Hän on kasvanut Ruotsissa, elänyt vuoden mallina Barcelonassa jossa kiersi enemmän cocktail-kutsuja kuin kuvauspaikkoja, ollut tarjoilijana Seaborn Spirit -loistoristeilijällä, keksinyt salmiakkikossun, voittanut Tangokuninkuuden ja myynyt toistasataatuhatta levyä. Tyhmempikin tajuaa, ettei Jari Sillanpää ole vain yksi häkkikasvatettu humppabroileri; hän saattaa pelastaa suomalaisen iskelmän.
Helsingin Olympiastadion on porottavan auringon ja pirisevien kännyköiden hornankattila. Vieressäni Lasse Norres huutaa puhelimensa välityksellä ohjeita myöhässä olevalle turkulaisjoukolle: mihin pitää Turuntieltä kääntyä, jotta pääsee Olympiastadionille. Televisioryhmä lähestyy, Norres sulkee kännykän ja sytyttää hymynsä kuin savukkeen.
Lavalla Jari Sillanpää laulaa toista kertaa peräkkäin Olet täydellinen, yllään farkut, pikkutakki ja bootsit; käynnissä ovat Puhdas elämä lapselle -konsertin harjoitukset. Musiikki lakkaa, Sillanpää ramppaa ramppia alas, vilkaisee kelloaan, ojentaa kätensä suoraksi ja tähtää sormellaan minuun: haastattelu alkakoon. Kiipeämme tyhjän katsomon lehtereille. Taustalla Sound Of R.E.L.S treenaa Raising My Familya, Sillanpää kuoriutuu takistaan ja sytyttää ensimmäisen neljästä savukkeestaan, jotka hän imee tuhkaksi 40-minuuttisen juttutuokiomme aikana. Hän on ystävällinen ja välitön, vähemmän itsetietoinen kuin useimmat haastateltavat. Ruotsissa vietetty lapsuus kuuluu puheessa enää vain korostuksessa, ei lauseiden muodostamisen tasolla.
Pitääkö paikkansa se, mitä väität Veijari-kirjassa; että sinä olisit keksinyt salmiakkikossun?
"No, meitä oli oikeastaan kaksi. Ruotsissa mä olin nähnyt sinisen juoman, joka oli tehty vodkasta ja Vick Sinisestä. Siten ollessani baarimikkona Silja Symphonylla mä vaan aloin räpläämään karkkien ja viinan kanssa, ja turkinpippureiden avulla syntyi salmiakkikossu. Mä puhuin baarimikoille ympäri Helsinkiä, että kokeilkaa tätä, tämä menee tosi hyvin laivalla, mutta ne vaan kipristeli nenäänsä, että hei kundi, salmiakki ja vodka erikseen. Sitten yksi työkaveri laivalta meni Cantina Westiin töihin ja sieltä se alkoi levitä muualle Suomeen."
Onko valokuvamallin työkokemuksesta ollut hyötyä laulajan uralla?
"No, ainakin silloin kun on kameroiden edessä joutunut olemaan. Ei ole pelkoa kameroita kohtaan."
Sinä hymyilet usein laulaessasi. Onko se vaikeata?
"Ei todellakaan. Siinähän se esiintymisen ilo näkyy, ettei vain laula paskan jäykkänä."
Vieläkö sujuu baarimikon duuni?
"Kyllä se parin viikon totuttelun vaatisi."
Muistatko vielä, miten tehdään Tequila Sunrise?
"Helppoa: tequilaa, appelsiinimehua ja grenadiinia."
Helmi joka meissä on
Vanhoissa mallinkuvissa sinulla on aika treenatun näköinen kroppa. Vieläkö pidät kehostasi huolta?
"Valitettavasti en. Koko ajan nykii takaraivossa, että pitäisi alkaa uimaan, kun on tämän vuoden aikana tullut vähän noita lisäkiloja. Kuten näkyy."
