Oikeutta lemmikkieläimille

Eläinrääkkäys ei paljoa maksa. Mikä on vikana?

Emäntäni, emäntäni, miksi minut hylkäsit? Löytöpupu HESY:n eläinsuojassa tammikuussa 2008.
Emäntäni, emäntäni, miksi minut hylkäsit? Löytöpupu HESY:n eläinsuojassa tammikuussa 2008.

Sen tietävät kaikki: tuotantoeläimiä kohdellaan ala-arvoisesti. Mutta niin kohdellaan myös monia lemmikkejä. Vuodessa tuhansia hännänheiluttajia hylätään. Useimmiten kissa, mutta nykyään myös niin moni koira, että ne ovat saaneet jo oman turvatalon Espoosta. Ja nämä ovat onnekkaita. Kysykää vaikka kissoilta, jotka hukutettiin. Tervetuloa suomalaisen lemmikin arkeen.

Huoltomies löytää huoneistosta muutossa hylätyn samojedinkoiran. Maatiaiskissa on perustanut kirkkonummelaisen piharakennuksen perukoille nälkäisen pesueen. Kassialma näkee käpyläläisen puun alla häkillisen hamstereita. Perheenisä huomaa Vantaanjoessa trooppisen kilpikonnan. Tämä on arkea Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen (HESY) lähes kahdellekymmenelle työntekijälle. Kun joku Helsingin seudulla, Kirkkonummella tai Siuntiossa löytää hylätyn eläimen ja soittaa yhdistykseen, punainen pakettiauto kaartaa paikalle. Eläin houkutellaan auton eläinkuljetustilaan ja viedään 500 neliön taloon Itä-Pakilaan. Siellä toimii yhdistyksen eläinsuojelukeskus, jossa on tilaa jopa 150 eläimelle. Kapasiteetti on kovilla etenkin kesällä, kun kissanpentuja on paljon.

Talossa eläinlääkäri hoitaa hylätyn lemmikin kuntoon. Esimerkiksi kissan korvat ja yleiskunto tarkastetaan. Se rokotetaan, madotetaan, leikataan ja merkitään. Eläin jää asumaan yhdistyksen tiloihin, kunnes sille löydetään uusi omistaja.

Vuodesta 2001 asti HESYllä on ollut löytökoirille oma talonsa Espoossa. Omakotitalon toinen pääty on varattu kahdeksan yksilön koiratarhalle ja toinen pääty koirien hoitajalle. Vauhdikkaat hauvat saavat täyden hoidon, johon kuuluu paljon liikuntaa ja huomiota sekä myös käytöskoulutusta.

Itä-Pakilassa tunnelma on koiratarhaa rauhallisempi. Yläkerran looseissa torkkuu raukeita eläimiä. Kissat, kanit ja kyyhkyt lekottelevat hoivattuina ja ruokittuina. Alakerran sammioissa uiskentelee muhkeita punakorvakilpikonnia. Vielä jonkin aikaa sitten kukin näistä eläimistä oli heitteillä, vailla kotia, ruokaa tai hoivaa. Nyt niillä on lokoisaa.

Suomi, eläinparatiisi?

Korkeatasoinen järjestelmämme kuitenkin takaa turvan Suomen parimiljoonaiselle lemmikkipopulaatiollemme. Vai takaako? Helsingin kaupungin valvontaeläinlääkäri Jaakko Peltomaa tilittää:

“Väitetään, että Suomessa on hyvin edistyksellinen eläinsuojelulaki. Mutta ajatukset eivät kohtaa lainsäädännön kanssa.”

Arviolta 10 000 lemmikkiä joutuu vuodessa kaltoin kohdelluksi. Luvussa on niin pahoinpidellyt kuin heitteillejätetyt lemmikit.

Lemmikin huostaanotolle on vaikea saada lupaa. Lainsäädännön puutteiden vuoksi huostaanotto voidaan suorittaa vain kaikkein ilmeisimmissä tapauksissa, joita eläinten pahoinpitelytapaukset harvoin ovat. Arviolta 99 prosenttia huostaanotetuista lemmikeistä on otettu talteen yksinomaan hoidon laiminlyömisen vuoksi. Lemmikin ruhjeita ja arkuutta voidaan selitellä millä vain, luisevaa olemusta ei.

Ei ole lainsäätäjäkään yksin syypää. HESYn puheenjohtaja Hannele Luukkainen katsoo, että puhutaan laajemmasta haasteesta. Poliisit eivät kuuntele, syyttäjät eivät syytä, tuomioistuimet eivät anna rangaistuksia eikä yhteiskunta satsaa sen enempää suojeluun kuin valvontaankaan.

Poliisi ei pidä kissoista

Viime elokuussa BBC:n dokumentaristit paljastivat suomalaisen koiratappeluringin. Poliisille tieto rikoksesta tuli yllätyksenä. Tämä on merkillistä, sillä eläinsuojelijoilla oli ollut jo vuosia epäilyksiä, että Suomessa järjestetään koiratappeluita. Poliisi ei ollut ottanut epäilyjä vakavasti.

Välinpitämättömyys on Luukkaisen mukaan etenkin syrjäseuduilla järjestelmällistä. Vakava esimerkki tästä on suhtautuminen vapaana liikkuviin kissoihin. On yleinen käsitys, etteivät kissat saa lain mukaan liikkua vapaina. Maaseudulla metsästäjät toimivat tämän pohjalta usein vanhan periaatteen mukaisesti: jos kissa on yli 150 metrin päässä kotipihastaan, sen saa ampua.

“Metsästäjillä on kai joku nikama väärinpäin päässä”, Luukkainen veistelee.

Kissa saa nimittäin järjestyslain mukaan liikkua vapaasti kaikkialla Suomessa muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Toisen omistamaa, tervettä kissaa ei saa missään oloissa tappaa. Silti maaseudulla kissansihtailu saattaa olla käytännössä täysin luvallista.

“Tuntuu joskus, että joku syöttää tarkoituksellisesti disinformaatiota asiasta”, sanoo Luukkainen ja vihjaa syyllisiä löytyvän niin poliisista kuin metsästysseuroistakin.

Vapaaehtoiset auttajat

Helsingissä eläinsuojelu on paremmalla tolalla kuin muualla maassa. Helsingin kaupungilla on eläinsuojelueläinlääkäri, joka on erikoistunut eläinsuojelutapausten tutkimiseen ja eläinliiketoiminnan valvomiseen. Muualla maassa ollaan kiinnostuneita Helsingin esimerkistä, mutta pysyviä virkoja ei ole minnekään perustettu.

Koska Helsingissä valvonta toimii, eläimiä otetaan huostaan yhä enemmän. Kaupunki on perustanut löytöeläinkodin, jonne huostaanotetut ja hylätyt eläimet viedään kahdeksi viikoksi. Siellä niitä ei rokoteta, ei leikata eikä muutenkaan hoideta kuntoon, vain elätetään. Yli puolet eläimistä löytää tänä aikana joko alkuperäisen omistajansa tai uuden kodin. Jäljelle jäävät lopetetaan. Tai lopetettaisiin, jollei HESY pelastaisi niitä.

HESYn eläinsuojelukeskus on pääkaupunkiseudun kaltoin kohdeltujen eläinten viimeinen turva. Se pitää huolta vuosittain noin tuhannesta kodittomasta lemmikistä, jotka muuten kokisivat kovan kohtalon. Eläimistä 80 prosenttia on kissoja. Loput ovat koiria, kaneja, kaloja, liskoja, lintuja ja jyrsijöitä. Sekä taannoin yksi minipossu. Yhdistyksen kautta kulkee kaikkia niitä eläimiä, joita suomalaiset koteihinsa haalivat. Viimeisin villitys ovat punakorvakilpikonnat, joita HESYn tiloissa elää puolen tusinaa. Kilpikonnat ovat poikasina suloisen pieniä ja niitä hankitaan harkitsemattomasti. Kiinnostus ja kyky kilpikonnan hoitamiseen kuitenkin usein lopahtaa, kun siitä kasvaa meloninkokoinen körmy.

HESYn puolen miljoonan euron vuosimenot rahoitetaan lahjoituksilla ja kirpputorilla. Kaupunki ja valtio tukevat yhdistystä vuosittain summalla, joka kattaa noin kahden viikon menot.

Suomalainen eläinsuojelu on siis viime kädessä hyväntekeväisyyden varassa. Kaikkialla Suomessa paikallisten eläinsuojeluyhdistysten työntekijät huolehtivat niskat limassa eläimistä, joita kukaan muu ei enää muista. Heidän hoteissaan kovia kokeneet kanit ja kilpikonnat löytävät uuden elämän. Jos kaikki sujuu hyvin, lopulta joku eläinrakas ihminen lunastaa eläimen itselleen. Ilman näitä yhdistyksiä katukuvamme olisi sangen toisenlainen.

Tämä ei imartele maa- ja metsätalousministeriötä. Virallisesti sen tehtävä on kantaa vastuu suomalaisten lemmikkieläinten hyvinvoinnista. Se ei kuitenkaan esiinny vastuunkantajana. Ministeriö ei panosta eläinsuojelueläinlääkärin virkojen lisäämiseen. Myöskään eläinsuojelijoiden kauan esillä pitämä ehdotus valtakunnallisen eläinsuojeluasiamiehen tai -valtuutetun viran perustamisesta ei liiku mihinkään. Valtuutetun tehtävänä olisi nostaa esille eläinsuojeluun liittyviä haasteita ja puhua eläinten puolesta.

Ministeriön eläinlääkintöneuvos Pirkko Skutnabb ei tunnusta nykyisessä järjestelmässä olevan mitään ongelmia. Kun puhutaan vastuusta, hän viittaa vain oikeusministeriöön. Se pystyisi vaikuttamaan asioihin kiristämällä rikoslakia.

Syyttäjä = syyllinen?

Valvontaeläinlääkäri Peltomaa kertoo taannoisesta puhelusta:

“Nainen kertoi, että sen miesystävä oli hukuttanut sen kaksi kissaa. Syyttäjä oli vaatinut seitsemää päiväsakkoa. Naisesta se oli vähän, ja niin meistäkin.”

Seitsemän päiväsakkoa. Suunnilleen 200 euroa. Ei ole turhan kallista lystiä. Ja vastaavia tapauksia riittää. Kautta linjan syyttäjät vaativat eläinsuojelurikoksista kummallisen matalia rangaistuksia.

Oikeusministeriöstä todetaan, että lait sallivat rajummat rangaistukset, mutta ministeriö ei voi vaatia syyttäjiä käyttämään niitä. Vain valtakunnansyyttäjänvirasto voi vaikuttaa asiaan. Sen vastuulla on koko Suomen syyttäjien ohjeistaminen.

Valtionsyyttäjä Jarmo Rautakoski ei näe vallitsevassa käytännössä ongelmaa, eikä harkitse ohjeiden laatimista. Hänen mukaansa asiassa sovelletaan nyrkkisääntöä, jonka mukaan tyypillisestä rikoksesta määrätään rangaistus lainsäädännön määrittelemän asteikon alimman kolmanneksen mukaisesti. Eli jos maksimirangaistus olisi kolme vuotta, vain epätavallisissa tapauksissa jaettaisiin yli vuoden tuomioita.

Lain mukaan eläimen vahingoittamisesta voi joutua enintään kahdeksi vuodeksi linnaan. Jos tähän sovelletaan Rautakosken nyrkkisääntöä, tavallisen eläinsuojelurikoksen tulisi johtaa enintään hieman yli puolen vuoden vankilatuomioon. Selvästikään syyttäjät eivät jaa valtionsyyttäjän ajatusta, sillä neljää kuukautta pidempiä tuomioita ei langeteta oikeastaan lainkaan, edes poikkeuksellisen rujoissa tapauksissa. Eikä vankeus ole koskaan ehdotonta. Toisin sanoen tuomittu ei näe vilaustakaan sellin seinistä rangaistuksensa aikana. Usein syyttäjä hakee vakavissakin tapauksissa pelkkää sakkorangaistusta.

Eläintenpitokieltoja jaetaan sekalaisin perustein. 31 kissan, koiran ja kanan tapattaminen tuo 25 päiväsakkoa. Eläintenpitokieltoa siitä ei saa lainkaan, jos pystyy osoittamaan oikeudelle olleensa kaikesta huolimatta kiintynyt eläinparkoihin. Toisessa tapauksessa pariskunta, joka omistaa kennelin, säilytti puolta sataa nälkäistä koiraa liian pienissä ja huonosti varustelluissa kopeissa. Vain toiselle annettiin eläintenpitokielto ja kennel on jatkanut toimintaansa naisen hoteissa. Syyttäjien ja tuomioistuinten yhteistyöllä eläinsuojelurikoksia koskeva lainsäädäntö on vesitetty.

Eläimiä koskevien oikeusprosessien hämäräperäisyys johtaa myös keskenään ristiriitaisiin tuomioihin. Otetaan vaikka naapurin kissa. Ja laitetaan se kolmannen kerroksen parvekkeelta alas. Eläintä sattuu ja se lopetetaan. Näillä parametreilla on saatu aikaan syyttäjästä ja tuomioistuimesta riippuen joko eläinsuojelurikos tai lievä eläinsuojelurikos. Vielä kummallisemmaksi tuomion tekee se, että lievemmäksi tuomitussa tapauksessa rangaistukseksi annettiin 15 päiväsakkoa ja vakavassa tapauksessa vain kymmenen.

Laki ei riitä

Maa- ja metsätalousministeriö, syyttäjät ja oikeuslaitos eivät halua kantaa vastuutaan lemmikkien suojelemisesta ja syyttelevät oikeusministeriötä. Kuitenkin kukin näistä tahoista omalta osaltaan vaikeuttaa eläinsuojelun kehittymistä. Oikeusministeriö on ainoa taho, joka edes yrittää tehdä asialle jotain. Ministeriössä on nimittäin työn alla selvitys tarpeesta luoda uusi rikosnimike, törkeä eläinsuojelurikos. Tämä nimike sallisi yhä raskaampien rangaistusten langettamisen. Oikeusministeri Tuija Brax antaa asiasta lausunnon parin kuukauden sisällä. Vihreä ministeri suhtautunee suopeasti uudistukseen.

Oikeusministeriö ei voi kuitenkaan sekaantua syyttäjien ja tuomareiden tulkintaan laista. Valvonnan järjestäminen puolestaan kuuluu toiselle ministeriölle. Siksi oikeusprosessi ja valvonta eivät luultavasti uuden lainsäädännön myötä kehity lainkaan.

HESYn päämajaan yhteiskunnalliset muutokset heijastuvat kouriintuntuvina. Hyvä järjestelmä näkyy suoraan työtaakan pienenemisenä. Vastuuton politiikka ja oikeuskäytäntö puolestaan saavat paikan natisemaan liitoksissaan, kun kissoja, kyyhkyjä ja punakorvakilpikonnia kannetaan sisään ovista ja ikkunoista. Silloin on parasta toivoa, että HESY:n kirppiksellä riittää kävijöitä.

HESY www.hesy.fi

Uinu, uinu lemmikkini

Keskuspuiston lemmikkihautausmaa.
Keskuspuiston lemmikkihautausmaa.

Helsingin lemmikkien hautausmaa sijaitsee Metsäläntien etelälaidalla, Keskuspuiston siimeksessä. Kuulaana lauantai-iltapäivänä se on kaunis. Tiheässä sijaitsevat haudat ovat värikkäinä kukista ja jouluisista hautakynttilöistä. Parilla haudalla seisoo purulelu, yhdellä tonttu-ukko. Polulla kävelee nainen kranssi kädessään.

Omistajien rakkaus ja hellyys lemmikkieläimiään kohtaan näkyy kaikessa. Tavallisella hautausmaalla saa kävellä kauan löytääkseen jotain oikein kiinnostavaa ja koskettavaa. Lemmikkejä sen sijaan saa muistaa luovemmin kuin ihmisiä, ja Keskuspuiston 3 000 hautaa on sijoitettu hyvin pienelle alueelle. Tämän vuoksi jokaisella silmäyksellä näkee kuvia, runoja, patsaita ja toinen toistaan maukkaampia muistolauseita. Esimerkiksi “Hieno mies rottweiler Asseri”.

Keskuspuistossa on käyttämättömänä noin sata hautapaikkaa eli vain muutama prosentti koko alueesta. Haudattuna on kaikenlaisia eläimiä: kissoja, koiria, kaneja, marsuja ja gerbiilejä. Mullassa on myös yksi iguaani ja tuhkattu hevonen. Mitään niin erikoisia eläimiä kuin Pariisin kuuluisalla Koirien Hautausmaalla ei Helsingissä esiinny. Ei ole apinoita eikä leijonia. Maineikkaita koiria on sentään pari. Presidentti Paasikiven hauva sai täältä haudan. Samoin virantoimituksessa ammuttu poliisikoira Lex.

Yhteen hautakiveen kaiverrettu teksti pysäyttää. Siinä lukee: “Ainoa ystäväni.” Tässä se nyt siis lepää. Joku jäi yksin.

Ihmisen on helppo luoda vahva suhde lemmikkieläimeen. Lemmikiltä saa yksinkertaista, positiivista vastakaikua. Tutkimusten mukaan suhde lemmikkiin palvelee paljolti samoja päämääriä kuin suhde toiseen ihmiseen. Lemmikki koetaan ystäväksi, uskotuksi, jopa elämänkumppaniksi. Yhdessä vietetyt hetket tuovat mielihyvää ja samalla madaltavat molempien osapuolien verenpainetta. Suhde on sekä psykologisesti että fysiologisesti merkityksekäs.

Lemmikkien hautausmaita on kaikkialla Suomessa. Monet niistä ovat pieniä ja useimmat sangen askeettisia. Esimerkiksi rovaniemeläisille elukoille on tarjolla karu ja käytännöllinen hautapaikka. Tarkoitusta varten on nimittäin kaivettu maahan oja, jonne ihmiset voivat itse käydä laskemassa kissansa tai gerbiilinsä ja heittää multaa päälle. Tämä toimii kuulemma ihan hyvin ja on vieläpä ilmaista.

Helsingin hautausmaa on tasokas. Eikä hyvää saa halvalla. Hautapaikan haltuunotto maksaa nimittäin 120 euroa, joka on Suomen mittapuussa poikkeuksellisen korkea hinta. Summa maksetaan hautausmaasta huolehtivalle Helsingin eläinsuojeluyhdistykselle. Yhdistyksen varainhankkija Aila Kettunen vakuuttaa, etteivät ihmiset luovu hautaamisesta pelkän hinnan vuoksi:

“Kyllä ne köyhimmätkin eläkemummot aina rahan jostain kaivavat.”

Hintaan sisältyy ruumiin säilyttäminen ja hautaaminen. Edesmennyt eläin joko tuhkataan tai kääritään kankaaseen. Yhdistys myös toimittaa jouluna haudalle kynttilän ja keväällä kukkia.

Keskuspuistossa näkee hyvin vähän ristejä. Tämä johtunee siitä, ettei kirkon ajatella hyväksyvän ristien laittamista eläinten haudoille. Se on kuitenkin puppua. Piispan teologinen sihteeri Antti Mustakallio selittää:

“Kirkolla ei ole toimivaltaa eikä myöskään tarvetta puuttua siihen, millaisia muistomerkkejä näille hautausmaille pystytetään. Evankelis-luterilaisella kirkolla ei ole liioin yksinoikeutta kristillisten symbolien käyttöön.”

