Public Enemy, Nick Cave ja Kraftwerk – sadan vuoden kokemuksella

Public Enemy pauhasi lavalla ja tunnelma oli jännittyneen odottava, kun saavuin sunnuntaina Flow-festivaalin alueelle. Edellisillan kohtaaminen Nick Caven kanssa oli jättänyt järisyttävän jäljen. Caven alkukantaisen voiman koettuani aloin ounastella, että vanhan koulun dinosaurukset vievät potin kotiin näillä festareilla.

Otin uutisen Public Enemyn saapumisesta innolla vastaan, mutta esityksen lähestyessä aloin epäillä koko keikkaa. Haistoin ilmassa mahdollisuuden valtavaan festariepäonnistumiseen. Epäilin, että Public Enemy olisi liian vanha, liian meluisa, liian väsynyt. Vanha se olikin, old school -tapaan tyylikkäästi. Meluisa se myös oli, kantaaottavan saarnaavasti. Väsymyksestä ei ollut tietoakaan.

Saavuin alueelle He Got Game -biisin tahdissa. Spike Leen korisleffasta tuttu biisi kuuluu Public Enemyn uudempiin hitteihin ja on bändin yleisöystävällisintä tuotantoa. Epäilykset epäonnistuneesta keikasta haihtuivat välittömästi, kun näin räppipäissään heiluvan yleisömassan.

Sniikkasin lavan läheisyyteen vasemmasta reunasta. En tajunnut mitä tapahtuu, kun Flavor Flav hetkeä myöhemmin hyppäsi lavalta ja lähti kävelemään yleisön sekaan ja suoraan kohti. Vasta kun kellokaulainen räppäri kahden armeijakamppeissa olevan ”sotilaansa” ja parin järjestysmiehen kanssa olivat jatkaneet matkaa ohitseni syvälle yleisömereen, tajusin ettei hommassa ollut mitään henkilökohtaista.

Flav heitti kierroksensa ja palasi lavalle. Fight the Power taottiin yleisön mieleen äärimmäisen viihdyttävästi. Chuck D osoitti keikan aikan ikonisen äänensä olevan voimissaan. Vanha hiphopfani herkistyi keikan mittaan lähes kyyneliin. DJ Lord otti paikkansa viimeistään miksaamalla raivoisasti Nirvanaa ja White Stripesia.

Kavereilla näytti olevan jopa hieman liian kivaa Flow-lavalla. Yleisöä käskytettiin ahkerasti ottamaan ilo irti kännykkäkameroista ja nostamaan kättä ilmaan jos jonkinlaiseen merkkiin. Nyrkki, keskisormi, peace-merkki, peace-merkki sormet yhdessä...

Lopussa Flavor Flav nousi rumpuihin ja Chuck D kaivoi esiin huuliharpun. Ilman näitä vaatimattomia jamejakin olisi pärjätty, mutta hyväksyttäköön pienet maistiaiset eläkeikää lähentelevien äijien musiikillisista juurista. Flav jäi vielä muun porukan poistuttua lavalle puhuttamaan yleisöä: ”Fuck Racism!” raikui, kun mies viipyi lavalla hitusen liian pitkään, osoittamalla siten olevansa äärimmäisen innoissaan toisella puolella maailmaa asustavan nuoren yleisön huomiosta.

100 vuotta

Flow on tunnettu siitä, että sieltä löytää uusia bändejä. Kaikkea kivaa indiesälää ja vaikeita bändien nimiä. Sitäkin oli tarjolla, mutta suurimman vaikutuksen tänä vuonna tekivät isot jyrät. Nick Cave & The Bad Seeds, Public Enemy ja Kraftwerk ovat olleet aktiivisia sadan vuoden ajan, sillä kahdella ensin mainitulla ura on kestänyt kolmisenkymmentä vuotta ja Kraftwerkilla kymmenen vuotta pidempään. Siihen mahtuu aika monta festarikeikkaa.

Nick Caven läsnäolo oli erittäin vaikuttavaa. Löysyydestä ei ollut tietoakaan, kun tunnelma oli samaan aikaan rankka ja harras. Tunsin itseni lahkoni pettäneeksi luopioksi, kun kävelin keikan loppupuolella ytimestä väljemmille vesille lavalle tuijottavaa yleisöä vastaan. Yleisön liikkeet kertovat paljon keikan vetovoimasta. Jos bändi on saanut totaalisen kontrollin, koko porukan rintamasuunta ja katseet ovat naulattuna lavalle. Juuri kukaan ei kuljeksi ympäriinsä. Liikehdintä kertoo levottomuudesta ja tyytymättömyydestä.

Caven uusi ja vanha tuotanto sulautuivat hienosti yhteen ja bändin soitto kuulosti todella timanttiselta. Keikka piti sisällään draaman kaaren ja pienempiä tarinoita ja tunteiden vaihteluita löytyi kappaleiden sisältä.

3D-hipsterit

Public Enemy ja Nick Cave saivat uskomaan kokemuksen voimaan ja samalla kasvoivat odotukset Kraftwerkin suhteen.

Keikka oli luvattu spektaakkeli, johon 3D-lasit toivat hämmentävän lisän. Parhaimman visuaalisen elämyksen laseilla saa siten, että laittaa ne päähänsä ja kääntyy katsomaan taaksepäin, jolloin näet tuhansia tyylitietoisia ihmisiä dorkat lasit silmillä. Kolmannen päivän silmät on peitottu pahvilasien taakse ja jytisevät konerytmit vahvistavat kokemusta massapsykoosista: ”We are the Robots!”

En välitä, vaikka joku Kraftwerkin sedistä pelaisi Angry Birdsiä pöydällään olevalla vimpaimella, sillä biisit jyräävät. Roboteilla, tietokoneilla, moottoriteillä ja radioaktiivisuudella täytetty biisilista kertoo, että avaruusaika on tullut jäädäkseen.

Jonoksi asti

Flow oli totta kai myös paljon muuta kuin nämä kolme jättiläisbändiä. Yllättäviä hetkiä ja tuntemattomia suuruuksia. Erityismainintoina esiin voi nostaa esimerkiksi We Love Helsingin reippaat tanssit sunnuntailta, DJPP:n ja Uuden Fantasian ”treenijamit” lauantai-illalta, Goatin väkevän ja vangitsevan mätön Kraftwerkin vanavedessä tai Moderatin vedon perjantailta.

61 500 ihmistä viikonlopun aikana kokonaisuudessaan houkutellut Flow viihdytti myös oheisohjelmallaan. RBMA Backyardilla nautittiin musa-aiheisista haastatteluista ja ääneen pääsi esimerkiksi reggaehahmo Bitty McClean, joka luikautti vaivattomat laulut haastattelun lomassa. 68-vuotias berliiniläinen Irmela Mensah-Schramm toteutti The Hate Destroyer -performanssin yhdessä yleisön kanssa. Vihanvastaiseen seinään jätti jälkensä muun muassa kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki, joka mainitsi olevansa huolestunut kansanedustajien rasistisista puheista.

Ruoka- ja juomatiskeillä kärsittiin ajoittain odotetuista ongelmista. Parhaat annokset keräsivät naurettavat jonot, näin esimerkiksi Groteskin burgereiden ja Cholon burritojen kohdalla. Välillä kaljatiskin saavuttaminen oli turhan hankalaa ja DJPP:n matkassa olleen Stigin juotattaessa yleisöä Ryyppy-biisillään näkyvissä oli aika monta munakossua.

---

Tsekkaa myös Cityn blogaajien Flow-kokemukset:

• Miikka Anttosen Flow-runo
• Naiset kameran takana -blogin Paulan Flow-noviisin raportti
• Viiskulman Ullan My Flow