Oih Berliini! Tuo hipstereiden paratiisi, idän ja lännen solmukohta, kaupunkikulttuurin edelläkävijä. Kaupungin vireän meiningin yksi näkyvimpiä tunnusmerkkejä on kaikkialle levinnyt katutaide.
Jatkuvassa muutoksen tilassa olevassa kaupungissa löytyy seinä toisensa perään koristeltuna upeilla kuvilla. Turha ahtautua galleriaan, kun koko kaupunkia voi pitää suurena ulkoilmanäyttelynä. Suurin osa taiteesta on tehty laittomasti lupia kyselemättä, mutta paljon löytyy myös tilaustöitä. Kautaidetta löytyy joka puolelta valtaa kaupunkia, mutta todelliset hot-spotit löytyvät Kreuzbergin ja Friedrichshainin kaupunginosista.
Berliinissä on harvinaisen paljon isoja, hylättyjä seinäpintoja, jotka ovat houkutelleet katutaiteen mestareita sinne ympäri maailman jo 1990-luvulta lähtien. Englantilainen Banksy, jonka töistä muun muassa Brad Pitt ja Angelina Jolie maksavat gallerioissa miljoonia, on jättänyt jälkensä myös Berliiniin.
Katutaide nauttii erikoisen sallivasta ilmapiiristä Berliinissä myös siksi, että kaupungilla on hallussaan UNESCO:n City of Design -titteli. Tittelin ansiosta paikalliset viranomaiset ovat varovaisia seinien puhtaan pidon kanssa. Graffiti tuo turisteja ja turistit tuovat rahaa velkojen kanssa painivaan kaupunkiin.
Oman leimansa Berliinin katutaiteeseen on jättänyt kaupungin vuoteen 1989 asti jakanut muuri. Jo 1980-luvulla muurin toiselle puolelle päässeet itäberliiniläiset pääsivät ensimmäisenä ihmettelemään värikkäitä teoksia, joissa toivottiin kuolemaa tyranneille tai välitettiin muuta kahtiajakautumisen politiikkaan liittyvää viestiä.