Tämä huojentanee ainakin osan lahtelaisista sydämiä. Heidän lemmikkiensä leposijaa koristavat nimittäin kauttaaltaan valkoiset puuristit.

Osassa Keskuspuiston muistokaiverruksista vihjataan lemmikin olevan nyt tuonpuoleisessa. Olen kuullut, että kirkon mukaan lemmikit eivät pääse taivaaseen. Kysyn asiaa Mustakalliolta. Hänen mukaansa mitään periaatteellista estettä lemmikkien pääsylle taivaaseen ei ole.

Loppujen lopuksi pörrien ja misujen hautaamiseen voi suhtautua aika samalla tavalla kuin ihmistenkin kuoppaamiseen. Rakkaan lemmikin ruumis maatuu maassa, ihminen jää ikävöimään ja hengellistä rekvisiittaa voi hommaan liittää oman fiiliksen mukaisesti. Iso ero on tietenkin se, että vaari on paljon vaikeampi rahapulassa dumpata takapihalle.

Rääkätyt lemmikit

  1. Kissa
  2. Koira
  3. Kani
  4. Marsu
  5. Kala

Lemmikkikalmistot

  1. Cimetière des Chiens, Pariisi
  2. Hartsdale Pet Cemetary, New York
  3. The Pet Cemetery, www.thepetcemetary.com
  4. Virtual Pet Cemetery, www.virtualpetcemetery.org
  5. 700 eläimen laiton yksityishautausmaa, Lódž

34 kommenttia

Lemmikitön

17.1.2008 15:20

Olen pitkään jo pohtinut koiran ottamista löytöeläinkodista. En jaksaisi millään sen tuhoamisvaihetta ja pissalle opettamista, joten mieluiten antaisin rakkautta ja lämpöä jo oppineelle koiralle. Olisin kuitenkin valmis käymään koulutuksissa oppimassa hyviä tapoja, jos koiraa on kohdeltu väärin. Ehkä se unelma hyvästä teosta ja koirakuume yhdessä antavat pontta vierailulle löytöeläinkotiin. Kiitos jutusta. Tämä herättää toivottavasti muitakin kaltaisiani kirppiksellä kävijöitä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

asfhjhi

17.1.2008 16:22

Suosittelen lämpimästi löytökoiran ottamista, jos vaan kantti kestää. Kannattaa olla vaan tarkkana, että valitsee oikein. Monet koirat kokenut kovia, joten saattavat olla todella hankalia tapauksia.
Itselläni on löytökoira, jota on pahoinpidelty ja oli kauan kulkukoirana. Oli todella vaikeaa voittaa koirani luottamus ja olin ihan varma välillä, että joutuisin viemään sen takaisin, mutta sinnikkyys palkittiin ja nyt olen saanut luotettavan ja tottelevaisen ystävän.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kyllästynyt

17.1.2008 16:54

Ehkä sun Lemmikitön on parempi jättää koira hankkimatta, kun olet sitä mieltä, että haluat jakaa rakkauttasi vain "jo oppineelle" koiralle. Ei ne koiranpennutkaan kenneleistä sun muualta tule "avaimet käteen"-menetelmällä, eli eivät ole sisäsiistejä tai tapakoulutettuja. Sinuna hankkisin pehmolelukoiran. Se ei kuse eikä pasko sisälle, ei tee tuhoja, ei hauku, ei sairasta, ei syö eikä muutenkaan haittaa elämääsi.

Itselläni on vanha löytökoira Tallinnan koiratarhalta ja tämä koiruus on maailman paras ja kiltein koira. Parempaa en olisi voinut saada. Minulla oli onnea. On totta, että kaikki löytökoirat eivät ole yhtä helppoja tapauksia kuin omani, mutta jos ei ole valmis näkemään vaivaa ja tekemään töitä koiransa eteen, niin sitten on tosiaan parempi tyytyä vain siihen pehmolelukoiraan. Kaikkien koirien kanssa joutuu tekemään töitä, olivat ne sitten kasvattajalta, löytöeläintarhalta tai mistä tahansa. Siitä tosiasiasta ei päästä mihinkään.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Lemmikitön

17.1.2008 18:57

Onpa jollakin ollut huono päivä. Toivottavasti elämäsi ei ole kokonaan noin negatiivista.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kyllästynyt

17.1.2008 22:18

Mulla on kiitos ihan hyvä päivä ollut. :) Kyllästyttää vain ihmisten lapsellinen sinisilmäinen asenne, kun eläintä ollaan hankkimassa. Kun ihmisillä on tuollainen "koiran pitää osata kaikki valmiiksi"-mentaliteetti, niin eläimet siitä vain kärsivät. Ihmiset eivät mieti eläimen hankintaa tarpeeksi kauaa ja kun sitten on koira (tai mikä tahansa eläin) hankittu, eikä se olekaan valmiiksi täydellinen helppohoitoinen paketti, se pistetään uudestaan kiertoon ja eläin kärsii. Eli edelleen olen sitä mieltä, että jos ei ole valmis tekemään työtä ja pistämään eläimen hyvinvoinnin etusijalle, niin lelukauppaan vaan mars! Mukavaa elämää sinullekin Lemmikitön. :P

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Missä empatia

18.1.2008 10:27

On paljon ihmisten tahallisesti aiheuttamaa kärsimystä lemmikeille, mutta paljon enemmän on ihmisten tyhmyydestä johtuvaa kaltoin kohtelua. Kuinka moni vielä nykyäänkin uskoo, että koiran fyysinen kurittaminen on jotain, mitä PITÄÄKIN tehdä, jotta koira oppii tavoille? Sitten ihmetellään, kun koira on pelokas ja arka. Lasten annetaan tehdä eläimille mitä tahansa – annetaan repiä karvoista, konttia yli, lyödä jne. Jos koira vähänkin murahtaa, niin se viedään piikille. Vaihtoehtoisesti otetaan häkkieläin, joka unohdetaan häkkiinsä/akvaarioonsa hetken kuluttua kiinnostuksen lopahdettua. Sinne ne kuolevat ajan myötä ilman, että ketään kiinnostaa.
Ihmeellistä on, että nykyään koiran eteen ei viitsitä nähdä vähääkään vaivaa. Sen asemaan ei viitsitä edes yrittää asettua. Ostetaan kuonopantoja ja kuristusremmejä ilman, että viitsitään paneutua kouluttamiseen. Kuinka moni teistä haluaisi käydä pöntöllä kaulassa kuristuspanta, josta joku kolme kertaa isompi kiskoo??
Lemmikkiin on todella helppo purkaa huono päivä tai turhautumat, se ei valita, ei huuda eikä ainakaan itke.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ÅÄÖ

18.1.2008 10:36

Onko ihme, että eläimiä kohdellaan kaltoin eikä siitä seuraa mitään, kun ihmistenkään rääkkäämisestä ei saa kuin näpäytyksen sormille? Ehdolliset tuomiot raiskauksista ja pedofiliasta kertonevat omaa karua kieltään.

