kanssa. Suomi lähtee turnaukseen altavastaajana, maailmanlistalla maa on 16. sijalla. Alkulohkon pahimpia vastustajia ovat Ruotsi ja heti avausmatsissa kohdattava Englanti.

Otteluun odotetaan jopa 20 000 katsojaa, sillä englantilaiset ovat koettaneet agitoida yleisöä katsomoon kannustamaan kotijoukkuetta.

Tukka hyvin, kaikki hyvin

Eikö jalkapallo kiinnosta? Puhutaan hetki vaikkapa meikeistä, ketjuista ja vöistä.

Kyllä, monet pelaajat meikkaavat peleihin. Se ei ole kiellettyä toisin kuin korujen pitäminen. Beckhaminkin pitää siis ottaa kiwi-hedelmän kokoiset timanttikorviksensa pois korvista peliä varten.

Lauralla on pitkät kynnet, Sadulla nenälävistys, ja kummallakin on huolellisesti leikatut ja raidoitetut pitkät tukat. Hiuksia laitetaan huolella ennen peliä, etenkin jos se televisioidaan.

“Ripsiväri piristää”, Laura sanoo ja lisää perään naisten ikiaikaisen valheen, että kaunistautumista harrastetaan omaksi iloksi, vaikka tosiasiassa sitä tehdään 1) miesten 2) toisten naisten vuoksi. Mutta ei kiistellä siitä nyt.

Satu sanoo meikkaavansa, koska meikkaa muutenkin.

Kummankin kulmakarvat on huolellisesti nypitty, ja ne, kuten ripsetkin on luultavasti myös kestovärjätty, mikä on fiksu teko hikoilun määrää ajatellen.

Itse asiassa nurmikolla juoksevasta joukkueesta melkein kuka hyvänsä jäsen täyttää 2000-luvun kauneusihanteet. Pelaajat ovat hoikkia mutta lihaksikkaita, luonnollisesti harjoitusleireillä ja eteläisillä pelimatkoilla ruskettuneita, atleettisia ja ziljardi kertaa raikkaampia kuin 20-kiloiset, Evianilla kasvaneet mallikirahvit.

“Kato nyt mikä elämänilo”, valokuvaaja huokaa.

Kun naisfutari lähtee harkkoihin, hän panssaroi rintansa jämäkkien urheilurintsikoiden alle. Sääriin laitetaan suojat, jotka suojaavat jalkoihin väkisinkin osuvilta potkuilta.

Pelaajien kehoissa ei sinänsä ole peiteltävää, treeni ja urheilijan ruokavalio pitävät kropat kalenterikunnossa. Lajitreenien lisäksi pelaajat harjoittelevat salilla ja tekevät kestävyysharjoituksia, joskus niin rankkoja, että pelaajat itkevät silkasta väsymyksestä.

Kunnon on oltava kova, sillä pelaajien on laskettu juoksevan 10-15 km yhden pelin aikana.

“Naisten kymppi menisi heittämällä”, arvioi yksi maajoukkueen pelaajista.

He-Man sucks

Seiskadivari on jalkapallon alin – siis kehnoin – kilpailusarja, ja FC He-Man sen surkein joukkue. Mutta jumalauta miten innoissaan joukkueen pelaajat jaksavat jalkapallosta, tuosta noin 70 kuutiosenttimetrin kokoisesta objektista olla.

Nyt He-Man on elämänsä matsin edessä. Heidän vaimonsa ovat saaneet pallon palvonnasta tarpeekseen, ja heittävät haasteen: jos heidän joukkueensa FC Venus pystyy voittamaan He-Manin, heidän on lopetettava jalkapallo. Jos taas FC Venus häviää, jalkapalloleskeydestä marmattamisen on loputtava siihen.

Naisilta puuttuu voimaa, mutta ei älyä. Siksi he saavat kikkailtua maaliin ammattilaisena pelanneen, kovasti Laura Malmivaaran näköisen veskarin.

Lauran on käsikirjoittanut maalille Outi Keskevaari, jalkapallofani, jonka mielestä naisten jalkapallo on – jalkapalloa.

“Naisten pelissä on vähemmän taklauksia ja rajuutta”, Keskevaari pohtii suurinta eroa pelityyleissä sukupuolten välissä.

“Naisten peli on myös vähemmän näyttävää, tekniikka ja pallonhallinta on pääosassa. Mutta se on silti jalkapalloa, vähän erilaista peliä tyyliltään vain kuin miesten.”

Naiset, maailman parhaatkaan, eivät pärjäisi miesten superjoukkueissa millään muotoa.

“Mut tapetaan tästä, mutta jossain Veikkausliigassa ne pärjäis kyllä.”

Muuten Keskevaari pitää vertailua miesten ja naisten kesken turhana. Eihän kukaan ihmettele sitäkään, miksi naiset hiihtävät tai pelaavat koripalloa.

