Walter de Campin toimittajakoulu

Cityn kaupunkitieteiden kunniatohtori, Walter de Camp, on ratkonut ongelmasi vuodesta 1998. Nyt on aika asettaa hänet tiskin toiselle puolelle. Tässä haastattelussa hän taputtaa nuorta journalistia olalle ja kertoo, ettei suostu heräämään aamuisin ennen kymmentä. Mutta sitä, kuka hän todella on, emme saa vieläkään selville.

Käteni tärisevät hiukan, kun soitan ensi kerran Walterille. Klang! Hän lyö ensiksi luurin korvaan, ja olen varma, että toimittajanurani loppuu tähän.

Ei, minuutin päästä hän soittaa takaisin ja lausuu sukunimensä "Khämp". Hän ei kieltäydy juttuideasta, mutta ei hypi riemustakaan. Kiinnostukseni lisääntyy. Kuka on tuo salamyhkäinen, oudon nimen takana piilevä mies, joka ei halua itseään julkisuuteen?

"Mä en ole koko aikana, jonka olen kirjoittanut Cityyn, paljastanut mitään, joten paljoa en aio nytkään", hän kertoo varauksellisesti.

Yritetään silti. Tajuan, että olen tekemässä haastattelua de Campista. Walterista! Miehestä sisäpiiripalstansa takana!

Annetaan hänen puhua. Sillä tuossa hän istuu, pöydän toisella puolella, edessään vihreä tee, näyttäen yhtä paljon Woody Allenilta kuin odottaa saatoin.

Kerro heti, mikä nimi on Walter de Camp ja kuka tämä tyyppi on. Nyt suoraa puhetta.

"No, mä oon syntynyt vuonna 1988. Silloin ilmestyi mun ensimmäinen kirjani, He halusivat vain itseään. Syntyessäni tulin siihen tulokseen, että mulla on oltava oikeus päättää nimestäni. Walter niin kuin Walter Benjamin, saksalainen sosiologi, joka pystyi mistä tahansa roskasta kehittämään teorioita. De Camp taas niin kuin Rosemary de Camp, amerikkalainen elokuvanäyttelijä. Näistä kahdesta se tulee. Kaikki luulee, että mä diggaan jotain campia! Se ei ollenkaan pidä paikkaansa, vaan mä diggaan kaikenlaista rappiota ja dekadenssia."

Sulla on myös oikea nimi, Kari Lempinen.

"Joo."

Joo? Pitäiskö sen olla salaisuus? Tiedon pystyy googlaamaan aika helposti.

"Mulla ei ole tarvetta mennä niihin yksityiskohtiin sen tarkemmin."

Jaaha. Miten Kari, tai okei Walter, on alun perin päätynyt City-lehteen?

"City on syntynyt kaiketi 1986. En ole aivan varma, teinkö ensimmäisen jutun ennen vai jälkeen syntymäni, mutta niihin aikoihin se tapahtui. Yksi mielijuttujani on se, kun 80-luvun lopulla kirjoitin siitä, mitä fantasioita naisen eri osat herättävät miehissä."

Aika hyvin ottaen huomioon ikäsi.

"Joo, mä oon ollut silloin aika, sanoisinko, puuhakas."

Muistan pienenä lukeneeni sua jostain. Joltain vakkaripalstalta. Se ei voinut olla City, sillä kasvoin hevonperseessä.

"Toihan on hienoa, että olet voinut lukea sitä hevonperseessä! Se lienee Image-lehden seurapiiripalsta, jota mä pidin seitsemän vuotta. Se loppui joskus 97–98. Se oli vähän tavallisesta poikkeava palsta. Aloittaessani sen vaippaiässä en tuntenut vielä ketään ja pyrin ahkerasti verkostoitumaan."

Mistä johtuu, että aina kun näen sun Woody Allen -piirroskuvasi, mulla alkaa soida päässä täysin randomi jazzmelodia?

"No, eikö siitä synny sellanen kuva, että ollaan jossain vähän hienommassa baarissa, jossa saattaa taustalla joku epätoivoinen henkilö kilkutella pianoa."

Hitto. Kai siinä on jotain alitajuista oltava. Mutta nyt aiheeseen. Mun piti kysyä sulta, mitä mieltä sä oot tästä alasta nykyään. Toimittajaksi kun ei ole olemassa oikeaa koulutusta. Kukaan ei näytä kädestä pitäen, että näin tää homma tehdään. Tästä voidaan vetää johtopäätös, ettei kukaan toimittajaksi haluava tiedä, mitä se homma on. Mitä ne oikein kuvittelee?

"Se on traagista, koska ne kuvittelee, että tää olisi jotenkin erityisen glamouria elämää, jossa kulutetaan huomattava aika julkisuuden henkilöiden kanssa rupatteluun, tavataan mielenkiintoisia ihmisiä ja saadaan muista ammattiryhmistä loputtomasti ihailua. Käytännössä tapahtuu niin, että henkilö joko ei saa työtä lainkaan tai sitten se joutuu kirjoittamaan jossain naistenlehdessä palstaa tulevan kauden parhaista kynsilakoista."

No mutta onhan toimittajan työssä parasta, kun saa ilmaista kamaa ja kutsuja kissanristiäisiin. Eikö vaan.

"Aivan. Se juuri on todella hauskaa! Eilen kävi ensimmäisen kerran niin, että Walter jäi jostain ulkopuolelle. Olin menossa katsomaan vasemmiston vaalibileitä Le Bonkiin. En voinut kuvitellakaan jääväni siihen jonoon. Mähän oisin varmasti päässyt sen jonon ohi sisään, mutta ajattelin, että olisi kornia marssia siitä. Menin kotiin. Jos ostan lahjaksi kirjan, tuntuu väärältä maksaa siitä. Ymmärrätkö. Olen niin kouliintunut siihen, että saan ilmaiseksi kaiken, että tuntuu väärältä ostaa teatterilippu."

Käytkö sä vielä kaikissa bileissä, joihin sut kutsutaan?

"Mua ei vieläkään kutsuta riittävän moniin. Voisitsä tehdä palveluksen? Ole niin ystävällinen ja kirjoita tähän kohtaan, että lähettäkää nyt jumalauta mulle kaikkiin mahdollisiin, siis ihan kaikkiin, kissanristiäisiin kutsu. Sähköpostiosoite on walterdecamp.pressi@gmail.com. Mä en freelancerina saa niitä kaikkia Cityn kautta!"

Anything for you, my friend. Moniko haastateltava on suuttunut sulle luettuaan valmiin jutun?

"Lähtökohtaisesti Walter haastattelee vain ihmisiä, joita joltain näkökannalta arvostaa, silloin ei ole tarvetta panna halvalla haastattelun avulla sitä ihmistä. Olen tehnyt todella paljon haastatteluja, ja vain kolme ihmistä eivät ole olleet tyytyväisiä. Se on johtunut siitä, että nämä henkilöt ovat olleet haastattelutilanteessa tuppisuita. Jolloin se on mennyt ihan pipariksi."

Tarkenna vähän. Sä olet kaikkesi tehnyt kysymysten eteen, eikä silti mitään?

"Jokainen toimittaja tulee törmäämään tähän. Kysyt mitä tahansa, etkä saa mitään kiinnostavaa. Silloin sä joudut kirjoittamaan itse koko jutun. Ihmiset jostain käsittämättömästä syystä rakastavat omia puheitaan."

Mites toi otsikko. Keksitkö ekana vai vikana?

"En koskaan. Ne kuitenkin toimituksessa laitetaan uusiksi. Käytän aikani kysymysten tekemiseen."

Eli sulla on kysymykset nätisti paperilla niin kuin mulla tässä. Mitä toimittajan pitää osata kysyä?

"Pitää osata esittää kysymyksiä, jotka tuntuu haastateltavasta mielenkiintoisilta, ja joihin hän osaa vastata. Sä pärjäät tosi hyvin nyt, lisää vaan draivia."

Mistä voi etukäteen tietää, mihin haastateltava osaa vastata?!

"Kyllä sä tiedät. Jos kysyt vaikka, että millasta elämä on Helsingissä, niin voi olla, et se ei pysty sanomaan siihen mitään. Se on liian yleistä."

Sä kun oot kaupunkitieteiden kunniatohtori. Kauanko pitää olla asunut Helsingissä, jotta voi sanoa itseään helsinkiläiseksi?

"Eräs New Yorkin pormestari on sanonut, että siinä vaiheessa, kun huomaa puhuvansa nopeammin, ajattelevansa nopeammin ja kävelevänsä nopeammin, voi kutsua itseään newyorkilaiseksi. Se kestää noin puoli vuotta. Helsingin osalta on niin, että voi hyvin nopeasti Helsinkiin muutettuaan identifioitua helsinkiläiseksi. Siinä ei tarvitse läpäistä mitään riittejä."

Missä sä muuten oot kasvanut? Et kai vaan jossain lähiössä.

"Mä oon Helsingissä syntynyt, lapsuuteni vietin Laajasalossa."

No huh huh. Itä-Helsinki on opettanut Walteriakin! Missä sä kävit lukion?

"Mä en ole käynyt lukiota."

Sä vastailet nyt vähän hanakasti. Onko sulla lapsia?

"Tota joo. On mulla tytär. Mutta naimisissa mä en tietääkseni ole. Tässä tullaan nyt Walter de Campin miellyttävään puoleen, että mä voin huomenna väittää jossakin toisessa haastattelussa, että mulla ei ole tytärtä."

Okei. Tässä jutussa sulla on tytär ja sä olet sinkku. Oletan tyttäresi olevan aikuinen. Mitä sä sitten teet päivät?

"Noh. Mä herään ja käyn kylvyssä, joka aamu. Kymmeneltä. Mun koko elämääni on määrännyt se, että mä en suostu tekemään töitä ennen kello kahtatoista. Se on perimmäinen syy siihen, että olen ryhtynyt freelance-toimittajaksi. Kukaan ei pakota mua työskentelemään aamulla."

Onko sulla työhuonetta?

"Ei, koska jos mulla olisi erillinen työhuone, niin silloin mä menisin töihin ja sehän olisi kauhean epämiellyttävää. Mulla on työpöytä samassa paikassa missä muutenkin vietän aikaa. Samassa, missä myös nukun!"

Missä se paikka on?

"Kalliossa. Otetaan esimerkki. Kerran keksin ohjelmaidean silloiselle Radio Mafialle, että oisin niiden ulkomaankirjoittaja. Mä soittelin sinne muka ties mistä päin maailmaa, mutta oikeasti tein sen kaiken omasta sängystäni."

Aika monella on ajatus, että jos työskentelee kotona, pitää olla työhuone, jotta voi erottaa työn ja vapaa-ajan.

"Ei ei ei. Se on väärin. Toi ajatus on vaan sellaisilla ihmisillä, jotka ajattelee, että työ on jotenkin rasittavaa. Mutta jos työ on miellyttävää, niin miksi se pitäisi erottaa vapaa-ajasta?"

Nyt me mennään taas metsään. Menet vaikeaksi, kun kysyn susta itsestäsi. Mitä sanoisit sille, joka lukee nyt tätä haastattelua ja miettii, että kuka piru se on?

"Kyllähän tää kuva minusta on nyt valitettavasti kirkastumassa. En mä halua sanoa mitään, mikä jotenkin helpottaisi tämän miettijän pohdiskelua. Ympärilläni vallitseva epätietoisuus ja salamyhkäisyys on varsin miellyttävää."

Mulla on monta kertaa käynyt mielessä, että ei oo olemassa mitään Walter de Campia.

"Hyvä. Sehän voi pitää paikkansa."

Kyllä siinä joku istuu mun edessäni. Joku, jonka jotain piirteitä mä tunnistin tullessani tapaamaan sua. Sä nimittäin väitit Turun Sanomien haastattelussa joskus, että sun tyylisi on vetelyys. Voisitko avata vähän.

"No nytkin koko ajan istun tässä tällä tavalla vetelästi. Ja mä muun muassa ajattelen, ettei kannata tehdä tänään mitään, minkä voi lykätä huomiseen. Oon ihan huomattavan vetelä, mutta en henkisesti. Laiska mä olen ehdottomasti. Ajatus kulkee kuitenkin kuin puro, vaikka mä olen aina elämässä vain vetelehtinyt."

No niin. Meillä on mennyt 45 minuuttia ja 20 sekuntia. Onko se keskivertoaika, lyhyt aika, pitkä aika, paska aika?

"Se on oikein sopiva aika vähän isomman haastattelujutun tekemiseen. Missään tapauksessa ei kannata jatkaa enää."

---

Walter päivittää vastauksensa

Walter de Campin ensimmäisellä palstalla City-lehdessä numerossa 5/1998 kysyttiin näin:

Missä heteropaikassa mies voi iskeä toisen miehen saamatta turpaansa?
Pastilli

Walterin vastaus: Keskustelin tästä erään hengenheimolaisesi kanssa. Hän on myös homomies, joka haluaa heteroita. Hän kertoi menestyneensä Josafatissa, Helsinginkadulla. Kun kello on kolme ja viimeinen bussi Konalaan mennyt, eikä kukaan nainen osoittanut myötämielisyyttä, muutamat miehet ovat olleet valmiita lähtemään homomiehen mukaan. Ja mikä parasta, hän ei ole kertaakaan saanut turpaansa Josassa.

Walterin vastaus 2011: Seksi on ikuista, mutta sen toteuttamistavat muuttuvat alati aikojen kuluessa. Nykyisin homot ja heterot sukkuloivat melko luontevasti samoissa paikoissa. Tällä hetkellä vastaisin tähän kysymykseen: DTM, Jenny Woo, Millionaires Club ja Lady Moon. Ne ovat paikkoja, joissa Pyhän Paavalin seuraajien ei kannata ryvettää anturoitaan. Niissä on jumalaton meininki.