Sitä vastoin omaisuusrikoksista ja kunnianloukkauksista tuomitaan ainakin ankaria korvauksia. Suomessä eletään edelleen keskiaikaa, jolloin vain harvoilla oli omaisuutta ja arvokkainta oli kunnia, taivaaseen kun ei kunniattomana päässyt.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

villit kissat

19.1.2008 13:57

Muuten hyvä artikkeli, mutta kissoja ei kylläkään saa pitää vapaana ilman omistajan valvontaa. Kissat ovat muun muassa vaaraksi linnuille ja omistaja on vastuussa jos kissa tappaa luonnonvaraisia eläimiä.

"Villiintyneeseen kissaan sovelletaan, mitä rauhoittamattomista eläimistä säädetään."

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1993/19930615?search%5Btype%5D=pika&search%5Bpika%5D=mets%C3%A4styslaki

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Tjaa-ah

19.1.2008 22:54

Villiintynyt kissa ja vapaana ulkona liikkuva kissa eivät ole sama asia.... Ihme urpoilua.

Villiintynyt kissa on kissa vailla omistajaa, jota ei hoideta ja jolla ei ole ihmiskontakteja, ja siitä johdosta käyttäytyy kuin villieläin. Kesykissa on kesykissa vaikka se liikkuisikin vapaana ulkona, villiintynyt kissa ei ole kesy.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

villit kissat

19.1.2008 23:55

Vapaana liikkuvan kissan ja villin kissan raja on kieltämättä hämärä. Tuskin on kuitenkaan väärin olettaa, että kissa on villi jos se on vapaana luonnossa.
Kissa joka liikkuu vapaana luonnossa hankkii todennäköisesti ainakin osan ravinnostaan sieltä ja siinä menee varmasti villin raja. Vai mitä sanoisitte koirasta joka käy saalistamassa luonnossa?

Itse sanoisin, että omistajien piittaamattomuus kissoistaan ja luonnonvaraisista eläimistä on suuri jos antavat kissojensa juoksennella vapaana.
Vastuu asiasta on omistajalla.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

villit kissat

20.1.2008 01:28

Sen verran tarkennusta edelliseen viestiin, että kissan pitää ilmeisesti hankkia kaikki ravintonsa luonnosta, että sen katsotaan olevan villiintynyt.
Joka tapauksessa asian todentaminen suuntaan tai toiseen on useimmiten varmasti aika mahdotonta jos kissan tapaa luonnossa. Asian jälkipuinti voi olla aika mahdotonta.
Edelleenkin painottaisin omistajan vastuuta. Kissan vapaanapito ilman valvontaa on kiellettyä vaikka artikkelissa muuta väitetäänkin.

http://www.sey.fi/elaintieto/pidahuoltakissastasi.html

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Tuo on soopaa

22.1.2008 10:34

Tuo puhe 'heitteillejätöstä' perustuu siihen, että Euroopan neuvoston lemmikkieläinsopimuksen
http://conventions.coe.int/Treaty/en/Treaties/Html/125.htm
määrittelyosassa määritellään käsite 'stray animal' jota sitten käytetään sopimuksen löytöeläinten talteenottoa käsittelevässä artiklassa. Sitä ei suinkaan käytetä kohdassa, jossa kielletään lemmikin heitteillejättö, siinä käytetään verbiä 'abandon'. Suomalaisessa käännöksessä 'stray animal' on jonkin verran epäonnistuneesti käännetty 'heitteillä olevaksi'. Tämähän ei olisi vakavaa, jos määrittelyä käytettäisiin vain niissä sopimuksen kohdissa, joissa käytetään ko. englanninkielistä ilmaisua. Metsästäjäin keskusjärjestön lakimies sitten kekkasi soveltaa kyseenalaiseen käännökseen perustuvaa määritelmää muualla ja muuttaa sillä paitsi eduskunnan säätämein lakien tulkintaa, myös lemmikkieläinsopimuksen sisällön löytöeläinten kohtelun suhteen päinvastaiseksi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

jeaaa

22.1.2008 19:24

kissaa ei ole tehty sisällä pidettäväksi. ei ainakaan maatiaiskissaa. oman kissansa voi 'merkata' kesykissaksi vaikka pannalla, kunhan panta on sellainen että kissa pääsee siitä irti mikäli se jumittuu johonkin.
kyllähän niillä maatalonisännillä jotain vikaa on päässä jos täytyy toisten kissoja pihoihin ampua. odottakoon vaan, kyllä joku vielä käy kostoksi vetämässä siltä pihalla räkyttävältä pystykorvalta kurkun auki.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ystävä mä eläinten

23.1.2008 02:55

Jeaa - minusta kirjoitit kauhealla tavalla! Millä tapaa maailma muuttuu eläinten kannalta yhtään sen paremmaksi, jos joku käy viiltämässä ärsyttävän ihmisen koiralta kurkun auki? Olin oikeasti järkyttynyt.

Olen ihan samaa mieltä kanssasi siitä, että kissojen tappajat ja rääkkääjät ovat karmeita ihmisiä ja joutaisivat saada rangaistuksen, joka olisi tuntuva. Mutta ihan sama oikeus rauhaan ja hyvään kohteluun on myös koirilla, hevosilla, lehmillä - riippumatta siitä, millaisia idiootteja niiden omistajat voivat mielipiteiltään olla. Eihän se ole eläinten vika!

Muutenkin minua ärsyttävät joskus kauhean kiihkeät "kissaihmiset" tai "koiraihmiset". Onko oikeasti eläinrakas sellainen, jonka lämpimät tunteet ulottuvat vain yhteen eläinlajiin? Mitä tämä kertoo ihmisestä? Minusta pitäisi tuntea myötätuntoa kaikkia eläviä kohtaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Vitsaa säästää, lastaan vihaa

23.1.2008 16:04

"Kuinka moni vielä nykyäänkin uskoo, että koiran fyysinen kurittaminen on jotain, mitä PITÄÄKIN tehdä, jotta koira oppii tavoille? Sitten ihmetellään, kun koira on pelokas ja arka."

