City kertoi jokin aika sitten ilmakuula-aseilla kaupunkisotaa tarjoavasta Back Alley CQC:stä. Paikka oli pakko päästä testaamaan pikkujoulujen merkeissä ja puolentoista tunnin sessio pumppasi porukasta ylimääräiset mehut viime perjantaina.
Tunnelma oli jännittynyt, kun seurueemme odotti viimeisiä tulijoita Sissos-areenan aulaan jonnekin Jätkäsaaren perukoilla sijaitsevaan kolhoon betonirakennukseen. Tilannetta olisi kuulunut keventää läpänheitolla, mutta sen sijaan kroppa valmistautui sotaan tuottamalla adrenaliinia ja käpertymällä itseensä. Olimme muut kiivenneet kiviset kierreportaat kuudenteen kerrokseen, kun viimeiset tulijat olivat valinneet tavarahissin. Syykin selvisi pian.
Porukkamme oli täynnä amatöörejä, mutta yksi tyypeistä oli ilmoittanut etukäteen “tietävänsä paikan” ja omaavansa “jotain varusteita omasta takaa”. Tavarahissin aukeaminen oli kuin kohtaus elokuvasta: kaveri marssii esiin isosta ovesta yllään poliisin tunnuksella varustettu luoti- ja varusteliivit ja molemmissa käsissään isot, SWAT-tekstillä varustetut mustat kassit. Kaveri kertoi kantavansa päällään yhteensä 20 asetta. Tunnelma olisi voinut rentoutua tilanteesta, mutta sen sijaan kaikki pohtivat kuumeisesti, miten pääsisivät ammattisotilaaksi osoittautuneen työkaverin joukkueeseen.
Back Alleyn tilat ovat nimensä veroisen hämyiset. 450 neliön sota-alueen huoneet on rakennettu suurelta osin vanerilevyistä, mutta niistä on saatu viehättäviä vuosia kestäneen varustelun ja kalustamisen tuloksena. Alueelta löytyy sodankäynnin tantereeksi asuntoja keittiöineen ja makuuhuoneineen, toimistotiloja, disco ja kauppoja. Väliseinät ja lautarakenteista kyhätty toinen kerros tekevät suuresta tilasta sokkeloisen ja takaavat samalla sen, että taistelut käydään usein lähietäisyydeltä – ja että osumat tuntuvat sen kipeämmiltä. Pelaajien käytössä on kaikki kolot ja tasot, joihin he pääsevät ryömimään tai kiipeämään.
Back Alleyn pyörittäjät Pekka Suomalainen ja Phillip W. Clifford opastavat ryhmämme turvallisen pelaamisen jäljille, mutta antavat ohjeita myös siihen, miten pelistä saa ilon irti. Kierros kentällä ja varusteisiin tutustuminen antaa jo konkretiaa tulevaan. Jännitystä se ei laske, päinvastoin.
Jokainen saa maskin ja kypärän, taistelutakin ja hanskat ennen kuin tartutaan aseisiin. Toiminnaltaan samanlaiset aseet näyttävät ulospäin autenttisilta konetuliaseilta. Sovimme, että päivän pelit käydään loputtomilla lisäelämillä (respawn), jotta kaikki pääsevät viettämään maksimiajan kentällä. Ensimmäisessä pelissä soditaan kahden joukkueen kesken yksinkertaisesti osumalla mahdollisimman monesti toista väriä takeissa ja kypäröissään kantaviin toisen jengin sotilaisiin. Joukkueet lähtevät omilta alueiltaan pelialueen päädyistä.
Heti pelin käynnistyttyä tajuan, että tässä on tosi kyseessä. Hengitys kiihtyy ja pää pyörii vimmatusti, kun yritän hahmottaa pelikentän saloja, löytää parhaat reitit ja luoda jonkinlaista alkeellista taktiikkaa siivilipalvelusmiehen mielessäni. Säännöllinen liikunta ei estä hieltä tai hengästymiseltä, sillä kiihtynyt ja jännittynyt tila saa kehon reagoimaan tavallista vahvemmin.
Ensimmäiset metrit kulkevat hyvin ja valitsen suunnakseni yläkerran. Kuulen kolinaa alakerrasta vastustajien tulosuunnasta. Olen varma, että pääsen nappaamaan ainakin yhden heistä yläkerroksen suojista. Ketään ei kuitenkaan näy ja kun hiivin omaan hengitykseeni keskittyneenä kohti vastaan tulevaa portaikkoa, kuulen ilma-aseen laukeavan ja tunnen terävän piston reidessäni. Ai, tältä tuntuu saada osuma. Ei liian tuskainen, mutta sellainen, että tietää ottaneensa. Vastahankaisesti nostan käteni ilmaan, huudan “osuma” ja palaan aloituspisteen kautta kentälle.
Kymmenen minuuttisen ensimmäisen erän jälkeen paitani on jo hiessä ja hengitys käy kovilla kierroksilla. Puolen tunnin jälkeen aluspaita on täysin märkä ja joudun poistamaan silmälasit maskin alta, koska en näe niiden kosteiden ja huurtuneiden linssien läpi. Jokainen pudotettu vastustaja tuo lisää itsevarmuutta, mutta myös jokaisen otetun osuman haluaa kostaa kaverille, joten pelin intensiivisyys kasvaa sen edetessä.
Toisena pelimuotona kokeilemme peliä, jossa tarkoituksena on löytää pelialueen neljä patsasta ja merkata ne vierestä löytyvällä oman joukkueen liinalla. Tässä pelimuodossa meno muuttuu vielä hektisemmäksi, sillä satunnaisen räiskinnän korvaa selkeä tavoite. Patsaiden päälle heitetyt huivit vaihtuvat moneen kertaan erän aikana. Toinen erä samaa jää viimeiseksi, mitä ehdimme sessiomme aikana pelata ja kropan puolesta se riittääkin vallan mainiosti.
Muistoksi pelireissusta jää kasa punaisia pieniä täpliä ympäri kehoa. Yhdellä seurueeseen kuuluneista punaiset täplät vaihtuivat meheviksi mustelmiksi, mutta omat sota-arpeni ovat vain pari päivää kestävä visuaalinen muisto käynnistä Back Alleyssä.
Omat varusteet mukanaan tuonut kaverikaan ei osoittautunut voittamattomaksi, sillä osuin häneen monta kertaa. Harmi vain, että olimme samalla puolella.
Vie oma porukkasi kokeilemaan: www.combatsim.info