Miten paljon merkitystä uskot ulkonäöllä olevan suomalaisessa iskelmämaailmassa? Monet suomalaismuusikot ovat keikkareissuillaan turvonneet aikamoiseen kuntoon, eikä väki ole silti lakannut käymästä keikoilla...
"Sen mä olen huomannut, että ihmiset tulee koko ajan vaativammiksi. Televisio ja satelliittikanavat on opettaneet varsinkin nuorempaa yleisöä vaatimaan paljon enemmän visuaaliselta puolelta. Kyllä esiintyjänä täytyy pitää ulkomuodostaan huolta, en halua laulavaksi lihapullaksi."
Mikä on suhteesi yleisöön?
"Mun juttuni on tavallaan se, että mä olen kuin mun yleisöni. En mä näe itseäni tähtenä."
Mutta eikö tässä ole se ristiriita, että ihmiset tulevat kuitenkin keikoille katsomaan tähtiä? Muutenhan he voisivat jäädä kotiin katsomaan toisiaan.
"Joo, aivan, yleisössä on monenlaisia ihmisiä. Toiset ovat ihan luonnollisia ja toiset ovat aivan äimänä. Sellaisiin, jotka vain katsovat silmät pyöreinä, on aika vaikea saada kontaktia."
Voiko yleisön humalatilasta tai sen puutteesta päätellä mitään iskelmälaulajan urakehityksestä?
"Nyt mä en ymmärrä kysymystä. Väitätkö sä, että mun yleisöni on niin humalassa, ettei niillä ole arvostelukykyä? Hah hah..."
Tarkoitan sitä, että itselläni on joskus ollut onnettomuus eksyä tanssilavalle, jossa on esiintynyt joku täysi tuntemattomuus tyyliin Teuvo Paananen & Lypsyjakkarat, ja yleisö on ollut aivan tunnelissa. Vastaavasti jos paikalla on ollut joku nimekkäämpi artisti, yleisö on enemmän keskittynyt musiikin kuunteluun. Voiko tätä pitää sääntönä?
"Ai, tuota sä tarkoitit. En mä osaa sanoa, ehkä siinä on jotakin perääkin. Tietysti kyse on myös paikasta ja viikonpäivästä. Sen eron mä olen huomannut yleisössä suosion kasvaessa, että siinä missä ihmisen ennen tanssivat, nyt ne vain katsovat mua kuin konsertissa. Aluksi mä olin siitä ihan hädissäni, että pitäisikö mun muuttaa show’tani kun tämä on kuitenkin tanssimusiikiksi tarkoitettua eikä siksi kovin visuaalista viihdettä. Mutta laita sinne, että minun yleisöni on vesiselvää, hah hah..."
Kuulemma uskot sielunvaellukseen...
"Mä olen elänyt monta elämää niin Venäjällä kuin muuallakin. Yksi meedio sanoi, että mä olen elänyt 1700-luvulla naisena, jolla oli paljon syntyperäistä valtaa ja paljon rahaa. Kotona äidin ja isän luona mä näin kirjahyllyssä kirjan Romanoveista eikä mun vanhemmat ole kiinnostuneita Venäjän historiasta. Se oli vain joku kirjakerhon lahja ja koska mä olen fatalisti, niin mä ajattelin, että se on lähetetty tänne, jotta mä saisin selville, kuka mä olen ollut. Siitä kirjasta mä löysin sen Elisabethin, joka sopi niin hyvin sen meedion kuvaukseen... Mutta ei se ole tärkeätä, kuka sitä on ollut aikaisemmissa elämissä. Tärkeintä on tietää, että me tullaan tänne aina uudelleen hiomaan sitä helmeä, joka meissä kaikissa on. Yhdessä toisessa elämässä mä olin Venäjällä aika paha ja löyhämoraalinen mies ja mut lopulta ammuttiin."
Sinä olet iskelmätähti tässä elämässä. Mikä sinä sitten tämän tiedon perusteella tulet olemaan seuraavassa elämässä?
"En tiedä. Henkisestä kasvusta kaikki on kiinni; se riippuu vähän siitä, miten mä onnistun tässä elämässä."