Kutsun sinut henkilökohtaisesti meille lääppimään ja veivaamaan "voivoi eläpäs nyt hauveli-vauveli" meidän 50+ -kiloista rottweilerin ja saksanpaimenkoiran risteytystämme. Ehkä jotain chihuahuaa ei kannata pahemmin läimiä, mutta meidän perheessä koira oli niin kauan lauman pää, kunnes tein niinkuin järki sanoi ja opetin rontille kuka käskee. Voimakeinoin.

Eikä muuten edelleenkään ole pelokas tai arka, kysy vaikka postinkuljettajalta :D

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

kege

23.1.2008 18:38

Mitään eläintä ei ole "tehty" sisällä pidettäväksi, tai lemmikiksi ylipäätään. Eri asia sitten on, kuinka hyvin nämä sattuvat olosuhteisiinsa sopeutumaan (yksilönä tai lajina/rotuna). Ei eläin osaa surra jotakin, mitä se ei ikinä ole kokenut. Ikänsä sisäkissana ollut katti voi elää ihan tyytyväistä elämää, kunhan virikkeitä ja seuraa riittää.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Tjaa-a

24.1.2008 10:03

Itse kun elellyt suuren osan elämääni maaseudulla...

Meillä kissat on sinänsä vapaita että liikkuu ulkona ja sisällä miten tykkää ihmisten mukana. Vanhempi kissa ei enää viitasi ulkoilla vaan on rapsuteltavana sisällä, mutta nuorempi mielellään käy ulkona metsästämässä hiiriä sun muita tuhoeläimiä. On panta kaulassa jottei naapurin verenhimoiset isännät "villiksi" luule. Katti on fiksu eikä ylitä tietä eikä poistu kauas pihasta (vähän metsän puolella ja ulkorakennuksissa seikkailee joskus). Ruokaa aina sisällä tarjolla, rokotukset kunnossa ja nukkuu yöt sisällä jonkun perheenjäsenen sängyssä tai sohvalla.

Ja nyt joku varmaan väittää että kamlaa heitteille jättöä ja saa kyseisen kissan ampua kun kerran uskaltaa pihakalliolla joskus lekotella auringon paisteessa?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

kissa ei saa pitää vapaana

24.1.2008 11:58

Vittu tollasia Hanu luukkasia perkele! kissa ei kuulu suomen luontoon ja ihan sama jos joku ampuu nurkkiin kuseskelevat kissat saatana

yhden kesän aikana kissa tappaa satoja jopa tuhansia lintuja ja linnunpoikasia, ei todellakaan pelkkiä tuhoeläimiä rottia ja hiiriä. ei se niitä syö vaan metsästysviettinsä vuoksi tappaa. kotikissa on yksi harvoja eläimiä joka tappaa siis "huvikseen"

tsiisus näitä "luonnonsuojelijoita"

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

JokuHyväOtsikko

24.1.2008 12:57

Hei sosiopaatti joka kirjoitit ylimmän vastauksen eläinsuojelijoista.

Oletkohan sinä se luuseri jota vedin turpaan tuossa viime viikolla kun potkaisi jotain ihan ventovierasta koiraa kadulla. Kyllä kaveri vikisi ja uhkasi kaikenlaisella toimenpiteillä. Yhtä munaton äijä se kuitenki oli ku naistenhakkaaja, pedofiili tms, saa vaan kiksinsä jostai erinlaisesta sadistisuudesta.

Tee palvelus, hirtä ittes.

Ongelma mielestäni koko eläinsuojelu hässäkällä ovat tosin juuri ne yli innokkaat viherpipertäjät jotka jauhavat asioista ja lukevat Voima lehteä. Ei siinä sinänsä mitään, luontoa ja heikompia/avuttomia on suojeltava, mutta kirjoittaja tarkastelee artikkelissä pikemmin ongelman oireita kuin syytä. Mielestäni voisin sanoa armottomana ja luontoa tuhoavana turhamaisena kapitalisti riistäjänä (siis ihan tosi olen) on meidän koko syteemimme 'armottomuus' ja kylmyys. Sitä halutaan jotain, ja hups vain, koiran pentu on kasvanut liian isoksi, tytär ei käykkään tarpeeksi usein lenkillä niin kuin oli luvannu, isä heittää rakin jonkkaan vitutuspäissään.. Eihän se elämäkään (eläimenkään) ole kuin kertakäyttö schaissea. Niin kauan kuin joku muu koraa ne pois kaduilt, samoin kuin roskat ja pultsarit, meidän valitusyhteiskunta voi jatkaa kuluttamista. Katsokaa vaikka Napolia ja nykyistä roska ongelmaa, tai turkkia ja koira ongelmaa jos haluatte nähdä mitä tapahtuu jos kukaan ei siivoa jälkiä.

Täytyy tosin myöntää etten näe mitään ratkaisua horisontissa, pitää vain yrittää pitää huolen ettei ainakaan itse lisää tätä vaiettua statistiikkaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

JokuHyväOtsikko2

24.1.2008 12:59

viestini oli tarkoitettu "kissa ei saa pitää vapaana" viestiin, ei ylimpään

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Loistavaa_____

24.1.2008 16:35

Korjaus!!!
Heti artikkelin ensimmäisessä virkkeessä oli virhe! Korjatkaa se, kuuluu olla:
"Sen tietävät kaikki: tuotantoeläimiä ei kohdella Suomessa ala-arvoisesti".

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Shqiptare

25.1.2008 22:48

"kissa ei saa pitää vapaana ":

Mahtaa olla aika kiireinen kissa jos ehtii tuhat lintua kesän aikana tappaa. Ja ihmettelen että miksi olet niin järkyttynyt noiden lintujen ja linnunpoikasten puolesta ylipäätään? Et varmaankaan pelkästään ylitse pursuavan "eläinrakkautesi" takia jos kuitenkin hyväksyt kissojen ampumisen? (Mitä söit tällä viikolla? Kanaa?)

Muutenkin suututtaa tollanen että jos joku näkee kissan jossain niin se pitää heti ampua tai jollakin keinolla saada hengiltä. Jos epäilee kissan olevan heitteillejätetty niin eikö voi sitten esim. soittaa löytöeläinkeskukseen tai poliisille, tai jos siitä on liikaa vaivaa niin antaa sitten olla! Ei ne kissat teijän lapsia tapa tai todennäkösesti tee muutakaan sellasta mistä pitäis maksaa hengellään. Suhteellisuudentajua!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

kissaa ei saa pitää vapaana

26.1.2008 08:14

"kissa ei saa pitää vapaana " korjasin nimimerkkini.

