Jannika B - Vain musiikki on varmaa

"Sitä on oppinut elämään hetkessä ja sietämään tätä villiä länttä."

Kuvassa Jannika säteilee kameran edessä alkusyksyn MeNaiset Trend Fashion Dayssä.
Kuvassa Jannika säteilee kameran edessä alkusyksyn MeNaiset Trend Fashion Dayssä.

Suuntaan pimeänä syysiltana tapaamaan Jannika B:tä Nightclub Tähteen, osoitteeseen Fredrikinkatu 42. 

Syyskiertueensa illalla samaisessa ravintolassa starttaava Jannika ottaa vastaan säteilevän hymynsä ja halauksen kera, onhan tiemme muutamaan kertaan jo kohdanneet seuratessani artistin uran etenemistä.

Ravintolan rähjäisellä backstagella odottaa leipiä ja muuta naposteltavaa. Tarjoilut eivät suinkaan ole ravintolan puolelta, nämä on Jannika itse noutanut lähikaupasta bändilleen.

Asiat eivät alalla etene aina sopimusten mukaisesti. Lavalla nähtävä glamour päättyy yleensä keikan viimeiseen biisiin. Korkokengät otetaan jalasta, backstagella ei ole punaista mattoa ja samppanjapulloja. Parhaimmillaan asiat on hyvin järjestetty, joskus sopimuksia rikotaan räikeästikin.

Epäkohdat eivät korjaannu hyssyttelemällä. Musiikkibisnes on yhteistyötä niin medioiden, ravintoloiden, levy-yhtiön ja monen muun tahon kanssa. Lavalla oleminen on vain murto-osa artistin työtä. Helppoa bisneksestä ei tee sekään, että alalla mikään ei ole varmaa. Artisti saattaa nousta tähtiin hetkessä ja tippua sieltä aivan yhtä nopeasti. Jannikan sanoin, musiikkibisnes on kuin villi länsi. 

”Sitä on oppinut elämään hetkessä ja sietämään tätä villiä länttä.”

"Tässä ei ole mitään muuta varmaa, kuin se musiikki mitä sä teet."

Jannikan ensimmäinen sinkku, Onnenpäivä, julkaistiin kaksi vuotta sitten. Ensimmäistä levyä tehtiin pitkään ja hartaasti, levy näki päivänvalon tämän vuoden alussa. Apollon levyjulkkarit olivat täynnä faneja, ystäviä, tukijoukkoja, ankara työ tuotti tulosta.

Vuosi on vierähtänyt keikkaillessa ja uutta levyä tehdessä. Taustalla inspiraatiota on haettu vahvoilta naisartisteilta kuten Loreenilta, Jenni Vartiaiselta, Chisulta.

”Aikuisiällä Jenni Vartiainen ja Chisukin on toiminut mulle esikuvina, ne tekee just sitä niiden omaa juttuaan, sitä kautta sitä uskaltaa luottaa itsekin siihen omaan tekemiseensä, omaan juttuunsa.”

”Kyl se kantaa, niin kauan kun juttu on omannäköistä ja kuuloista ja pystyy seisomaan sen takana.

Jannika voi ylpeästi katsoa taaksepäin tekemisiään. Muutaman vanhan keikkanauhan lisäksi mieleen palautuu yksi tapahtuma, joka aiheuttaa jälkeenpäin häpeän tunteita.  

”Ainoa mikä mua hävettää on se, että Emma-Gaalassa tapasin Chisun ensimmäistä kertaa ja mulle oli kerrottu, että hän on suomenruotsalainen.”

”Mä menin puhumaan hänelle ruotsia ja ihmettelin, kun hän oli suu pyöreänä. Ajattelin, ettei hän vaan halua puhua mun kanssa.”

”Sanoin sit, että no, mä jätän sut rauhaan, mutta että hyvä me finlandssvenska, hehkutin käytännössä itseäni siis Chisulle” , Jannika kertoo nauraen heleästi ja odottaa uutta kohtaamista Chisun kanssa.

Kohti toista albumia

Musiikillinen kasvutarina jatkuu. Keväällä tulee ulos toinen levy ja tammikuussa saadaan maistiaisia levyltä uuden sinkun voimin.

Millaisissa tunnetiloissa tulevaa albumia on tehty?

”Todella hyvissä, mutta tietyllä tavalla epävarmemmissa. Ekalla levyllä ei ollut tavallaan mitään menetettävää, mutta nyt kun rima on ylitetty ja status jo ansaittu, niin menetettävää on jo paljon.”

Mitä on odotettavissa?

”Kitaristin sanoin, nyt on tulossa huomattavasti tummempisävytteinen levy kuin edellinen. Joukossa on kuitenkin väripilkkuja. ”

Seuraavaan elämään, siinä on hyvin paljon sellaista, mitä tuleva levy tulee pitämään sisällään, mutta se tulee olemaan huomattavasti kypsempi.”

Jannika kertoo tulevasta levystään värisävyin, naurun päästessä aina välillä valloilleen. Bändin pojat käyvät silloin tällöin kääntymässä ja jäävät rennosti sohvalle istuskelemaan. Tunnelma on kotoisa.

Lämpimällä äänensävyllä Jannikakin ’pojistaan’ puhuu,

”Hyvähän näiden kanssa on mölistä.”

Haastattelun jälkeen, Jannika vaihtaa jalkaansa jo tavaramerkiksi muodostuneet huikeat korot ja suuntaa kokoonpanonsa kanssa valloittamaan yleisön. Vaikka monitori rikkoutui juuri ennen keikkaa ja desibelirajan kanssa taisteltiin, vastoinkäymiset unohtuivat lavalle päästessä.  

Musiikkia tehdään yleisölle ja sen paikalle saapuneet fanit saavat illan aikana kuullakin. Valloittava hymy pysyy kasvoilla, voimakas ääni ja lavan bilemeininki tarttuu. Yleisö elää mukana.

Illan aikana kuultiin ensimmäistä kertaa tulevan levyn materiaalia, kylmiä väreitä roppakaupalla. Tulossa on uutta, hieman kypsempää Jannikaa, tuotantoa, joka hyvin mahdollisesti nostaa tähden uudelle levelille Suomen musiikkigenressä. 

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi