Rajan piirsin taa

Liekki. Ennen vuotta 2003 ei moni osannut yhdistää sanaa bändiksi. Kuin tyhjästä tamperelainen yhtye julkaisi hempeän Korppi-albuminsa, joka nousi myydyimpien levyjen listalla top 3:een ja pääsi lopulta 10 000 myyntilukuihin. Nyt Liekki on julkaisemassa kolmatta levyään ja pääsi jopa kilpailuttamaan levy-yhtiöitä tuotoksensa julkaisussa. Ottajia olisi ollut, mutta voiton veti maailman suurin levylafka Universal, joka oli valmis antamaan bändille kunnollisen studio- ja markkinointibudjetin sekä työrauhan levynteossa.

Nyt Liekki on kuumempi kuin koskaan. Bändin laulaja Janne Kuusela, Kosketinsoittaja Okke Komulainen ja rumpali Juha Kulmala pitävät silti itseään lämpiminä oluttuopeilla Café Kafkassa tammikuisena keskiviikkopäivänä.

Terve Liekin pojat, palaako?“Joo, kyllä palaisi, mutta täällä kun ei saa polttaa. Ollaan nyt sivistyneesti.”

Teidänhän piti tehdä alun perin tuplalevy, mutta taisivat ideat loppua kesken.

Juha: “Äh, ei pidä paikkaansa. Voimat ehtyivät, ja halusimme saada levyn valmiiksi. Sitä paitsi kyllästyimme tuplalevyajatukseen.”

Miksi hyppäsitte Universalin kelkkaan?

Okke: “Kyse oli pienistä eroista kolmen finalistin kohdalla. Valinnassa piti luottaa säkään. Meillä oli neuvotteluissa kaksi kriteeriä: tarpeeksi studioaikaa ja video. Meillä kun ei sellaista koskaan ole vielä ollut.”

Reilu studioaika kuuluu. Uudella Rajan piirsin taa -levyllänne on sulateltavaa 15 kappaleen ja 67 minuutin edestä. Lisäksi uusi levynne on aiempaa raskaammin soitettu.

Juha: “Soitimme kaikki biisit livenä purkkiin, joten sinne on jäänyt keikkailusta tullutta lavakukkoilua.”

Vai halusitteko päästä irti kukkais- ja runopoikaimagostanne?

Juha: “Äh! Meistä on maalailtu kummallisia lauseita. Ei musiikkimme ole huilunsoittoa alastomana sumuisella niityllä, vaikka siitä sellaista yritetäänkin vääntää. Sanat ovat luontoaiheisia, mutta ei se tarkoita, että musiikkimme olisi suunnattu peikkotytöille.”

No, onko peikkotyttöjä keikoilla?

Okke: “Keikoillamme on sekava retkue yleisöä. Poikia, tyttöjä, lihavia, laihoja, kivoja, tosi kivoja.”

Teillä tuntuu olevan aktiivinen fanimassa. Saatteko hengailla baarissa rauhassa?

Juha: “Saamme. Emme ole mediaseksikäs orkesteri ylimääräisine kiloinemme. Ja julkisuuteen päästämme niin vähän kuvia kuin mahdollista.”

Mutta sitten tärkeimpään kysymykseen. Miksei laulunsanoistanne saa koskaan selvää? Esimerkiksi uuden Veljet-sinkkunne kertosäe kuulostaa lähinnä: ’Ei oo, on aa, huolesi joo’.”

Juha: “No huh. Ei se ihan noin mene. Vähän tuollainen alphabetical-tulkinta.”

No miten se oikeasti menee?

Janne: “Ei oo, ei älä huolesi oo. Nettisivuillammekin käydään keskustelua siitä, mitä kappaleen kertsissä oikein lauletaan.”

Juha: “Se toimii tyylikeinona. Emme ole kusessa, vaikka jengi joutuu käyttämään mielikuvitustaan. Laulunluikaus on kuitenkin yksi instrumenteista bändissämme, eikä tarkoituksena ole kertoa tarinoita arkisista huolista.”

Panostatteko siis lainkaan sanoituksiin, vai tulevatko ne nopeasti kyhättyä ennen äänityksiä?

Okke: “Todellakin panostamme. Niitä on tehty pitkään ja rakkaudella.”

Janne: “Jaa, no ei sen enempää kuin mitään muutakaan.”

Eikö olisi hyvää kuuntelijapalvelua laittaa kerrankin levyn kansilehdykkään sanat, niin kuuntelijoiden ei tarvitsisi arvailla sanoja?

“Ei siihen niitä tule. Miksi painaa sanoja, kun ei siihen tule nuottejakaan?”

Eikö tämä ole jo kuuntelijoiden kiusaamista?

Juha: “Ei me tietenkään haluta kiusata faneja, mutta sanojen printtaaminen levylle on aina ollut ärsyttävä juttu.”

Janne: “Ja onhan tässä musiikissa paljon palasia, mitkä eivät ole vielä kohdallaan. Ehkä sanoista vielä joskus saa selvää.”

Korppi-levyn eteerisen junnaava tunnelma on vaihtunut rullaavaan poppimekastukseen.