Rouva Positiivinen

En ole ihan varma, miten sain HIVin. Kaksi mahdollisuutta: heteroseksi tai leikkaus kehitysmaan sairaalassa hygienialtaan alkeellisissa olosuhteissa.

Olin 28 vuotta, äitiysneuvolan lääkärintarkastuksessa kuusitoista vuotta sitten. Muistan, mitä minulla oli ylläni, mitkä kengät jalassa. Muistan, kuinka istuin huolettomana tuolin reunalla tyytyväisenä itseeni.

Olin raskaana ja saisin suloisen lapsen viiden kuukauden kuluttua. Olisin yksinhuoltaja, au-äiti. Sitä en ollut toivonut, mutta lasta kyllä.

Ajatella, miten ihmisen elämä voi muuttua kolmessakymmenessä minuutissa.

Sisälle kävelee onnellinen, kauniisti pyöristynyt, lomallaan ruskettunut nuori nainen, jolla on kuvainnollisesti elämä edessä ja kirjaimellisesti toinen sisällään. Leijailee ovesta ruusunpunaisten pilvien päällä valmiina näkemään kohdussaan kantamansa rakkauden hedelmän ensi kertaa ultraäänessä.

Sitten lääkäri pudottaa pommin. Se, mikä ei tapa, vahvistaa. Sanotaan.

Lääkäri istui puhtaassa valkoisessa takissaan, tutkiskeli edessään olevia papereita. Selvitystä minun vereni tilasta. Sieltä oli löytynyt HIV-vasta-aineita.

Ei tämä vahvista, tämä tappaa!

Miksi ei kukaan kertonut, miksi ei kukaan varoittanut, että tällaistakin kauhua on olemassa? Minä siis kuolen.

"Onko teille tehty verensiirto viimeisen kolmen kuukauden aikana," kysyy asiallinen lääkäri vitivalkoisessa takissaan. Kaulalla roikkuva stetoskooppi on rennosti huiskaistu etutaskuun.

Mieleen tunkevat lapsuuden virret. Saako niistä suojaa? Maan korvessa kulkevi lapsosen tie.

Tai oletteko harjoittaneet hillitöntä, suojaamatonta seksiä kaikkien vastaantulijoiden kanssa, luen lääkärin silmistä.

Miten tämä on voinut sattua minulle? Mitä pahaa minä olen tehnyt? Eikö kukaan muu koskaan harrasta seksiä?

"Minun täytyy kirjata ylös kaikki teidän viimeisen puolen vuoden aikaiset seksikumppaninne."

Onko tämä inkvisitio? Olisit sinäkin hiljaa. Anna minun tottua ajatukseen.

"Se on tarpeellista tartunnan jäljityksen kannalta."

Sittenhän minä kuolen. Kuoleeko vauvakin?

"Tietysti suosittelisin teitä ottamaan abortin ylimääräisten riskien välttämiseksi."

Sehän on lapsi. Näinhän sen vaaleat ääriviivat sinisellä monitorilla. Ja sykkivän sydämen! Pienet kätöset oli puristettu nyrkkiin. Se potkaisi juuri. Miten suloiselta se näyttikään.

"Sovitaanko ajankohta raskauden keskeytykselle", kysyy valkotakkinen." Miten teille sopisi vaikkapa ensi viikko?"

Hyvähän sinun on, ajattelen. Ei sinua juuri moukaistu halolla päähän.

Jospa se onkin virhe! Niitähän sattuu. Lähden pois vastaanotolta ja olen niin kuin ei mitään olisi tapahtunut. Se on viisainta.

Näkemiin! Jos nyt lähden ulos tuosta ovesta, kävelen askelen kerrallaan niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

"Useat eri tahot järjestävät myös sopeutumisvalmennusta, vertaistukea, kesäleirejä", jatkaa epätoivoinen kuoleman enkeli.

Kuinka kukaan voisi solmia suhdetta tällaiseen, likaiseen ja saastuneeseen ihmiseen. Kuinka kukaan koskaan voisi enää luottaa minuun? Irtosuhteissahan HIV tarttuu.

Pian ystävät alkoivat valikoitua. Niiksi, joihin luotti ja niiksi, joille ei missään tapauksessa kertoisi. Onnekseni totesin, että niitä, joille tahdoin kertoa, oli enemmän.

Uskomatonta oli se, kuinka hyvin ystävät suhtautuivat. Marianne lyyhistyi ja puhkesi kyyneliin. Minusta tuntui kuin minulla olisi niin valtava vastuu harteillani. Entä jos minä tartuttaisin jonkun ja naamani olisi iltapäivälehtien etusivuilla: Oletko harrastanut seksiä tämän naisen kanssa?

Pahinta oli kai vanhemmille kertominen. Äiti sanoi jo pelänneensä minun puolestani ja kielsi kertomasta isälle. Se ei sitä kestäisi. Kestäisi? Eikö kriisitilanteissa perheen jäsenten pitäisi tukea toisiaan? Piti olla niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Myöhemmin elämänarvot ovat menneet uusiksi, kun tietää elämän olevan vain lainaa. Elämä on tässä ja nyt.

Lapsellani ei ole HIViä, hän voi hyvin. Pohdiskelee ehkä joskus enemmän kuin muut samanikäiset äitinsä menettämistä, koska on tiennyt tartunnastani jo seitsemänvuotiaasta. Hän käy säännöllisesti keskustelemassa psykiatrin kanssa. Tahdon hänellä olevan mahdollisuus puhua huolistaan.

HIV ei minussa näy, mutta jotkut lääkkeen sivuvaikutukset kyllä. Olen ollut töistä poissa tämän sairauden vuoksi ainoastaan parin viikon verran lääkkeiden vaihtamisesta johtuneiden ongelmien vuoksi. Elän tavallista keskiluokkaista elämää.

Menin naimisiin joitakn vuosia sitten, mieheni ei ole saanut tartuntaa ja hän onkin ainoa seksikumppani, joka minulla on ollut sen jälkeen, kun sain tietää tartunnastani. Tapasin mieheni työn parissa. Ensin ystävystyimme ja kun jo tunsimme toisemme hyvin, ei hänelle tartuntani ollut enää kynnyskysymys. Ehkä hän näki tartuntani yli/läpi/taakse ja halusi jakaa elämän minun kanssani. Olin aika onnekaskin, kai...

Maailman AIDS-päivää vietetään 1.12.2003 Päivän kunniaksi on Tavastialla konsertti, jossa esiintyvät mm. Annikki Tähti ja Technicolour.