"Mahtaa olla aika kiireinen kissa jos ehtii tuhat lintua kesän aikana tappaa. Ja ihmettelen että miksi olet niin järkyttynyt noiden lintujen ja linnunpoikasten puolesta ylipäätään? Et varmaankaan pelkästään ylitse pursuavan "eläinrakkautesi" takia jos kuitenkin hyväksyt kissojen ampumisen?"

Olet vitunmoinen &%#¤&#%! Miksi kusisen kissan arvo olisi suurempi kuin Suomen luontoon kuuluvan linnun? Satojen, jopa tuhansien lintujen tappaminen ei toki ole minun arvioini vaan suomalaisten ornitologien. Minun eläinrakkauteni kohdistuu vapaisiin luontokappaleisiin enkä hyväksy eläinten hyväksikäyttöä "lemmikkeinä". Minun eläinrakkauteni ei vaan saa järkeäni sumenemaan.

"(Mitä söit tällä viikolla? Kanaa?"

-> Mitä sitten??? Se on tuotantoeläin, söitkä itse sitten punatulkkuja ja västäräkkejä häh?) Minä syön 95% kasviksia ja loput kalaa. Joskus syön luomutuotettuja eläimiäkin.

"Muutenkin suututtaa tollanen että jos joku näkee kissan jossain niin se pitää heti ampua tai jollakin keinolla saada hengiltä. Jos epäilee kissan olevan heitteillejätetty niin eikö voi sitten esim. soittaa löytöeläinkeskukseen tai poliisille, tai jos siitä on liikaa vaivaa niin antaa sitten olla! Ei ne kissat teijän lapsia tapa tai todennäkösesti tee muutakaan sellasta mistä pitäis maksaa hengellään. Suhteellisuudentajua!"

Niin juuri, suhteellsuudentajua! Kuinka lapsellinen täytyy ihmisen olla kun ehdottaa että kulkukissoista soitetaan poliisille???? Tai edes "löytöeläinkeskukselle??? HALOO! Simppeli fakta: kissoja ei tule eikä niitä saa pitää vapaana, ihan samoin kuin ei koiriakaan TAI muita lemmikkieläimiä. Ihan oikeasti, tuntuu että teidän porukkanne vaan on niin tyhmää että tämä kaikki johtuu vain ja ainoastaan siitä että te ette tajua mistään mitään.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

kissaa ei saa pitää vapaana

26.1.2008 08:17

"JokuHyväOtsikko
24.1.2008 12:57

Hei sosiopaatti joka kirjoitit ylimmän vastauksen eläinsuojelijoista.

Oletkohan sinä se luuseri jota vedin turpaan tuossa viime viikolla kun potkaisi jotain ihan ventovierasta koiraa kadulla. Kyllä kaveri vikisi ja uhkasi kaikenlaisella toimenpiteillä. Yhtä munaton äijä se kuitenki oli ku naistenhakkaaja, pedofiili tms, saa vaan kiksinsä jostai erinlaisesta sadistisuudesta."

Hehheh, sinä et voisi vetää turpaan edes mummoani saati sitten minua. Pelle! Vitun 14 kesäinen pizzanaama, opettele edes runkkaamaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Shqiptare

26.1.2008 21:45

" Satojen, jopa tuhansien lintujen tappaminen ei toki ole minun arvioini vaan suomalaisten ornitologien." Kukas tälläinen ornitologi on?
Tai siis mistä lähteestä olet voinut saada näin älyttömän tiedon!! Siis ajattele nyt järjelläsi! 1 kissa!! Kesässä on n. 90 päivää, eli kissan pitäisi tappaa n. 11 lintua päivässä. Sulla taitaa olla vähän turhan korkeat luulot suomalaisista kotikissoista.

"Niin juuri, suhteellsuudentajua! Kuinka lapsellinen täytyy ihmisen olla kun ehdottaa että kulkukissoista soitetaan poliisille???? Tai edes "löytöeläinkeskukselle??? HALOO! Simppeli fakta: kissoja ei tule eikä niitä saa pitää vapaana, ihan samoin kuin ei koiriakaan TAI muita lemmikkieläimiä. Ihan oikeasti, tuntuu että teidän porukkanne vaan on niin tyhmää että tämä kaikki johtuu vain ja ainoastaan siitä että te ette tajua mistään mitään."

No kyllä juu, aika lapsellinen, mutta poliisille nämä puhelut kuuluvat, jos alueella ei ole löytöeläinkeskusta tarpeeksi lähellä. Testaa vaikka itse. Asut lapsellisessa maassa.
Löytöeläinkeskukseen sen takia että sieltä voidaan selvittää onko joku tehnyt katoamisilmoituksen lemmikistään, jolloin kadonnut lemmikki voidaan palauttaa omistajalleen. Jos ei, niin löytöeläinkeskusta voi henkilökunta tulla ottamaan eläimen kiinni ja viemään talteen jolloin se ei enää kulkisi vapaana, mikä on kiellettyä, niinkuin sinä simppelissä faktassasi meitä kaikkia valistit.
Ja ihan oikeasti, vapaana oleva lemmikki ei aina tarkoita sitä että omistaja on sen vapaaksi laskenut. Harvempi ihminen laskee koiransa kuljeskelemaan vapaana ympäriinsä. Lemmikit voivat myös karata. Ne osaavat liikkua myös itsenäisesti, niitä ei aina ole omistaja käynyt asettamassa juuri sinne missä ne milloinkin ovat. Tämän takia vapaana liikkuvasta eläimestä kannattaa soittaa ekana jonnekkin (jos se niin paljon vaivaa) ennenkun menee riistämään sen hengen. Ihan oikeesti, tuntuu että sä oot vaan niin tyhmä kun et voi näin yksinkertaista asiaa tajuta!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Shittare

28.1.2008 14:11

Juntti!

"kesään" eli aikaan jolloin kissoja pidetään vapaina tai ainakin voidaan pitää vapaa, kuuluu tuplaten päiviä, reilu puolet vuodesta (etelä-suomessa enemmänkin)

Toisekseen, kesykissä kun löytää pesän, se tappaa sieltä myös kaikki poikaset. Kerralla menee useita, myös munat voidaan laskea tapetuiksi linnuiksi.

Kolmanneksi, kirjoitin satoja, jopa enemmänkin. EI joka kissa tuhansia tapa, mutta kymmenet tuhannet "kesykissat" tappavat miljoonia.