Syksyllä ensi-iltaan tulevassa FC Venus-elokuvassa naisten kehitys nollapisteestä divarijoukkuetta vastaan pelaavaksi mimmiliigaksi saatiin kirjoitettua uskottavaksi “palkkaamalla” heille ammattivalmentaja.

“Ammattilainen osaa lukea vastustajan heikkouksia, joten hän pystyy antamaan omille pelaajilleen täsmävalmennusta toisen joukkueen kohtaamista varten. Ja miesjoukkueen pelaajat ovat tosi kehnoja”, Keskevaari sanoo.

Keskevaari arvelee, että naisia valmennetaan siistimmin kuin miehiä.

“Luulen että naiset ovat sen verran fiksumpia, että summastyyli ei kantaisi kauhean pitkälle. Ennemmin tai myöhemmin joku sanoisi, että ei meidän tarvitse tällaista kuunnella, mee muualle huutamaan.”

Päädystä maalille

Kun tämä lehti ilmestyy, Suomen kohtalonhetket Englannissa ovat käsillä. Alkulohkon viimeinen peli Tanskaa vastaan pelataan lauantaina, ja viimeistään siinä selviää pääseekö Suomi jatkoon vai ei.

On kulunut noin 18 vuotta siitä, kun Satu Kunnas ajoi punaisella Nopsallaan vastustamattomasti kiehtoviin futisharjoituksiin, veti jalkaansa suojat, sukat, vaaleanpunaiset tarralenkkarit ja lähti pelaamaan.

“Mua kysyttiin jo ekassa pelissä maaliin”, poliisikoulun syksyllä aloittava Satu sanoo.

Ennen Tanska-peliä, Satu ottaa, kuten aina, itselleen pukuhuoneesta penkin päädyn. Hän laittaa säärisuojan ensin oikeaan ja sitten vasempaan – aina ja ehdottomasti tässä järjestyksessä – jalkaan ja käy läpi tutun mielikuvaharjoituksen. Pukuhuoneessa soi kovalla dance-musiikki.

Sitten erotuomarin pilli soi ja Satu lähtee torjumaan.

Naisten EM-turnaus 5.-19.6. YLE näyttää kaikki ottelut televisiossa.

Naiset vs. miehet

Vaikka mimmifutis on kasvussa, sukupuolten välinen taloudellinen tasa-arvo ei toteudu tässäkään lajissa.

“Isot rahat liikkuvat miesten sarjoissa. Parhaiten palkatut naisjalkapalloilijat pärjäävät mukavasti, muttei heidän tienestejään voi verrata Englannin Valioliigan tulotasoon”, kertoo naisten EM-joukkueen johtaja Jarmo Matikainen.

Yhdysvaltalaisen Sport’s Media Digestin mukaan naisfutarit tienaavat keskimäärin 20 000- 40 000 euroa kaudessa, miehet yli kolme kertaa enemmän. Raadollisin esimerkki epätasa-arvosta lienee se, että David Beckhamin yli 25 miljoonan euron vuosituloilla voisi rahoittaa Suomen naisten jalkapallomaajoukkueen toimintaa nykyisellä budjetilla seuraavat 70 vuotta.

Entä millä tasolla naisten maailmanmestarimaa Saksa pärjäisi miesten sarjoissa Suomessa?

“Kakkosdivisioonassa. 17-vuotiaiden poikien maajoukkue voittaisi todennäköisesti Saksan naismaajoukkueen”, toteaa Palloliiton Jyrki Heliskoski ja toteaa, ettei mies- ja naispalloilua ole järkevää verrata. Silläkin uhalla City selvitti mies- ja naisfutiksen erot.

Potkun voimakkuus

• Naiset: 80 km/h
• Miehet: 110 km/h

Juoksunopeus, 30 metriä

• Naiset: 4,2 s
• Miehet: 3,6 s

Parhaat maat:

Naiset:

1. Saksa ja USA
3. Norja

Miehet:

1. Brasilia
2. Tsekki
3. Argentiina

MM-finaalin TV-katsojat

• Naiset: 30 miljoonaa (2003)
• Miehet: 1,1 miljardia (2002)

Legendaarisin pelaaja

• Naiset: Mia Hamm.
  Entinen USA:n maajoukkuehyökkääjä ja naisten kaikkien aikojen maalintekijätilaston ykkönen yli sadalla maalilla. Neljä seuramestaruutta, kaksi maailmanmestaruutta, olympiakulta ja viisi Vuoden naispelaaja -palkintoa.
• Miehet: Pele.
  Brasilialainen voitti kolme maailman mestaruutta, teki jo 15-vuotiaana ammattilaissopimuksen ja ensimmäisessä ottelussaan neljä maalia. Johtaa edelleen Brasilian kaikkien aikojen maalintekijätilastoa.

Lähteet: Palloliiton Jyrki Heliskoski, naisten EM-joukkueen johtaja Jarmo Matikainen, FIFA.