Suomirockin paluuksi, tulevaisuuden toivoksi ja maan lupaavimmaksi rockyhtyeeksi tituleerattu Tiisu on rockbändi, joka etsii kauneutta sieltä, missä se ei paljaalle silmälle näy.
Tiisun laulaja, Henrik “Tiisu” Illikainen, 20, kertoo, että bändin syksyllä julkaistava kakkosalbumi on debyyttiä aikuisempi pläjäys. Koko poppoo on aikuistunut.
“Kun on elänyt vuoden verran enemmän, tietää muka paljon enemmän”, Illikainen sanoo.
Illikainen on juuri sellainen kuin hänestä kirjoitetuissa artikkeleissa kuvaillaan: ilmiselvä taidelukion kasvatti. Paksun kiharapilven keskeltä kurkistavat lempeät kasvot rypistyvät tämän tästä hämmentyneeseen mietintään. Kukalliseen havaijipaitaan ja pehmeisiin housuihin sonnustautunut ruumis vääntelehtii, nykii ja hakkaa rytmiä milloin pöytään, milloin lattiaan.
Helpostilähestyttävä ja jopa hiukan kömpelö olemus ei kuitenkaan suinkaan kieli siitä, etteikö Illikainen tai koko bändi tietäisi, mitä tekee.
“Allekirjoitan kaiken ja seison sen takana, mitä olemme tehneet. Myös sen, mitä meistä on sanottu. Ensimmäinen levy oli raakile, olen ihan samaa mieltä.”
Siinä, missä ensimmäinen albumi oli monipuolinen läpileikkaus bändin vaiheista perustamisesta levyn julkaisuun asti, on seuraava albumi tarkkaan mietitty kokonaisuus. Aikuisemmasta otteesta kertoo myös se, ettei tulevalla levyllä poukkoilla paljoa tyylilajien välillä. Illikaisen mukaan uuden levyn teema pyörii rappioituneen kaupungin ympärillä.
“Vietin vuosi sitten paljon aikaa sellaisessa kuolevassa kylässä. Se inspiroi minua valtavasti. On hauskaa miettiä, millaisia tarinoita ja ihmisiä sieltä löytyy.”
Illikaisen mielestä ankeudessa on paljon kauneutta, ja siitä koko tuleva levykin kertoo. Ja jos tarkkaan miettii, sitä suomalainen rockmusiikki juuri perusolemukseltaan paljolti on. Runouden luomista arkisista asioista.
“Tämä aikuistuminen ja siihen liittyvä kyynisyys on kyllä kauheaa”, Illikainen marisee hömelösti hymyillen.
“Kun tajuaa sen, että ihmiset sen kuin kävelevät kaduilla ja ovat okei, vaikka kaikilla on vaikeuksia. On järkyttävää, miten paljon elettyjä tunteita hymyjen alla on. Kuitenkin samalla siinä on tosi paljon kaunista: se yhdistää meitä kaikkia.”
Viehätys ruman ja kauniin kontrastiin paitsi kuuluu Tiisun musiikissa, näkyy myös Illikaisen omassa musiikkimaussa. Suosikkeja on paljon ja jokaiselle mielialalle oma biisi, mutta erityisen suureen rooliin nousevat bändit ovat sellaisia kuin monella muullakin.
“Apulannassa nivoutuu yhteen kaikki, mitä musiikissa arvostan: räjähtävät kertsit, hyvät melodiat, raakuus ja kauneus. Toinen suosikkini Nirvana on sekin kauneuden ja karuuden juhlaa samassa paketissa.”
Teemaan liittyy myös Tiisun keikkafilosofia: kaikki saavat olla juuri sellaisia ja sillä tavalla kuin haluavat. Lavalla Tiisu on spontaani ja rehellinen, ruma ja kaunis.
“Jokainen keikkalava on kuin lelulaatikko. Jahas, mitäs tällä tehtäis?” Illikainen selittää.
Jos keikkapaikalla on torni, Illikainen kiipeää sinne. Jos taas suihkulähde, hän hyppää uimaan. Keikalla bändi sekoilee ja mokailee ja nauraa itselleen mielellään. Spontaanius on herttaista, mutta altistaa sekä muusikot itsensä että yleisön joskus onnettomuuksille.
“Kerran roikuin keikalla ilmastointiputkesta ja potkaisin alastullessa vahingossa tyttöä naamaan. Olen ihan tohelo, se oli hirveää”, Illikainen kertoo ja pitelee nolostuksissaan kasvojaan.
Elämässä sattuu ja tapahtuu, sille ei voi mitään. Tärkeintä on, ettei tahdo kenellekään pahaa tai aseta itseään kenenkään yläpuolelle.
“Me emme ole ketään mitään kenellekään sanomaan. Olemme yhtä hölmöjä kuin kaikki muutkin.”
Rumia ja kauniita.
Tiisun tuorein single Kuka sillä aasilla ratsastaa julkaistiin 26.2. Tiisu lavalla Stadin Vapussa 30.4.