Teerenpeli vie viskiään Yhdysvaltoihin

Suomen ja Pohjoismaiden eksotiikka kiinnostaa maailmalla.

Teerenpeli Panimo & Tislaamo Oy on pitkäjänteisen työn tuloksena avannut myynnin USA:han. Helmikuun alkupuolella lähti ensimmäinen lähetys New Yorkin alueelle Teerenpelin oman tislaamon tuotteita, PyyGin -giniä ja Distiller´s Choice Kaski -mallasviskiä. Kyseinen lähetys on samalla myös Teerenpelin Tislaamon suurin ulkomaan kertalähetys. 

"Suomi ja Pohjoismaat ja täältä tulevat tuotteet kiinnostavat ihmisiä ja uskomme tämän olevan kasvava trendi maailmalla. USA:ssa käynnissä oleva vahva pientislaamotuotteiden kysyntä vahvistaa kiinnostusta myös Teerenpelin tislaamotuotteisiin. Käsityöläisyyttä arvostetaan", painottaa Teerenpeli Yhtiöiden toimitusjohtaja Anssi Pyysing

Teerenpelin tuotteissa korostuvat raaka-aineet ja suomalainen käsityö. Juomat valmistetaan laadukkaista raaka-aineista ammattitaidolla, perinteitä kunnioittaen. Valmistuksessa on myös huomioitu ekologisuus, sillä tuotannossa käytetään oman puupellettivoimalan uusiutuvaa energiaa eikä tuotteisiin lisätä mitään keinotekoisia lisäaineita.

"USA:n markkinoita varten Teerenpeli mukautti mm. vientiin valikoitujen tuotteiden pullokoon ja etiketit. Pelkästään lupaprosessit ovat kestäneet kaiken kaikkiaan yli vuoden", toimitusjohtaja Pyysing kertoo.

Teerenpelin vienti vetää hyvin ja juomia viedään jo yli kymmeneen maahan, joista Pohjois-Eurooppa muodostaa tärkeimmän vientialueen. Tulevaisuudessa erityisesti Teerenpelin viskituotanto tulee kasvamaan ja suurin osa tuotannosta tullaan viemään ulkomaille. Teerenpelin Tislaamon liikevaihdosta jo yli 30 % tulee viennistä. 

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi