Rakel Liekki ja Olavi Uusivirta

On vuosi 2009, pimeä syysilta. Ollaan järvenpääläisessä paikallisravintolassa. Tänään ja täällä Olavi Uusivirta tekee vaikutuksen Rakel Liekkiin.

Olavilla on kymmenen minuuttia aikaa ennen keikan alkua, kun hän huomaa, että jotain tärkeää uupuu. Paristot.

Paikalla on toki henkilökuntaa, joka hoitaisi artistille mitä vain sormea napsauttamalla, mutta ei. Olavi ei tee sellaista. Hän lähtee juoksuun ehtiäkseen lähimarkettiin ja oikaisee loikkaamalla pienen aidan yli. Rakel seuraa sisältä haltioituneena ja ajattelee, että nyt on oikea meininki. Ei kukkoilla muille vaan tehdään itse.

Rakel ei saa ajatusta pois: mahtava tyyppi tuo Olavi.

Kolme vuotta myöhemmin Merimiehenkadulla, Universal Musicin toimistolla, Olavi Uusivirta palaveeraa tuotantopäällikkö Riku Mattilan ja pr-figuuri Sami Rikalan kanssa. Olavin uusi levy on valmis, ja nyt pitäisi päättää, mitä filmataan.

Olavi haluaa käyttää rahan näin: tehdään monta minibudjetin musiikkivideota ja käytetään tekijöinä tyyppejä, jotka eivät ole elokuvan ammattilaisia. Vastineeksi he saavat täyden taiteellisen vapauden.

Hän haluaa erilaisen, freesin tulokulman musiikkivideolleen. Olaville tulee heti mieleen Rakel. Se on fantastinen tyyppikin.

Sitten hän tajuaa, että on iltapäivä, ja Rakel juontaa parhaillaan Radio Suomipopin iltapäivää. Suomipopin toimitus on samassa rakennuksessa. Olavi marssii suoraan lähetykseen ja kysyy, ohjaisiko Rakel musiikkivideon hänen uuden levynsä biisiin.

Ilman muuta, Rakel vastaa sekunnin sadasosassa. Tuhannet suomalaiset kuuntelevat.

Rakel saa valita vapaasti biisin. Luukutettuaan levyn läpi Rakel päätyy albumin nimibiisiin Elvis istuu oikealla.

---

Kaksi kuukautta myöhemmin Rakel Liekki ja Olavi Uusivirta värjöttelevät helsinkiläisyökerho Swengin sisäpihalla. Kello on yhdeksän aamulla. Noustaan portaat ylös osuuskunta Animaatiokoplan toimistolle, josta Rakel vuokraa työpöytää.

Samassa tilassa työskentelevät myös Aleksi Milonoff, Aiju Salminen, Kaisa Penttilä ja Sampo Marjomaa. Musiikkivideo on jätetty levy-yhtiölle kaksi viikkoa sitten, ja kaksi langanlaihaa artistia näyttää tyytyväisiltä. Rakel on palannut kuvataiteen ja radiohommien pariin, Olavi esiintyy illalla Suuren Journalistipalkinnon gaalaillassa.

Laihuuden lisäksi heitä yhdistää se, että molemmat ovat tämän vuosikymmenen renessanssineroja. Yhdessä he näyttelevät, kirjoittavat (proosaa, lyriikkaa ja kolumneja), laulavat, soittavat ja kuvataiteilevat.

Lisäksi he ovat ystäviä. Kun he jäävät kahden, keskustelu karkaa osuuskunta Animaatiokoplan porukan kaljanjuontikisaan.

---

Yllä kuvatusta tarinasta jäi pois yksi kohtaus. Rakelin ja Olavin ystävyys syntyi varsinaisesti vuonna 2010, kun he työskentelivät yhdessä Radio Suomen Pyöreä pöytä -keskusteluohjelmassa. Olavi aloitti ohjelmassa uutena, Rakel oli ollut mukana jo kolme vuotta.

"Tuli puheeksi, että nyt tarvitaan mukaan joku terävä nuori mies. Siinä heitettiin nimiä ilmaan ja mä ajattelin, että nyt mä kyllä tarvitsen jotain vasemmistovahvistusta. Sitten lobbasin sut sinne", Rakel aloittaa.

"Ai Ruben Stillerin demariutta ei kelpuutettu?" Olavi kysyy.

"Haluttiin älykäs ja kärkevä nuorimies. Tollainen kuin sinä oot."

"Sä just sanoit, että sä halusit vasemmistovahvistusta. Sulla oli oma lehmä ojassa."

"No joo, mutta mä myös pidin susta ihan älyttömästi. Mä ajattelin, että tää ihminen on hyvien puolella."

Olavi ja Rakel tapaavat nykyään harvakseltaan, mutta sitäkin sydämellisemmissä merkeissä. Rakelilla on ollut muitakin yhteisproggiksia, kuten viime syksynä yhteinen näyttely Herra Ylpön kanssa. Olavi on ollut monessa: tehnyt viisi levyä, kirjoittanut kolumneja (viimeisin deadline oli eilen), näytellyt (viimeksi Kansallisteatterin Homo!-musikaalissa), vetänyt satoja ja satoja keikkoja, antanut kymmeniä haastatteluja.

Töitä pitää tehdä, sillä apurahat eivät kelpaa renessanssi-ihmisille.

"Mä olen ehdottomasti sitä mieltä, että taiteesta pitää antaa apurahaa", Rakel oikaisee.

"Mutta mä olen hirveän laiska rustaamaan apurahahakemuksia. Mieluummin kirjoitan samalla vaivalla kolumnin."

"Mulla on alla kaks kuukauden mittaista apurahaa. Siihen se jää", Olavi sanoo.

Eikö keskinkertaisuus koskaan pelota? Että omat kyvyt eivät riitäkään ammattilaistasolle siinä instrumentissa, johon juuri nyt päättää tarttua?

"Mä koen olevani parhaimmillani silloin kun olen vähän heikoilla jäillä tai on vähän tyhmä olo, koska silloin saa itsestään irti jotain uutta", Rakel sanoo. Olavi jatkaa välittömästi.

"En mä pelkää keskinkertaisuutta. Mähän oon keskinkertainen laulaja, keskinkertainen kitaristi, keskinkertainen rumpali, basisti, pianisti ja näyttelijäkin. Mutta arvaa missä mä oon hyvä? Mä oon loistava lauluntekijä. Se on mulle tärkeetä."

Lahjakkuuden lisäksi Rakelia ja Olavia yhdistää lapsuus. Molemmat kasvoivat pikkukaupungissa.

Ainakin hetken: Olavi kävi ala-asteen Karkkilassa, josta muutti yläasteelle Helsinkiin.

"Siellä oli silloin 9000 asukasta. Henkinen ilmapiiri oli aika ahdas."

Rakelin ainoa side kotiseutuunsa Mikkeliin on se, että hän kirjoittaa kolumneja paikallislehteen.

"Se on edelleen homonuorille varmasti tosi ahdistava paikka. Jos voi kirjoittaa alueen sanomalehteen kolumneja, jotka voi antaa toivoa jollekulle, niin näin pitää tehdä."

Kasvattaako pikkukaupunki renessanssineroja?

"Onhan siinä urbaanin anonyymiyden puutteessa jotain omanlaistansa", Olavi aloittaa.

"Jos haluaa vaikka polttaa röökiä, pitää mennä johonkin koulun katolle tai keskelle metsää, ettei joku vanhempien tuttu nää."

Rakel jakaa kokemuksen.

"Ei ollut helppoa olla punkkari Mikkelissä. Kun muutin pois 15-vuotiaana ja menin Lapinlahdelle kuvataidelukioon, tajusin ekaa kertaa, että oon sittenkin ihan normaali. Parhaiten Mikkeliä kuvaa se, että siellä oli silloin keskustassa kaksi eri omistuksissa olevaa grilliä, joiden molempien nimi oli Suomi-grilli ja molempien logoissa siniristilippuja. Annoksien nimetkin kulki Pataljoonan pelastuksesta Marskin pläjäykseen."

Isompaan kaupunkiin muuton jälkeen Rakel ja Olavi ovat voineet tehdä intohimostaan ammatin. Vaikka osaamista ja uskallusta riittää, Rakel ja Olavi eivät kuitenkaan ole rikkaita. Kirstun pohjaa on tuijoteltu monta kertaa. Esimerkiksi Olavin toiseksi kuunnelluin Spotify-kappale, coveri monelle tutusta ripariluukutuksesta Tuu mun vaimoksein, oli rahaproggis.

"Pekka Ruuska tuli Semifinalissa joskus kymmenen vuotta sitten nykäisemään hihasta, että haluutsä tulla vetää yhen riparibiisin tämmöselle levylle, saat tonnin. Olin että no tuun. Rahat loppu. Saatana! Olin nuori, tarvitsin rahaa! Enkä mä oo ees käynyt riparia."

Eikö uskonnottoman ole moraalitonta tehdä moista rahan takia? Voisiko Rakel kirkkoon kuulumattomana esimerkiksi nyt tehdä rahasta maalauksia helluntaiseurakunnan kerhotilaan?

"En mä sellasta", Rakel vastaa, mutta jatkaa puolustaakseen Olavia.

"Mutta kyllähän mäkin olen nuorempana tehnyt kaikennäköistä rahasta."

Sitä me suomalaiset vasta jaksammekin muistella.

---

Olin ehkä nuori ja tyhmäkin, mutta tein mitä tein, vapaaehtoisesti ja silloisella parhaalla ymmärrykselläni. Kuuntelin pimppiäni, se ei ollut kiltti. Se halusi vallankumousta. Se kiljui: "Kyllä!"

Ote on tuoreesta seksuaalista vallankäyttöä käsittelevästä antologiasta Pimppini on valloillaan. Tekstin on kirjoittanut Rakel.

"Pornoura oli nuoruuden duuni, joka nyt vain on takertunut suomalaisten mieleen pysyvästi", hän sanoo.

"Olisin yhtä hyvin voinut olla kesäduunissa poimimassa mansikoita, mutta mä nyt satuin tekemään pornoa."

"Mun täytyy myöntää, että tämä alue Rakelista on mulle täysin tuntematon, mitä nyt Adult tv:tä tuli joskus sivusilmällä vilkuiltua", Olavi sanoo.

Onko todella? Niin merkittävä osa ystävän uraa, eikä Olavi ole tarkemmin perehtynyt vaikka Rakelin ja Lassin panokouluun?

Ei, Rakel on Olaville kuvataiteilija, ja hän puhuu Rakelista näin:

"Ihmisten mielestä älykkyys ja seksikkyys ei voi kulkea käsi kädessä. Se on paskaa", Olavi sanoo.

"Aina kun saan vaikka kolumnista sellaista palautetta, että ole sinä kananaivoinen munanimijä hiljaa, niin tiedän, että asiasisällössä ei ole ollut vikaa, jos ainoa vasta-argumentti on se, ettei fiksu ihminen voi olla joskus tehnyt pornoa."

City haastatteli Rakelia viimeksi vuonna 2002. Rakel oli silloin 22, pornouransa huipulla. Silloin hän identifioitui biseksuaaliksi.

Nyt, kymmenen vuotta myöhemmin, Rakel sanoo olevansa lesbo. Hän ottaa asian itse esille.

"Olen myöhään herännyt. Luulin pitkään olevani biseksuaali, mutta ymmärsinkin sitten olevani lesbo. Käytän mieluummin sanaa homo. Se kuulostaa paremmalta eikä rajaa sukupuolta", Rakel sanoo.

"Vitun homo", Olavi kommentoi.

Entä Olavi? Gaydar ei mitenkään soi Olavin kohdalla, mutta koskaan ei voi tietää. Kysytään nyt, sillä olisi tavallaan röyhkeää tehdä hetero-oletus.

"Niin, no, kai mä aika hetero olen", Olavi vastaa. Kahden sekunnin tauko.

"Mä identifioidun heteroksi. Mut onkse sit niin hyvä juttu? Musta tollanen jaottelu ja lokerointi on aika kivettävää, jähmettävää."

---

Seuraavana päivänä Olavi hyökkää takaa päin kohti Rakelia. Rakel ottaa kiinni takareisistä ja nostaa Olavin reppuselkään.

"Vähänkö sä oot kevyt."

Kuvaaja käskee pomppia vähän. Molemmilta pettää pokka. Taustalla soi Olavin biisi Auringon lapsi.

Keskisuomalaisen kriitikko uumoili tuoreessa levyarviossaan, että Olavilla on lähestyvä kolmenkympin kriisi.

"Olavi on ehtinyt tehdä niin paljon. Se on musta ihan hullua", Rakel sanoo. Olavi tuijottaa takaisin kuin lehmä uutta ämpäriä.

"No mut oothan säkin ehtinyt tehdä vaikka mitä!"

"No mut mä oonkin 32."

"No niin, mut aste-ero."

Olavi vakuuttaa, ettei ikäkriisiä ole.

"Itse asiassa mä odotan neljääkymmentä. Oon huomannut, että hötkyilyn määrä vähenee, kun vuosia tulee."

Tosiaan. Vielä kaksi vuotta sitten Rumbassa 26-vuotias Olavi kertoi, kuinka hän haluaa sapattivapaalle. Elämä oli niin hektistä, että suihkussakin piti katsoa kelloa. Nyt mies on rauhoittunut. Hän odottaa kesää, jolloin viikot ovat vapaana ja viikonloput kuluvat keikkaillessa. Jos hän ei olisi nyt kuvauksissa, hän olisi kotona nukkumassa. Olavi valmistuu parin kuukauden päästä Teatterikorkeakoulusta, ja jäljellä on enää lopputyön viimeistely.

"Eiku hei, eniten mä odotan sitä että oon 70-vuotias! Arvatkaa miksi!"

No?

"Eilen Vanhalla oli esiintymässä myös M. A. Numminen. Keikan jälkeen todettiin Jiri-serkun kanssa, että helvetti, toi on 70 ja täydessä vedossa. Vetää vieläkin keikkaa ympäri Eurooppaa."

"Oonksmä kertonut sulle, että mulla oli pienenä hysteerinen M. A. Nummis -kammo?" Rakel kysyy.

"Et."

"Joo. Pelkäsin sitä lapsena. Kun olin lukiossa, se tuli vastaan junassa. Olin nukahtanut nelinpenkkiin ja kun heräsin, se istui siinä vastapäätä. Kiljuin ääneen. Fantastinen tyyppi kylläkin."

---

Lopuksi tulee tunnustus. Rakel ja Olavi makaavat lattialla, kamera räpsähtää suoraan heidän kasvojensa yläpuolella. Kuvaaja käskee asettumaan "ylöspäin".

"Kumpi on ylös ja kumpi alas? Jos nyt oltaisiin gynekologilla, niin se sanois, että tuu alaspäin", Rakel vitsailee. Hän vitsailee hyvin usein. Useimmiten se on mustaa huumoria. Se osuu yksiin Olavin huumorintajun kanssa.

"Mun täytyy Olavi myöntää, että mä en oo kuunnellut sun ekaa levyä hirveesti."

"Hyvä", Olavi vastaa yksikantaan ja jatkaa:

"Mä toivon, ettei sitä olisi koskaan julkaistu. Se pääsi ulos vähän liian aikaisin. Se on vähän niinku luonnoskokoelma."

Kaikki musiikkitoimittajatkaan eivät näytä kuuntelevan sitä.

"Hesarissa kirjoitettiin Olavi Uusivirran neljännestä levystä."

On aika vielä arvioida, missä ystävykset uskovat näkevänsä toisensa seuraavaksi.

"Mä oon ihan varma, että Olavi kirjoittaa romaanin", Rakel sanoo.

"Ja siitä tulee fantastinen."

"Nyt kun me ollaan tehty toi musavideo, oon varma, että Rakelista tulee vielä elokuvaohjaaja. Luulen, että Rakel ottaa askelen performanssin suuntaan tässä lähiaikoina. Kaikesta mitä se tekee, tulee olo, että nyt ollaan hyvien puolella."