Mielestäni minkit, supikoirat ja luonnossa vapaana kulkevat kissat tulisi hävittää. Tällä tarkoitan niiden hävittämistä väärästä elinympäristöstä. Esim. sympaattinen kissa, on Suomessa pikkulinnuille varsinainen terminaattori.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Shittare

28.1.2008 14:12

Ja joo, soita poliisille "täällä on kissa vapaana"

AHAHHAHAHAHAHHAHAHH!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

nurmikko

29.1.2008 12:03

Vapaana liikkuva kissa tappaa toki koko pesällisen linnunpoikasia, kun paikalle sattuu.
Koiria suojellaan tuomalla Eestistä hylättyjä koiria. Koirat tuodaan eläinsuojelullisesti kestämättömiin oloihin. Koirat kantavat koirien ja ihmisten tarttuvia tauteja sekä haavainfektioita, joiden bakteerit ovat vaarallisia sekä lemmikeille ja ihmisille.
Kulkukoira saadaan kuntoon intensiivisellä lääkityksellä, mutta lopputuloksena voi olla antibiooteille vastustuskykyisten sairaalabakteerien kantaja.
Tai sitten huonossa tapauksessa saadaan raivotautia kantava pentukoira lapsiperheeseen. Koiran syljessä on viruksia, jotka tartuttavat taudin limakalvo- tai verikontaktissa. Jos koira luovutetaan perheestä pois tai koira vaikkapa kuolee ilman raivotautidiagnoosia, on lapsen hoidon aloittamisen myöhäistä tartunnan oireitten puhjettua.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Shqiptare

31.1.2008 15:24

"Ja joo, soita poliisille "täällä on kissa vapaana"

AHAHHAHAHAHAHHAHAHH!"

Itseasiassa, nyt kun poliisin suora numero on poistettu käytöstä niin pitää soittaa hätänumeroon. Kuis hauskaa se on! Mutta kun joitakin, eli siis sinua, nyt näyttää niin hirveästi vaivaavan noi vapaana liikkuvat kissat niin poliisien pitää hoitaa tommosiakin juttuja ettei kaikki linnut kuole sukupuuttoon, nyyhkis.

Suomessa 1 kissa pyydystää kesän aikana varmaan reilu 10 lintua.Jos on oikeen reipas kissa niin 20. Ei mitään satoja, saati tuhansia. Siihen ei tarvita mitään ornitologien piripäissään tekemiä "laskelmia" tollasta tajutakseen. Ja vaikka joku kissa joskus onkin löytäny linnunpesän jostain niin se ei tarkota että kaikki kissat tekisi niin. Harvempi kissa löytää.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Shqiptare

31.1.2008 15:27

"kesään" eli aikaan jolloin kissoja pidetään vapaina tai ainakin voidaan pitää vapaa, kuuluu tuplaten päiviä, reilu puolet vuodesta (etelä-suomessa enemmänkin)"

Miksei kissoja voida muka talvella pitää vapaana? Kyllä voidaan, ja pidetään. Eli selittele vielä sanomalla että "kesä" on koko vuosi. Ehkä kaksikin. Vai olisiko kissan koko elinikä?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shittare

6.2.2008 22:02

ei voi mitään kun peelot eivät usko lintujen tekemää tuhoa, se vaan on merkittävää

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

henna

8.2.2008 16:50

Pistää aina vihaks lukea ihmisten tekemistä raakuuksista eläimiä kohtaan. Eläimiä jotka silmittömästi luottavat ihmiseen.

Juuri nämä koiratappelut on kyllä suurin ajattelemattomuuden huippu. Laitetaan musti kaukaloon haukun kanssa ja nautitaan näystä kun eläimet taistelevat hengestään. Välillä mäiskitään kun koira ei ole tarpeeksi verenhimoinen. Ja sittenhän sen voikin lopettaa, kun hyötyä ei ole. Mikä meistä ihmisistä tekee näin julmia?

45-minuuttia ohjelma sai suorastaan kihisemään kiukusta. Kyllä loppu metukan syönti. Miksi kenelläkään ei ole voimaa tai uskallusta puuttua näihin asioihin. Suljetaan vain korvat ja silmät ja myhäillään tyytyväisyydestä kun ei tarvitse liata käsiään eläinten veressä. Tämä asioiden sulkeminen mielestä on tehnyt meistä ihmisistä itsekkäimmät otukset koko maailmassa. Vedetään vain kuolleen eläimen turkit niskaan miettimättä missä oloissa se ketunturkki on elänyt. Se on totta, että ilman turkiksia oltaisiin kuoltu varmaan kylmyyteen aikoinaan. Mutta silloin asiat olivatkin toisin.

Mutta lemmikkieläimiin takaisin. Jokainen lemmikki ansaitsee huolenpitoa. Ihmiset jotka sitä eivät tarjoa se pitäisi estää ja puuttua suuremmin rangaistuksin. Nykyään rangaistukset ovat suorastaan kannustimia. "Eipä tosta tullut kuin pari kymppiä sakkoa kun laitoin meidän naapurin missen hengiltä."

Lisää tälläisiä asiallisia artikkeleita. Ehkä vielä joku päättäjä joskus tajuaa kuinka tärkeästä asiasta on kyse.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Shmee

15.11.2008 21:29

Niin pitaa viela huomata sekin etta monelle se lemmikki voi olla ainoa, tai ainakin oikein hyva, ystava. Itsekin rakastan kissaani lampimasti ja olen lyonyt varmaan tuhansia euroja sen elainlaakarikuluihin. (Syntyi sydanvikaisena, onneton elain). Joten sen murhaaminen ei todellakaan olisi mikaan paivasakkojen arvoinen pikkujuttu -ihmisen elaman voi tarvella lemmikin murhaamalla. Tastapa mahtava kiristysmahdollisuus -et jata, annat rahaa, annat pillua, tai mita tahansa, tai tapan lemmikkisi. Kun eihan siita mitaan oikeita seurauksia ole.

Enka muuten laske elaintani ulos muuten kuin hihnassa (kylla, kissaa voi ulkoiluttaa hihnassa), ei vain laululintujen vaan myos liikenteen seka hullujen ihmisten takia. Mutta ne saattavat tosiaan ihan vain karata. Ja elaimen huono kaytos on joka tapauksessa aina omistajan tai surullisen sattuman syyta -eika elaimen pitaisi siita maksaa.

Sarjamurhaajat yleensa aloittavat elaimia kiduttamalla. Elaintenkiduttajat vankilaan -jollei elainten, niin ihan ihmistenkin turvallisuuden takia!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi