Ne saavat parasympaattisen hermoston villiintymään. Kuola valuu suupielistä, sydän hakkaa 160 bpm:n saksalaisteknoa ja paksusuoli soittaa wagneria.
Niiden takia kuusikymppiset heräävät jäinen hiki otsalla aamuyön painajaisiin: olin taas myöhästyä niistä.
Niiden takia muun muistinsa menettäneet dementikotkin muistelevat päivää, jolloin tuli käytetyksi kuusi tuntia elämästä pukertamalla tekstiä aiheesta ”Kaktus – aavikon lahja olohuoneisiimme”.
Ja mikä pahinta, ne ovat täällä taas.
Monelle opettajalle ylioppilaskirjoitukset ovat sentään taivaan lahja. Kun mikään muu ei tepsi, voi aina heittää pipopäiselle gangsterilaumalle: “En ihmettelisi, vaikka tätä kysyttäisiin ylppäreissä.” Sekunnissa luokassa vallitsee baikalinsyvä hiljaisuus.
Ylioppilaskirjoituksiin kulminoituu kahdentoista vuoden prässi. Suku kurkkii olan yli kauhusta jäykkänä, kun kaupungin sponssaamaa munariisipasteijaa murentava Yasmin sotkee koepaperinsa lisäksi peloponnelaissodat buurisotaan. Tässä on kuulkaas ihmisarvo puntarissa.
Yo-kirjoitusten lochnessmäiseen mytologiaan kuuluu erottamattomasti se, että kaikkea valvoo kafkamainen orgaani, sanahirviö, jossa asuu lopullinen totuus: YTL.
Stressiä voisi helpottaa tieto siitä, että ylioppilastutkintolautakunta koostuu eläkettä odottavista äijänkäppänöistä, joita tietoisuus vastausrahoilla ostettavasta Bemarista kiinnostaa huomattavasti enemmän kuin Yasminin terhakka sepustus kuivan kangasmetsän aluskasvillisuudesta.
PS. Muutamat pörssipetterit kiskaisivat kikherneen nenäänsä taannoisesta kolumnistani, jossa käsittelin Suomen pääomapiirejä suosivaa verotusta. Palautteista tuli mieleeni, että äidinkielen yo-kokeeseen pitäisi ehdottomasti lisätä luetun ymmärtäminen. Urputtajille tiedoksi: kolumnissa ei kertaakaan väitetty, että optioista kannettaisiin pääomaveroa.