Tango, tekno ja rollarit
Ärsyttääkö koskaan suomalaisten suosikkivävyn imago? Kadehditko koskaan rock-tähtiä, joilla huonosti käyttäytyminen välillä suorastaan kuuluu toimenkuvaan?
"Hah hah, ei se oikein sovi mun persoonaani. Mä kyllä kaadan raja-aitoja koko ajan: mä olen jo buukannut keikan Down By The Laituriin ensi vuodeksi, enkä mä siellä pelkkää iskelmää heitä. Siellä tulee olemaan kunnon rokkimeininki."
Oletko koskaan käynyt teknobileissä?
"Aika paljonkin, mutta en enää viime aikoina. Siinä täytyy olla tietty bailufiilis, eikä mulle enää sitä kovin usein tule, koska nuorempana asuessani ulkomailla mä saatoin olla teknobileissä aamukymmeneen saakka. Silloin mä huomasin, että kaikesta tulee arkea jos harrastaa liikaa. Mä lähdin Espanjaan vähän sillä asenteella, että pian nousee rahaa kuin suokuokalla, mutta eihän se niin käy. Mun kasvoni olivat liian lapsekkaat sopiakseen silloisiin espanjalaisiin muotisuuntauksiin."
Miksi ryhdyit laulamaan juuri tangoa?
"Tangoa mä olen kuunnellut lapsesta saakka. Se on vaativa laji, jossa on paljon melankoliaa, haikeita melodioita. Kymmenen vuotta sitten, kun mä näin Tangomarkkinat ensimmäistä kertaa, tuli sellainen fiilis, että wau, onpa hienoa. Paljon glamouria, iso sinfoniaorkesteri, saa laulaa smokki päällä; siinä niin monella tavalla toteutuvat nuoren ihmisen haaveet. Rock-vaihetta mulla ei koskaan ole ollut, soul- ja funk-vaiheet tosin joskus."
Kuinka monta Rolling Stonesin jäsentä, entistä tai nykyistä, pystyt nimeämään?
"Hmm... No, voi hitto. Hah hah. Mmmm... Jesus Christ. Hah hah hah..."
Palataan siihen haastattelun lopussa. Millainen raideri sinulla on?
"Se on hirveän pitkä, kolme aanelosta... Hah hah, ei mulla ole mitään semmoista raideria. Joskus mun keikkajärjestelyistä vastaava Auraviihde pyytää takahuoneeseen jotain kahvia tai limpsaa... Ei ole mitään sellaista, että bändille pitäisi olla viidet Sloggi-alushousut, skumppaa tai kaksi korillista olutta. Vielä."
Olet ollut valokuvamallina Barcelonassa ja töissä karibialaisella loistoristeilijällä. Eikö se ole aikamoinen kulttuurishokki, kun tällaisen jälkeen ryhtyy leipänsä eteen kiertämään suomalaisia syrjäkyliä?
"Onhan se eri asia, mutta ei se ole mikään shokki. Onhan se ihan kaksi eri kulttuuria, mutta sellaista elämä on. Hyvässä elämässä on usein hyvinkin erilaisia jaksoja."
Mikä on oudoin asia mitä fani on koskaan sinulle antanut?
"En mä mielestäni ole koskaan saanut mitään kovin outoa. Fanit antaa mulle yleensä nalleja (niitä mulla on jo yli 50 ja lisää saa tulla), kehystettyjä kuvia meistä yhdessä, kirjoja henkimaailman asioista ja globaalista rakkaudesta. Ne on hienoja teoksia."
Kiinnostaako politiikka?
"Ei."
Täytit juuri 31 vuotta. Onko kolmenkympin kriisin oireita ollut havaittavissa?
"Ei sitten minkäänlaisia. Pahin kriisi mulla oli 23-vuotiaana, kun mä tajusin että mä en ole tehnyt elämässäni yhtään mitään."
Mikä on sinun suurin ammatillinen haaveesi?
"Mulla on aika paljon abstrakteja, vähän ristiriitaisiakin haaveita: mä haluaisin laajentaa suosiota tai ehkä viedä tätä juttua ulkomaille tai näyttämölle. Mä olen joskus sanonut, että mulla olisi haaveena voittaa Euroviisut, mutta enää mä en ole siitäkään ihan varma."
Uskotko, että pystyisit jonakin päivänä täyttämään Olympiastadionin omin voimin, ilman hyväntekeväisyyttä kainalosauvoina?
"No, ilman muuta. Mutta ei vielä moneen vuoteen."
Iskelmän epäseksuaalisuus
Suomalainen iskelmä on usein sävyiltään ja sanoituksiltaan kovin maalaisromanttista. Uskotko, että iskelmästä tulee Suomessa koskaan osa kaupunkikulttuuria?
"Kyllä teksteissä on päivä päivältä enemmän realismia, tätä arkitodellisuutta jossa me eletään. Enemmän ja enemmän ihmiset haluavat artistien laulavan sellaisia tekstejä, joissa on joku sanoma ja jotka kertoo niille juuri siitä elämästä, jota ne itse elää. Kyllä nyt ollaan siirtymävaiheessa, ei ne tekstit enää ole ihan sitä pelkkää maalaisromantiikkaa. Onhan munkin levyllä kappale Kaduilla tuulee."
Mistä uskot johtuvan, että suomalainen iskelmä ei ole kovin seksuaalista? Iskelmässä on paljon puhetta silmistä, sydämistä, sylistä ja kuohuvista tunteista, mutta ei kuitenkaan mitään kovin lihallista...
"Joo, ja pensasaidoista... Kaikki on kätketty tangoissakin salaisiin viesteihin ja se on tavallaan vähän ärsyttävää. Okei, onhan se hienoa, että seksistä voi laulaa tälläkin tavalla, mutta kyllä se käy välillä naurattamaan. Tietysti nykypäivän popmusiikissa puhutaan seksistä aika suoraan, niin ehkä silloin iskelmällä ei ole tarvetta ryhtyä samaan. Ehkei sellainen suora puhe oikein sopisikaan. Eniten suomalaisessa iskelmässä on tekstejä siitä, että on menettänyt jonkun... Se kaipuu on hirveän tärkeätä, kaipuu johonkin asiaan, joka on ollut ennen."
Onko koskaan tehnyt mieli antaa toimittajalle turpiin?
"Ei, en mä ole sellainen turpiinantaja. Kaikki musta tehdyt lehtijutut on olleet 99-prosenttisesti hyviä, mutta ne otsikot on toisinaan ärsyttäneet mua. Nyt olisi Se-lehdessä, että Kaarle Kustaa tyrmäsi Jari Sillanpään haastattelupyynnön. Sitä on ihan että, ai, mä olen pyytänyt haastattelua Kaarle Kustaalta. Toisinaan mä olen vähän näpäyttänyt toimittajaa, että nyt menee liian pitkälle, mutta ei muuten ole mitään ongelmia ollut. Ja mitä näihin homojuttuihin tulee, mä olen jo niin monta kertaa kiistänyt ne, että enää mä en koe sen asian toistamista mielekkääksi. Lehdet kirjoittaa mitä ne kirjoittaa, oli se sitten seksuaalisuudesta tai lomaskandaalista, en mä voi sille mitään. Se on näitä julkisuuden pahoja puolia."
Mistä uskot näiden homohuhujen alkaneen?
"Mä keskustelin yhden toimittajan kanssa tästä homoseksuaalisuustrendistä elokuvissa ja viihteessä yleensä, ja mä annoin mun näkemykseni siitä mitä seksuaalisuus on. Siitä kirjoitettiin sitten toiseen lehteen ja taas toiseen ja sillä tavalla se lumipallo kasvoi ja kasvoi ja asia vääristyi matkan varrella."
Ja ne Rollarien jäsenet...
"Eikös Bill Wyman ollut Rollareissa? Ja Mick Jagger. Mutta mikä se kitaristi nyt oli..."