Vannetanssia

Hula hula hoop hoop!

Vanteen halkaisija on 80–100 senttiä ja paino 200–400 grammaa. Mitä pienempi vanne, sen vikkelämmin se pyörii.
Vanteen halkaisija on 80–100 senttiä ja paino 200–400 grammaa. Mitä pienempi vanne, sen vikkelämmin se pyörii.

Vannetanssi saapui Suomeen Yhdysvalloista. Alkunsa se sai 1990-luvun lopulla, kun bändi nimeltä The String Cheese Incident alkoi heitellä keikkansa aikana yleisölle hulavanteita. Yleisö innostui tanssimaan niiden kanssa. Syntyi hulabileitä ja -leirejä. Vannetanssin katunimitys on Hooping tai Hoopdance, ja siinä yhdistyvät vanne ja tanssiminen. Taitava hooppaaja joraa biisin läpi ja liikuttaa vannetta sulavasti liikkeiden mukana.

Vannetta pyöritetään jossakin kohtaa kehoa, liikutellaan raajasta toiseen, pysäytellään ja sen läpi hypitään. Ja tässä vain muutama esimerkki. Hoopissa ei ole yhtä oikeaa tapaa tanssia.

Hulahulavanne on monelle tuttu lapsuudesta. Nyt kyse ei kuitenkaan ole samasta pienestä ja kevyestä lastenvanteesta. Itse asiassa vannetanssiin tarvittavia vanteita ei edes myydä Suomen kaupoissa vaan niitä voi tilata ainoastaan netistä ulkomailta tai Suomen vannetanssiopettajilta, jotka tekevät vanteet käsityönä. Opettajia löytyy kolme: Merilei Mandelin vetää kursseja Helsingissä, Henna Lapinlampi Tampereella ja Kati Köykkä Oulussa. Pyydettäessä kursseja järjestetään ympäri Suomea esimerkiksi polttareihin. Hooppaajat järjestävät niin kutsuttuja jameja, jonne kokoontuu alan harrastajia jammailemaan ja oppimaan uutta.


IN&OUT - Lukijamme esittelee sisä- ja ulkoliikuntalajin


Urheilu-uutiset

Oral-B Triumph

Jos epäilet harjaavasi väärin, avaa suusi ja surauta Oral-B Triumph 5000 käyntiin, sillä siinä tulee mukana harjausvalmentaja. Se kertoo, milloin olet harjannut tarpeeksi kauan, ja se vähentää tehoa, kun harjaat liian kovaa.

SATSin uudet

SATSin syksyyn kuuluu uusi tanssitunti SH'BAM, jonka iskulauseena toimii "Come as you are, leave as a star" Tunti sisältää helppoja ja lyhyitä sarjoja. Idealtaan kuten zumba, mutta musiikkivalikoima on laajempaa kuin pelkkä lattari.

Fitness Expo 

Expon molempina päivinä on eri teema: Muscle Power ja Fitness Action. Ensimmäisenä päivänä kilpaillaan kehonrakennuksen SM-tittelistä ja otetaan mittaa kanssakilpailijoista voimannostossa.
Finlandia-talo 8.–9.10.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi